Vapaaehtoistoiminta vapaa-ajattelija-asian tukena

Humanisti-vapari

Vapaa-ajattelijain toimintaan voi liittyä myös ilman jäsenyyttä! Mitä konkreettista asiaa haluaisi edistää? Miten ja mihin voisi antaa aikaansa ja osaamistaan?

Monissa muissakin kansalaisjärjestöissä on tilanne, että varsinaisten jäsenten lisäksi on vapaaehtoisia, jotka kaikki eivät ole jäseniä. Joskus, jossain vaiheessa, ehkä pitkäänkin, vapaa-ehtoiset saattavat olla jossain tietyssä toiminnassa aktiivisempiakin kuin osa varsinaisista jäsenistä, jotka ovat omaksuneet enemmän tukijäsenen tai laaja-alaisen yleisjäsenen roolin.

Usein vapaaehtoiset tekevät yhtä konkreettista toimintaa, ehkä auttamistyötä tai jotain erityisosaamista vaativaa, vaikka yhdistyksen toiminta ja agenda on sitä laajempi.

Vapareissa tällaisia vapaaehtoisia on ollut ainakin joissakin projekteissa mm. internetiin liittyen. Toisaalta vapaa-ajattelijayhdistysten hautausmaiden talkoisiin osallistuu yleensä muitakin kuin jäseniä. Tilaisuuksiin ja niiden ideointiin osallistuu muitakin kuin jäseniä. Fb-ryhmissä on jäseniä, jotka eivät ole yhdistysten jäseniä, mutta jotka jakavat vapaa-ajattelijain ja liiton aloitteita ja kirjoituksia.

88

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HyväIdea

      Voi ottaa yhteyttä yhdistykseen - tai suoraan liittoon - ja tarjoutua. Jokainen voi myös kertoa, minkä tyyppistä hommaa ja kuinka paljon pystyisi tekemään.

    • Lukija.huom

      Monet yhdistykset näyttävät tarvitsevan apua nettisivujensa kehittäämiseen, jopa ylläpitoon.

    • Vertaisuus

      Yksi vapaaehtoistyön muoto on vertaistoiminta. On puhuttu myös vertaistuesta, mutta vertaistuki on tasavertaisempi ilmaus, sillä kumpikin osapuoli saa vertaistoiminnassa.

      • Vert.lis

        Onhan uskonnottomista palveluista kertominenkin vertaistoimintaan. Vaikka hautausmahdollisuuksistakin.


      • ET-opelta

        Kouluikäisten lasten uskonnottomien perheiden vanhempien vertaistoiminta. Tukea ja vinkkejä. Tsemppausa pitää kiinni oikeuksista.


    • Humanistist

      Kriisitukipalveluissa tarvitaan ammattilaisten rinnalle vapaaehtoisia, joille on koulutusta itse kullekin (varmistetusti) sopiviin tehtäviin.

    • Tutustumisiin

      Osallistumalla toimintaan voi tutustua vapaa-ajattelijoihin ja muodostaa realistisen käsityksen heistä ja yhdistyksestä ja liitostakin.

      • AuttaakoEdesAnkaruus

        Minulle on muodostunut käsitys vapaa-ajattelijoista suunnilleen samaksi kuin lestadiolaisista. Molemmat porukat ovat ääri-ihmisiä, jotka ovat eri puolella uskovaisten ja ei-uskovaisten rintamaa, mutta yhtä ahdasmielisiä ja ankaria mielipiteissään.


      • AuttaakoEdesAnkaruus kirjoitti:

        Minulle on muodostunut käsitys vapaa-ajattelijoista suunnilleen samaksi kuin lestadiolaisista. Molemmat porukat ovat ääri-ihmisiä, jotka ovat eri puolella uskovaisten ja ei-uskovaisten rintamaa, mutta yhtä ahdasmielisiä ja ankaria mielipiteissään.

        Tule tutustumaan, ehkä mielikuva hälvenee. Tampereella olisi huomenna baari-ilta.


    • Kokeilemisiinn

      Voi myös kokeilla. Ovatko vaparit niin pelottavia...

    • Sanonp
    • Sanop

      Jäsenenä oleva toimija on myös vapaaehtoistoimija. Palkollisia ei juuri ole.

      • Vapaa-ajattelijallta

        Vapaaehtoistyötä voivat tehdä niin jäsenet kuin ei-jäsenetkin.


    • Vapaa-ajattelijallta

      Koko vapaa-ajattelijain toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan. Palkallisia toimijoita ei varsinaisesti ole. Lehteen ja tilinpitoon ostetaan hieman palveluita. Varsinainen toiminta perustuu vapaaehtosten aktiivisuuteen ja osaamiseen.

