https://www.iltalehti.fi/kotimaa/02578cb3-ca01-4e26-af07-88634f9bd6e3_u0.shtml
Työtaistelut kiihtyvät: JHL julisti kahden päivän lakon - lapset ja vanhukset voivat jäädä ilman ruokaa
Tänään klo 10:37
Lakko alkaa ensi maanantaina ja näkyy muun muassa kouluissa, päiväkodeissa ja vanhuspalveluissa.
Kouluissa ei välttämättä saa ruokaa ensi viikolla. TOMMI HEINO
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on päättänyt poliittisesta lakosta, jolla vastustetaan irtisanomislakia. Lakko alkaa maanantaina 22. lokakuuta ja päättyy tiistaina 24. lokakuuta kello 24.
– Lakko koskee siivous-, kiinteistöhuolto- ja ruokapalvelualoja sekä liikunta-, urheilu- ja kulttuuripalveluita, JHL kertoo tiedotteessaan.
Lakko tulee näkymään ihmisten arjessa.
– Kouluissa, päiväkodeissa ja vanhuspalveluissa ei välttämättä ole ruokaa tarjolla lakon aikana. Lakko näkyy myös tilojen siivouksessa. Osa huoltotöistä jää tekemättä ja osa kirjastoista ja kulttuurikeskuksista sekä kuntien liikuntapaikoista on kiinni lakon ajan, JHL listaa tiedotteessa.
Liitto pahoittelee sivullisille aiheutuvaa haittaa.
– Nyt on kuitenkin pakko toimia, koska turvattu työ on kaikkien yhteinen etu.
JHL muistuttaa, että työtaistelutoimia on luvassa lisää, mikäli irtosanomislain valmistelu jatkuu.
Näin ammattiyhdistykset auttaa vanhuksia ja lapsia
17
335
Vastaukset
- lopettakaaAYtoiminta
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005868039.html
Lakko uhkaa jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa – ”Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava”
Osa kaupungeista ohjeistaa varautumaan koulu- ja päiväkotipäiviin lakon aikana omilla eväillä.
JULKISTEN ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ensi viikon alussa järjestämä kaksipäiväinen poliittinen lakko tulee näkymään muun muassa ruokapalveluissa. JHL tiedottaa, että kouluissa, päiväkodeissa ja vanhuspalveluissa ei välttämättä ole tarjolla ruokaa lakon aikana ensi viikon maanantaina ja tiistaina.
Lue lisää: JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon
Lakon syynä on hallituksen valmistelema irtisanomislaki.
JHL:stä kerrotaan IS:lle, että ruokapalvelujen osalta lakossa on sekä keittiöhenkilökuntaa että ruokapalvelujen tuotantoyksiköiden työntekijöitä.
Vanhuspalveluissa vaikutukset ruokapalveluihin voivat koskea sekä vanhainkoteja että vanhusten kotipalveluja.
SUURIMMASTA osasta Helsingin kaupungin koulu- ja oppilaitosaterioita vastaavan Palvelukeskus Helsingin monipalvelujen yksikönjohtaja Anne Koskinen sanoo, että kotiateriat vanhuksille voidaan tuottaa lakon aikanakin.
Kouluihin ja päiväkoteihin ruokatarjoilu pyritään varmistamaan yhteistyössä Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa.
– Pyrimme varmistamaan, että ruokaa on. Todellisen tilanteen tiedämme vasta maanantaina henkilöstön ja asiakkaiden palattua syyslomalta. Työnantajana emme voi tietää etukäteen, kuinka moni aikoo jäädä lakkoon.
Koskinen kertoo, että tilanne on haastavampi päiväkodeissa, joissa ruoka tehdään pääosin paikan päällä.
– Suurin osa kouluruoasta tehdään meillä keskitetysti Pakkalan tuotannossa. Se tuotanto toimii ja kuljetus toimii, lähinnä nyt on kyse siitä, että miten varmistamme ruoan jakelun.
– Esimiehet ovat töissä. Pyrimme jalkautumaan tilanteen mukaan ja hyödyntämään myös vuokratyövoimaa.
KOSKISEN mukaan erilaisia poikkeustilanteita varten on jo valmiiksi olemassa vararuokasuunnitelma.
– Tarvittaessa pyrimme viime kädessä järjestämään sitten vaikka vararuokasuunnitelman kylmää ruokaa, jos ruoanvalmistushenkilöstöä ei ole paikalla.
