Kyllä ennen oli kaikki paremmin, leppoisat jussit (jopa 40 !!) etsivät emäntää tilalle, kävivät jossain kulman kuppilassa kahvilla. Nyt täytyy olla surffausvehkeet ja helikopterikyydit kuin jostain 50-shades of grey elokuvista. Silti mikään ei kelpaa ja tyttöjä haukutaan, milloin on liian lapsekas ja milloin liian hiljainen tms. On harrastukset ja kaikki pelit vehkeet, tinder profiilit, tatskat esiin ja kuvia laittaa.
Ennen oli maajussit parempia ja leppoisampia
2
575
Vastaukset
- enoletollo
Tiedoksi oikealle avioliitolle:
Ihminen on siitä kummallinen, että hän voi olla myös biseksuaalinen.
Ihminen voi rakastua, yksinkertaisesti ja simppelisti, toiseen ihmiseen.
Googleta sanat, rakastuminen, biseksuaalinen, koska niistähän sinä et näköjään mitään tiedä.
Parisuhteessa voi olla vaikkei olisi avioliitossa. - olensitämieltä
Miksi ohjelmaan on tullut mukaan lesboja. Ilmeisesti ovat julkisuuden hakuisia vaan.
Ei sitä muuten voi selittää. Linssiluteita.
Vai onko niillä lukemisen ymmärtämisessä jotain vikaa.
Maajussit hakivat siis morsiamia.
Nämä kaksi lesboa on varmasti tienneet sen ennen ohjelmaa, että ovat lesboja.
Siinä on huijattu tuotantoa sekä maajusseja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362882Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 951302
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2241216