    • Vaiheita

      Hyvä ajatus. Voi myös ensi tutkailla. Tulla tilaisuuksiin. Tehdäkin vaikka jtoain talkoota.

    • Luk.lis

      Vaikka jäseniä yhdistyksiin tulee tänä vuonna runsaammin kuin viime vuonna, voidaan pitää mielessä ja esillä myös tämä toimintaan osallistuminen vapaaehtoistyöntekijänä.

      • Ihmiset

        Niin, kannattaa tutustua toimintaankin, vaikka tietenkin esim. nettisivujen ja lehden kauttaa saa jo pitkälti kuvaa. Vapaehtoistoimissa tutustuu ihmisiin.


    • vaikosittenkään

      Android-sovellus, josta näkee kaikki vaparien tapahtumat.

    • AjanKulkua

      Tässä on hyvä huomio, joka ei ole ollut liikoja esillä. En usko että haittaa "jäsenhankintaa", vaan päin vastoin. Ajan myötä.

    • LiityVapareihin

      Teorian ja käytännön testaus on suositeltavaa. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa liiton hyvistä tavoitteista, joita Vapaa-ajattelijain liitossa edistetään monin eri tavoin. Asiat kun eivät etene itsestään . http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/12/27/mika-on-vapaa-ajattelijain-liiton-strategia/ Lainsäädäntö laajaa pahati maallistumiskehityksen perässä. Tietenkin myös vapaa-ajattelijain toiminta voi paikoin laahata. Toimintaa tavoitteeiden puolesta voi tehostaa vapaaehtoistyöllä.

    • TunnitEuroiksi

      Järjestöjen toiminnassa vapaaehtoistyöstä tehdään myös taloudellisia yhteenvetoja. Tunnit voidaan muuntaa euroiksi.

      • VapaaEht

        Onko olemassa joku muuntokerroin, tuntihinta tms laskutapa?


    • Kaksitietä

      Ehkä useampi jäseneksi hakija vain seuraa tiedotusta ja toimintaa ja huomaa jonkin toiminnon ja päättää liittyä. Mutta ensin toimintaan osallistujiakin liittyy.

    • Mukavaakin

      Vapaa-ajattelijatoimnta kaipaa joka tapauksessa vapaaehtoistoimintaa, yhdityksissä ja myös liittotasolla. Ilmoitaudu ja kerro mitä olisit valmiste tekemään. Tai vaikka opettelemaankin. Yhdessä tekeminen on mukavaakin.

      • Eteenp

        Vaalien jälkeen tarvitaan vapaa-ajattelijatoimintaa viemään maalllistumista eteenpäin myös lainsäädäntöön.


    • Kysynp

      Mitä konkreettisesti voi tehdä?

      • Anonyymi

        Atk- eli it-hommia, käännöstöitä, hautausmaiden haravointia.


    • Anonyymi

      Täällä on jäsenyyteen kehottavia vietejä, mikä on ihan oikein. Mutta siihen settiin tämä ketju on hyvä lisä. Ettei ole "pakko" ottaa "sikaa säkissä", vaan voi osallistua toimintoihin ensin.

    • Anonyymi

      jumalanpilkan kriminalisoinnin lopettamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen edistämisessä onn vappaaehtostoimien paikkoja. Aloite ei tosin ole VA-liiton, vaan vain vapaa-ajattelijoiden kansalaisina (niin kuin muutkin kansalaisaloitteet).

    • Anonyymi

      Antivaparin sun muut eivät tajua, että vapaa-ajattelijatoiminta perustuu vapaaehtoitoimintaan. Epäoikeudenmukaisuuksien poistamnen motivoi. Uskonnottomien oikeuksien puolustaminen ja laajentamien.

    • Anonyymi

      Kyllä voi ilmoittautua talkoolaiseksi, vaikka ei olisi jäsenkään.

    • Anonyymi

      Jos jäsenyys yhdistyksessä mietityttää, voi tosiaan tutustua yhdistysten väkeeen tilaisuuksissa ja joissakin toiminnoissa. Ja ihan kysymällä, onko jotain missä voisi auttaa.

      Toisaalta jos mietityttää, pitääkö jäsenen tehdä jotain, niin muuta velvollisututa ei ole kuin jäsenmaksun maksaminen. Saa olla "nimettomänä" ja toimimattomana.