– Sellaiseenkin äärimmäiseen tilanteeseen on varauduttava, että ruokaa ei jossain pystytä järjestämään. Silloin pyrimme tiedottamaan asianomaisia mahdollisimman nopeasti.
Koskinen sanoo, että Helsingin kaupunki tiedottaa tilanteesta kaupunkilaisille verkkosivuillaan.
– Toimiala huolehtii myös vanhemmille tiedotteen asiasta.
Hänen mukaansa lakon vaikutuksia koskevan tiedon perille saamisesta tekee normaalia haasteellisempaa meneillään oleva syysloma.
– Koulut ovat syyslomalla, ja monet perheet myös päiväkotien osalta ovat syyslomalla. Sekä henkilöstö että asiakkaat. Eli emme saa välttämättä asiaa etukäteen tiedotetuksi kaikille.
Näin kaupungit ovat tiedottaneet
Monet kaupungit tiedottivat keskiviikkona verkkosivuillaan lakon vaikutuksista ruokapalveluihin.
Esimerkiksi Joensuun kaupunki kertoo, että lakon alaisissa päiväkodeissa ja kouluissa ei pystytä maanantaina ja tiistaina tarjoamaan lämmintä ruokaa. Tiedotteen mukaan ruokailun järjestäminen on selvityksessä.
Jyväskylän kaupunki puolestaan tiedottaa, että päiväkodeissa ja kouluissa ei ole lakkopäivinä ateriapalveluja, vaan lasten huoltajia pyydetään varautumaan eväillä tai muilla ruokajärjestelyillä. Päiväkeskuksiin ei toimiteta lakkopäivinä ruokaa, mutta kotipalveluateriat hoidetaan.
Myös Nokian kaupunki kertoo, että lakosta johtuen koulujen ja päiväkotien keittiöissä ei voida valmistaa eikä tarjoilla ruokaa. Huoltajia pyydetään ottamaan kouluun ja päiväkotiin tuleville lapsille ja nuorille eväät, jotka ovat huoneenlämmössä säilytettäviä. Lakko ei kohdistu Nokialla vanhainkodin ruokapalveluihin.
Porvoon kaupunki tiedottaa, että todennäköisesti lukiolaisten ja yläkoululaisten tulee ottaa kouluun omat eväät. Omien eväiden tuomiseen voi joutua varautumaan myös alakouluissa ja iltapäiväkerhoissa.
Monessa kaupungissa lakon vaikutukset ruokapalveluihin ja toimenpiteet tilanteen vuoksi olivat keskiviikkona vielä selvityksen ja suunnittelun alla. Useat kaupungit ilmoittivat tiedottavansa asiasta torstaina. - kokeilkaapa
Tämäkin heitetään työntekijöiden niskaan. Luuletteko että se työttömäksi joutunut ihminen auttaa näitä edellä mainittuja senkään vertaa verorahoistaan?
Mitä jos vaikka kerrankin tekisitte itse vanhuksillenne ja lapsillenne ruuat ja vaikka viettäisitte muutenkin aikaa heidän kanssaan. Aivan, kuullostaahan se kuvottavalta ajatukselta että pitäisi itse jotain tehdä omaistensa hyväksi. - makaroonivelli
Kuinkahan sitä ennen selvittiin hengissä kun ei kouluruokailua ollut. Kotoa sai leipäpalaset ja maitoa mukaan jos sattui kotona olemaan. Nykyisin se on aivan kauhea kaaos jos joutuu paripäivää omilla eväillä pärjäämään.
- Hyväaloitus
Sipilä juuri niin Sipilä haluaa viedä vanhuksilta opiskelijoilta ja nyt työntekijöiltä oikeuden sopia työehdoista, Yrittäjät haluavat vi3dä leivän työntekijän suusta.
- Yksinkertaisuudenylistys
Miten yksinkertainen ihmisen pitää olla, että pitää kaikkeen syypäänä yhtä ihmistä? Olipa pääministerin nimi mikä tahansa.
- Aikaonnetonaloitus
Kuka leikkasi eläkkeistä ja juuri sotaveteraaneilta. Sipilä
Sinullakin on huono ymmärrys vai lukutaito.- Yksinkertaisuusärsyttää
Miten yksinkertainen ihmisen pitää olla, että pitää kaikkeen syypäänä yhtä ihmistä? Olipa pääministerin nimi mikä tahansa.
