Mark5: Brahman loi universumin

BlueDevil

Niin, hindujen luojajumalan Brahman väitetään olevan muuttumaton, voittamaton, kaikkialla läsnä oleva, sukupuoleton, kaikkivoipa ja kaikkitietävä voima, ja siis universumimme luoja. Tärkeää on, ettei Mark5 kykene millään tavalla osoittamaan ettei Brahman luonut maailmaa, sillä hänen jokaista argumenttiaan voidaan käytttää myös raamatun jumalaa vastaan. Esimerkiksi:

- Brahmalla on miljardi uskovaa
- Hänestä kertovien tekstien katsotaan syntyneen hänen innoituksestaan
- Kukaan ei voi todistaa ettei Brahmaan uskovilla ole sisäistä tietoa Brahmasta
- Brahman uskotaan tuovan pelastuksen

Koska Brahma on kaiken alku, niin kaikki luodut ovat riippuvaisia hänestä. Hän on kokonaan eri luokassa kuin kaikki muut. Siksi Brahmaa ei voida tutkia eikä arvioida samoilla kriteereillä kuin luotuja olentoja. Brahma on lisäksi antanut ihmisille viisauden ymmärtää, mihin kannatta uskoa ja mihin ei. Siksi emme usko mihinkään myytteihin, vaan Brahmaan, todelliseen jumalaan. Brahma ei voi olla myytti, koska on todellisesti olemassa ja todistanut sen kaikille ihmisille. Ilman Brahmaa ei olisi olemassa mitään myyttiä mistään, koska ilman Brahmaa ei olisi maailmankaikkeuttakaan. Jos Brahmaa EI olisi olemassa, niin eipä olisi olemassa ketään joka hänet kiistää, jolloin kiistäjät itse ovat satuhahmoja.

Niin, sitten saa kisstää tämän aloituksen ihan vapaasti, mutta kannattaa huomata, että argumentit toimivat toisinkin päin, ja argumentteja joilla pyritään joko kiistämään Brahma tai vahvistamaan muiden jumalien olemassaolo, voidaan poikkeuksetta käyttää joko kiistämään jokin toinen jumala tai vahvistamaan Brahman olemassaolo.

17

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ateisti

      Markku voi kiistää Brahman sillä ainoalla uskottavalla (ts. Markun uskomalla) väitteellä, joka on se, että Markku ei usko Brahmaan. Toisin sanoen Markun pitää tunnustaa olevansa ateisti (Brahman suhteen).

      Shakki ja matti.

      • BlueDevil

        Niinpä. Toki veikkaan että tulossa on enemmänkin jotain aivopierujen suuntaista...


      • Niinpä. Tämä Brahman ei ole Jumala, vaan epäjumala. Ilmoittaudun Brahmanin suhteen ateistiksi - jopa ilomielin!


      • BlueDevil
        Öteisti kirjoitti:

        Niinpä. Tämä Brahman ei ole Jumala, vaan epäjumala. Ilmoittaudun Brahmanin suhteen ateistiksi - jopa ilomielin!

        No, aika monet pitävät sinun jumalaasi epäjumalana. Joten argumenttinne ovat tasavahvoja.


      • nomitenon
        Öteisti kirjoitti:

        Niinpä. Tämä Brahman ei ole Jumala, vaan epäjumala. Ilmoittaudun Brahmanin suhteen ateistiksi - jopa ilomielin!

        Onko epäjumala kuitenkin olemassa vai ei?


      • Aivopieru
        BlueDevil kirjoitti:

        Niinpä. Toki veikkaan että tulossa on enemmänkin jotain aivopierujen suuntaista...

        "Toki veikkaan että tulossa on enemmänkin jotain aivopierujen suuntaista..."

        ooooooooooooooooooooooo

        Lähetetään tässä nyt yksi:

        BluuPerkele voi polvistua Brahman eteen ja pyytää synninhädässään syntejään Brahmannilta aneeksi: (ei siis anteeksi)
        Brahmanni vastaa: " Painu Helvettiin!"


    • Kyllä Brahma on upea.
      Mutta lentävä spaghettihirviö voittaa hänetkin.

    • Oikean Jumalan ja Brahmanin ero on siinä, että oikea Jumala on elävä, mutta Brahman on eloton.
      Brahman ei ole todistanut olemassaoloaan yhdellekään ihmiselle.

      • olet.väärässä

        Brahman todistaa jatkuvasti olemassaoloaan miljardille ihmiselle.


      • BlueDevil

        Taas olet Mark väärässä. Brahman on elävä jumala ja miljardi ihmistä on sitä mieltä.


    • Brahmatted

      Yksi Jumala yksi Luoja. Vanhoja käsityksiä on eri jumalista. Mutta ei voi olla kuin yksi Luoja. Vai onko monta isää ihmisillä.

      • Klausp

        Jeesus todisti Oikean Jumalan. Tieto lisääntyy mutta aika hitaasti.


    • Nyrkkisääntö oikean ja väärän jumalan erottamiseen:

      Oikea Jumala on näkymätön, mutta elävä, väärä jumala on näkyvä, mutta eloton.
      Epäjumalilla ei ole henkeä, jonka ne lähettäisivät ihmiseen todistamaan jumaluudestaan. Sen sijaan oikea Jumala lähettää oman Henkensä, Pyhän Hengen, seuraajiinsa. Pyhä Henki todistaa, Jumalann olemassaolosta uskovassa ihmisessä ja johdattaa uskovan vaellusta.

      • BlueDevil

        Brahman on hindujen mukaan elävä, näkymätön ja todistanut itsensä ihmisille. Hän on siis oikea jumala.


    • Kun on keskustelu ateismista ja Jumalan olemassaolosta, niin silloin ydinkysymys ei ole se onko Brahman olemassa ja mikä hän on. Kysymys on siitä, onko Jumala olemassa?

      Jumala on luonut ihmisen tietoiseksi siitä, että Hän (Jumala) on olemassa ja siksi meillä on todiste Jumalan olemassaolosta. Hän on olemassa, olipa Brahman mikä hyvänsä ja uskoipa häneen kuinka monta miljoonaa ihmistä tahansa.
      Jos ateisti pitää Brahmania jumalana, niin sehän vain kumoaa ateismin, jonka mukaan mitään jumalia ei ole olemassa.

      • BlueDevil

        Brahman on jumala samalla tavalla kuin raamatunkin jumala. Ja jos Brahman kerran on totta, raamatun ilmoitus yhdestä jumalasta kaatuu.


    • Soinionläski

      Pelle Peloton on luonut kaiken! Hän on Jumalani!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      274
      15326
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      139
      10582
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9430
    4. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      65
      7818
    5. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      29
      7565
    6. 186
      6605
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      191
      6327
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      35
      5948
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2122
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      157
      1773
    Aihe