    • Anonyymi

      Huom! Ei tarvitse olla jäsen tehdäkseen vapaaehtoistyötä vapaa-ajattelijain toimintoihin liittyen. Eikä yhdistykssellä tarvitse olla hautausmaata tarjotakseen tekemisen mahdollisuuksia.

    • Anonyymi

      Mielestäni vapaa-ajattelijat tarjoavat liian vähän vapaaehtoistoimintaa ei-jäsenille. Siinä olisi isoja kehittämisen mahdollisuuksia.

    • Anonyymi

      Voivatko kirkon jäsenenä olevat ajatukselliset teistit tulla talkoilemaan vapaa-ajattelijain projekteihin?

      • Anonyymi

        Mieluummin ateistit, kiitos. Kirkon jäseninä on tutkimusten mukaan runsaasti ihmiä, jotke eivät usko Jumalaan, eikä Jeesukseen.


    • Anonyymi

      Kannattaa tuoda esiin esim. soste.fi jäsenjärjestöjen toimintaa. Jokaisella on tämänsä.

      • Anonyymi

        Niissä voi harjoittaa myös nimenomaan uskonnottomien tukitoimintaa.


    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijoille voisi olla hyödyllistä että jäsenet keräävät kokemuksia ja osaamista muista järjestöistä.

    • Anonyymi

      Lahjoitusten antaminen on tavallaan toimintaa myös. Kansainvällissesti tärkeällä sijalla: https://humanists.international/

      • Anonyymi

        Lahjoituksiahan voi tehdä ilman mitään keräystä tai nyt uuden lain mukaista pienkeräystä. Eri asia on keräyksen toteuttaminen mm. markkinoinnilla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lahjoituksiahan voi tehdä ilman mitään keräystä tai nyt uuden lain mukaista pienkeräystä. Eri asia on keräyksen toteuttaminen mm. markkinoinnilla.

        Joo, mutta... Jos vaikka minä omalla nimelläni tunnettuna vapaa-ajattelijana tällä palstalla sanoisin tuon, eikö se olisi jo "yleisöön vetoamista" ja siis luvan vaativa keräys?

        Mieluummin mainostan jäsenyyttä.


    • Anonyymi

      Rohkeasti voi myös lliittyä, sillä jäsenyyttä ei ole pakko jatkaa, ei ei tunnut sopivan. Tai ei "anna" mitään. Kuitenkin jäsnet antavat tukensa liiton toiminnalle, mikä on tärkeää asian edistämisen kannalta.

    • Anonyymi

      PIdetään mielessä. Mutta kynnys jäseneksi - sen ei pitäisi olla niiin suuri. Siis henkisen kynnyksen.

    • Anonyymi

      Vapaaehtoistoiminta on vapaa-ajattelijatooiminnan perusta. Kun vapaa-ajattelua myös pongtevasti vastustetaan, mainittakoon, että innokas kriitikko tuli nimittäneeksi vapaaehtoistoimintaa "orjatyöksi" (siis ilman lainausmerkkijä hän kirjoitti). VAparikriitikko ei siis itse tee vapaaehtoisstyötä, vaan ihan palkallisesti kampanjoi meitä vapaaehtoistoimijoita vastaan.

      • Anonyymi

        Lipsahduksia sattuu likaisen työn ammattilaisillekin.


    • Anonyymi

      Voi myös kertoa, mitä haluaisi tehdä. Jortrain ihan uutta!?

    • Anonyymi

      Tänään olli tv1-uutisisssa hyvin kivattu, että SPR:n rooli oli olut merkittävä tulipalon uhrien auttamisessa. Hyvä että nyt tuli esiin. maallisen toimijan rooli.

    • Anonyymi

      Yhdistysten ja liiton kannattaa vakavasti pohtia, mitä toimintamahdolisuuksia tarjotaan ei-jäsenille (tai ei-vielä-jäsenille). Mitä erityisetyi. Miltei kaikkiahan voi tehdä.

      • Anonyymi

        Kyllä, oikeastaan pääasia on toiminta eikä se, teekeekö sen jäsen vai ei-jäsen.


    • Anonyymi

      Tärkeä juttu. suorastaan menestykssen avain. Kysymys on kuitenkin ennen muuta asioista. Kokeilukulttuuria!

    • Anonyymi

      Samaa tarkottaen voi sanoa, että vapaaehtoistoiminanlla on ratkaiseva merkitys uskonnottomien yhdenvertaisen kohtelun toteuttamisselle.

    • Anonyymi

      Keskeisten tehtävien hoitaminen vaatii aikamoista ajankäyttöä, tarmoa ja osaamista.