- vasemmistoliitto.rules
"syypäänä sipilän vetämä oikeisto hallitus, joka leikkasi eläkkeitä ja lapsilisiä , nyt ovat sitten muka huolissaan".. li pääministeriksi
- aylakkaa
ammattiyhdistykset saattavat tajuta jo itsekin etteivät kuulu enää nyky yhteiskuntaan.
- nih.nykyyhteiskuntaan
kuuluu ek ahneus ja riisto.
- Uusavuttomat.vanhukset
Kaupoista on vanhuksille saatavilla täysipainoisia valmisruokapakkauksia kunkin valinnan mukaan, ei tarvitse kuin lämmittää. Olettaisi jokaisessa vanhustenhuoltolaitoksissa mikron olevan.
- Ravinto-onrakennusaine
Mikä avuttomuus sua vaivaa? Täysin tyhjää vatsantäytettä, vailla minkään laisia ravintoaineita, prosessoitua teollista mössöä.
- Eimitääneroa
Ravinto-onrakennusaine kirjoitti:
Mikä avuttomuus sua vaivaa? Täysin tyhjää vatsantäytettä, vailla minkään laisia ravintoaineita, prosessoitua teollista mössöä.
Samoja lämmitettäviä valmisruokia sitä tarjotaan kotihoidon vanhuksillekin?
- Enolepitänyt
Ravinto-onrakennusaine kirjoitti:
Mikä avuttomuus sua vaivaa? Täysin tyhjää vatsantäytettä, vailla minkään laisia ravintoaineita, prosessoitua teollista mössöä.
Aivan kamalia ovat just kotihoidon asiakkaillekin toimitetut kotiateriat. Usein niitä vain jääkaappiin kertyy ja sitten heitetetään vanhentuneina roskiin, kun vanhukset eivät niitä syö.
- Vanhustenhoitaja
Enolepitänyt kirjoitti:
Aivan kamalia ovat just kotihoidon asiakkaillekin toimitetut kotiateriat. Usein niitä vain jääkaappiin kertyy ja sitten heitetetään vanhentuneina roskiin, kun vanhukset eivät niitä syö.
Tuleneeko kyseiset ateriat joltain yksityiseltä yritykseltä. Kaupasta ostetut valmiit koostetut annosrasiat on hyvää ja maukasta ruokaa. Pihviä, perunoita, keittoja ym. Niitä käyttävät työssäkäyvät korkeasti koulutetutkin niin miksei vanhuksille kelpaisi. Kouluruokailuissa tarjottavat kanannahkalihapullat ja jauhomakkarat on sitten edellämainittua ala-arvoista mössöä eikä sellaista ole ainakaan yleisesti vanhuksille tarjolla.
- koiranruokaa
Kaupan valmisruuat on paljon laadukkaampia ja monipuolisempia kuin ateriat mitä vanhuksille tarjotaan. Tietysti myös kalliimpia.
Olen yhden kerran jopa syönyt kotihoidon lähettämän aterian ja siinä oli mauton ja ilmeisesti perunajauhoista tehty perunamuusi, pieni jauhelihapihvi eikä ollenkaan kastiketta, salaattipuolella oli vain pelkää porkkanaraastetta.
Varmaan niillä hengissä pysyy mutta eipä ole mikään makuelämys. - Enolepitänyt
Vanhustenhoitaja kirjoitti:
Tuleneeko kyseiset ateriat joltain yksityiseltä yritykseltä. Kaupasta ostetut valmiit koostetut annosrasiat on hyvää ja maukasta ruokaa. Pihviä, perunoita, keittoja ym. Niitä käyttävät työssäkäyvät korkeasti koulutetutkin niin miksei vanhuksille kelpaisi. Kouluruokailuissa tarjottavat kanannahkalihapullat ja jauhomakkarat on sitten edellämainittua ala-arvoista mössöä eikä sellaista ole ainakaan yleisesti vanhuksille tarjolla.
Kaupungin ruokapalvelusta kylminä kotiinkuljetettuina. Kauppapalvelussa on hyvin vaatimaton valikoima valmisaterioita. Eikä kauppatilauksiakaan aina ehditä tehdä. Vanhustenhan sanotaan kärsivän vajaaravitsemuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271281Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että276922- 72915