    • Anonyymi

      Vapaaehtoistoimintaa voi harjoittaa ja harrastaa niin jäsenenä kuin ei- jäsenenä. Hyvin eri muotoja ja määriä.

    • Anonyymi

      Pääasia: voit kysyä, miten voi tulla toimimaan, vaikka ei ole jäsen. Joka yhdistykseltä. Liitoltakin.

    • Anonyymi

      Hyvä ajatus! Yhdistysten kannattaa kertoa toiminnan mahdollisuuksista. Avoimet projektit? Hautausmaillahan ilmoitetaan talkoopäivistä ainakin pari kertaa vuodesta, syksyin keväisin.

    • Anonyymi

      Helsingin yhdistyksessä tarvittaisiin nettisivujen päivittämään.

    • Anonyymi

      .itä toimintoja on talvella tarjolla ei-jäsenille?

    • Anonyymi

      Sekulaarien järjestöjen toiminnassa vapaaehtoistyön merkitys on olennaista. Kansalaisjärjestö nääs.

    • Anonyymi

      Miten korona on vähentänyt tai vaikuttanut vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia.

    • Anonyymi

      Vaikka nörttiryhmä on kin olut vahva ja aikaansaava, sille tarvitaan uusia jäseniä, joilla n aikaa puuhata nettisivujen kanssa. Sormi osoittaa Sinua!?

    • Anonyymi

      Kääntämisapu ruotsiin, englantiin, venäjään, arabiaan.. tarpeen.

      • Anonyymi

        Eikö jäsenissä ole? Vai liiallinen itsekritiikki?


    • Anonyymi

      Tässä tilanteessa pelkkä jäsenyys on merkittävä teko. Toisaalta vapaarien arvokasta toimintaa voi tulla toimilla vaikka ei olisi jäsen.

      • Anonyymi

        Erirtistaidolka varsinkin on kysyntää.


    • Anonyymi

      Sillä mennään. Tosi joskus vähän kotikutoista. Silti hyvää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Liitollahan ei ole ollut palkattua järjestötyöntekijää pitkiin aikoihin.

    • Anonyymi

      Tervetuloa tutustumaan. Tilaisuuksiin. Projekteihin. Kansalaisaloitteen tunnetukditekoon kesän jälkeen.

    • Anonyymi

      Antivapari vastustaa jäsenyyttä ja jäsenmaksun maksamista. Mutta ei, ei hänelle kelpaa vapaaehtoistyökään.

    • Anonyymi

      Nyt näinä aikoina voi edistää kansalaisaloitetta ET-opiskelun sallimiseksi kaikille.

    • Anonyymi

      Vapaaehtoistoiminta eli "amatöörien" toiminta voi olla laadultaan ammattimaista.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vapaaehtoistyöllä eli -toiminnalla tätä on tehty. Nyt olisi tarkoitus pestata pakollinen... Kai.

    • Anonyymi

      Pääseekö toimimaan, vaikka ei ole jäsen vapaa-ajattelijoissa?

      • Anonyymi

        Kyllä, kaikenlaista voi tehdä, muutkin kuin haravoida vapaa-ajattelijain hautausmaiden kevättalkoissa.


    • Anonyymi

      Hautausmaatalkoisiin haravoimaan.

    • Anonyymi

      Talkoothommia tarjolla, kiitos. Ainakin lehtiin ja somepalstoille voi referoida.

    • Anonyymi

      Jäsenyys ei siis ole ainoa osallistumisen muoto.

    • Anonyymi

      Pitää olla muutakin kuin hautausmaan haravointia.

    • Anonyymi

      Vapaaehtoistyötä voi tehdä ilman jäsenyyttä, ja jäsenyys ri velvoita vapaaehtoistyöhön. (Tietoisku.)

    • Anonyymi

      Lisää mahdollisuuksia. Muutakin kuin hautausmaan haravointia.

    • Anonyymi

      Kysy eduskuntavaaliehdokkailta mielipidettä.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijain toiminta niin liitossa kui yhdistyksissä perustuu vapaaehtoistoimintaa. Paikallisten tehtävien käyttö on vähäistä.

    • Anonyymi

      Yhdistysten ja liiton toiminta ei ole riippuvaista valtion avustuksista.

    • Anonyymi

      Vapaaehtoistoimintaa tarvitaan myös esimerkiksi Protu-leirien toiminnassa.

    • Anonyymi

      Tällä käytännössä mennään - ja tullaan.

    • Anonyymi

      Protu-leireille tarvitaan lisää aikuisohjaajia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1925
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      51
      1853
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1383
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe