Potkulakiäänestys: Sirkus-Sipilä saa jatkaa

Eduskunnassa äänestettiin pikapotkulaista, jota tosin ei olla hallituksen toimesta vielä edes esitetty eduskunnalle. Myöskään lain perustuslaillisia ongelmia tai sen siällön lopullista merkitystä nykyiseen irtisanomislakiin ei olla SOS hallituksen toimesta osattu eduskunnalle mitenkään uskottavasti ja selkeäasti perustelemaan. SOS hallitus siis käskytti eduskuntaa antamaan sille avoimen valtakirjan tehdä mitä tykkää pikapotkulain sisällön suhteen.

Arkadianmäellä pyörivä sirkus-Sipilä sai omiltaan luottamuslauseen. Perussuomalaiset äänestivät ryhdikkäästi pelkkänä poliittisena haamuna tällä hetkellä kummittelevaa Sipilän masinoimaa pikapotkulakia vastaan. Persuista luottamusäänestyksessä vain Tom Packalén tuki tälläkin kertaa hallitusta. -Onko Tom loikkaamassa kokoomukseen?

Jos jollekin pitäisi antaa palleiltaan pikapotkut, se on sirkus-Sipilä ja hänen takakonttilaisensa.

Näin äänestettiin. Ylen uutisoima äänestyskartta näyttää tältä:

https://yle.fi/uutiset/3-10461083
48400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat
  • Olisikohan siksi, ettei mitään lainvastaista ole tapahtunut.

    Äänestä

  • tyhjänsaatekemättäkin kirjoitti:

    Olisikohan siksi, ettei mitään lainvastaista ole tapahtunut.

    Sehän on rikos olla vasuria rikkaampi!!

    Äänestä

  • VasuriaFiksumpi kirjoitti:

    Sehän on rikos olla vasuria rikkaampi!!

    Kauhea rikos on myös olla vasuria Fiksumpi, josta "Taustaa.tässäkin " on hyväesimerkki.

    Äänestä

  • tyhjänsaatekemättäkin kirjoitti:

    Olisikohan siksi, ettei mitään lainvastaista ole tapahtunut.

    Niin, saahan pääministeri junailla itselleen mitä haluaa.

    Äänestä

  • rosvomafia kirjoitti:

    Niin, saahan pääministeri junailla itselleen mitä haluaa.

    Ihanko Saldona kommentoit ???

    Äänestä

  • tyhjänsaatekemättäkin kirjoitti:

    Olisikohan siksi, ettei mitään lainvastaista ole tapahtunut.

    "Olisikohan siksi, ettei mitään lainvastaista ole tapahtunut. "

    Olisikohan siten, että tuli hallintarekisterit, ettei vastaisuudessakaan tapahtuisi mitään laitonta :-)

    Äänestä

Miljardien yritystukiin sirkus-Sipilä ei uskaltanut koskea. Duunareilta ja vähäosailsilta Sipilä takakonttilaisineen on valmis viemään viimeisenkin leipäpalan suusta ja antaa vielä ruoskaa perään.
Sirkus-Sipilä tavoittelee uusia armottomuus ja röyhkeysennätyksiä päivittäin, kun vähempiosaisten elinmahdollisuuksista, toimeentulosta ja ihmisarvosta on kyse. -Pikapotkut srikus-Sipilälle.

Äänestä
  • ihmiselle- lempein. Nyt kun persut uudistuu,oikein työväenpuolueeksi.Niin eikö olisi aika päivittää,puolueen nimi vastaavaksi. Mielestäni kävisi lyhenne RASVAS. Mainiosti kuvaamaan puoluetta.

    Äänestä

  • muutostenaika kirjoitti:

    ihmiselle- lempein. Nyt kun persut uudistuu,oikein työväenpuolueeksi.Niin eikö olisi aika päivittää,puolueen nimi vastaavaksi. Mielestäni kävisi lyhenne RASVAS. Mainiosti kuvaamaan puoluetta.

    Koko ajanhan työväki on PS:ää äänestänyt mutta se jytkypossu ei koskaan tajunnut sitä että heidänkin asiaa pitäisi ajaa ei vain omaa abortti agendaa

    Äänestä

eduskunta äänesti ja odoitetusti luottamus lause tuli.Ei sentää täysin hallitus äänestänyt hallitukselle luottamusta ,tuki tuli Rkp:ltä ja osin kristillisiltä odoitetusti. Nuo kun eivät ole oikeastaan koskaan olleet halukkaista poikkeamaan hallituksen linjoista,se kun on yksi tajktiikka jolla lipasta ,jotta kelpaa hallituspuolueille ja pysyy potentiaalisena kabverina hallituspuolue ehdokkaaksi . RKP:lle kun varsinkin on ollut nyt kova paikka kun PS tunki nämä hallituksesta ulos kun tätä hallitusta kasattiin.

No selkeää on kuitenkin se ketkä ovat potentiaalisesti työläisten ääänestettävissä olevia puolueita jatkossa.

https://yle.fi/uutiset/3-10461208

"Hallituksen luottamusta vastaan äänestivät odotetusti enemmistö SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten eduskuntaryhmistä. Sekä perussuomalaisten että vihreiden ryhmistä löytyi kuitenkin yksi hallituksen luottamuksen puolesta äänestänyt edustaja."

Äänestä
  • Uutinen oli kylläkin näin.Hallitusta vastaan äänesti koko vasemmisto,vasemmistoon oli laskettu myös persut,mikä oli aivan oikein.

    Äänestä

  • Persu.on.punikki kirjoitti:

    Uutinen oli kylläkin näin.Hallitusta vastaan äänesti koko vasemmisto,vasemmistoon oli laskettu myös persut,mikä oli aivan oikein.

    Ärkkopee ei ole koskaan ollutkaan oppositiota se on hallituksen neljäs jäsen

    Äänestä

  • ärkko.valeoppositiota kirjoitti:

    Ärkkopee ei ole koskaan ollutkaan oppositiota se on hallituksen neljäs jäsen

    Vaasalle ei tullut päivystystä kannatti siis ärkkopeen olla hallituksen riveissä

    Äänestä

Vasemmisto sai taas turpiinsa 101-63 hehehehe

Ja nyt sitä itkupotkuraivoa kärsä verillä...

Äänestä
  • Kehuskelet noilla selkärangattomilla, jotka paino napilla itsensä ulos politiikasta!

    Äänestä

  • tippujat kirjoitti:

    Kehuskelet noilla selkärangattomilla, jotka paino napilla itsensä ulos politiikasta!

    Vasurilla ei selkärankaa ?? no eipä yllätä!

    Äänestä

Sipilä pyyhki perseensä puhtaaksi vasurien hölmöillä naamoilla.

Äänestä
  • eikö sipilä itse ole vasuri? hänen rajat auki suvakki poliitikka on kuin vasemmisto leiristä lähtöisin

    Äänestä

Onneksi sipilöinti loppuu viimeistään keväällä 2019. YESS!

Äänestä
  • Mutta loppuuko vasureiden itku ennen sitä ???
    100-60, 107-73, HÄHÄHÄHÄHÄHÄÄHÄHÄHÄHÄHHÄÄÄÄÄÄ

    Äänestä

  • VassunItku.MuidenNauru kirjoitti:

    Mutta loppuuko vasureiden itku ennen sitä ???
    100-60, 107-73, HÄHÄHÄHÄHÄHÄÄHÄHÄHÄHÄHHÄÄÄÄÄÄ

    Kerro loinen itsestäs;i millä eväillä möykkäät? Olet veroviinaksissa. Ryyppäät pikkiini ja kierit pangolla..

    Äänestä

  • Mutta siitä huolimatta Rinnelöinti ei ala,oletko persu loikannut jo demareihin.

    Äänestä

  • Otto.Ville.Meri kirjoitti:

    Mutta siitä huolimatta Rinnelöinti ei ala,oletko persu loikannut jo demareihin.

    Jahas, vasurit aikovat itkeä täysillä vaalikauden loppuun asti, nyyh nyyh

    Äänestä

Täysin masinoitu koko sirkus!

Äänestä

Sipilä+tahtoo+tarkistaa+vähän+väliä,+ovatko+hallituspuolueiden+kansanedustajat+yhä+100%+uskollisia+hänelle.++Käyttä+eduskuntaa+työrukkasenaan+tässä+poliittisessa+teatterissa.++Kuinka+se+Sipilä+oikein+kehtaa?

Äänestä
  • Kuuluuko oppositiosta vaimeaa piipitystä ???????

    Äänestä

  • skviik.sanoi.vasuri kirjoitti:

    Kuuluuko oppositiosta vaimeaa piipitystä ???????

    skviik, sanoi,vasuri. Onko auuri johtaja,Brysselistä tullut johtamaan joukkojaan,vai saiko Meri vallan.

    Äänestä

  • Suomessa hallituksen tulee tosiaan nauttia eduskunnan luottamusta, eikös ole hyvä että asia tarkistetaan?

    Vai oletko sitä mieltä että hallituksen ei tarvitse nauttia eduskunnan luottamusta?

    Äänestä

  • Sipilä antoi eduskunnassa luottamuslauseen itselleen. Moniko yllättyi?
    Sipilä vaati äänestämään lakiesityksestä, jota ei ole vielä olemassakaan.
    Edes aika harva diktaattori kehtaa pyörittää sellaista sekoilusirkusta kuin Sipilä?
    "Uhkaa, painosta, kiristä, leikkaa, kyykytä, kuulustele, takakonttimatkaile" -Siinä sitä SOS hallituksen arvomaailmaa?! HUH HUH!

    Äänestä

  • taasHUHHUH kirjoitti:

    Sipilä antoi eduskunnassa luottamuslauseen itselleen. Moniko yllättyi?
    Sipilä vaati äänestämään lakiesityksestä, jota ei ole vielä olemassakaan.
    Edes aika harva diktaattori kehtaa pyörittää sellaista sekoilusirkusta kuin Sipilä?
    "Uhkaa, painosta, kiristä, leikkaa, kyykytä, kuulustele, takakonttimatkaile" -Siinä sitä SOS hallituksen arvomaailmaa?! HUH HUH!

    Vasemmisto otti toistamiseen kunnolla turpiin, mutta mussutus jatkuu.
    Täytyy olla tyhmä kun ei opi.

    Äänestä

  • TodellaHUHHUH kirjoitti:

    Vasemmisto otti toistamiseen kunnolla turpiin, mutta mussutus jatkuu.
    Täytyy olla tyhmä kun ei opi.

    Persut on osa vasemmistoa?

    Äänestä

  • Sipilä- show. Montako kertaa persut ovat mittauttaneet sitä pilipali kysymyksillääln,ja aina on tullut takkiin. Onko tuo Halla-aho show sitten sitä parempilaatuista showta.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Persut on osa vasemmistoa?

    Jotkut persut eivät tiedä näköjään itsekään, ovatko he oikeistolaisia, vasemmistolaisia, persuja vai soinilaisia? Se on kuitenkin varmaa, että persujen sisällä on vieläkin paljon henkilöitä, jotkja pitävät yhä Soinia jumalanaan. -Soiniuskovaisten paljous persujen sisällä on eräs syy, miksi persujen kannatus ei kasva.

    Äänestä

Persujen Packalen osoitti taas sen, että persut voivat pettää aina äänestäjänsä ja/tai puolueensa. Ja nyt ei ollut paskaleenille edes hillotolppaa tiedossa.

https://yle.fi/uutiset/3-10461083

Äänestä
  • Mutta sinähän olet vasuri, joten huolehdi vain omista asioistasi.

    Äänestä

  • Kännisikavasuri.Onko tuo persupuoluueen uusi motto

    Äänestä

  • duubaduu kirjoitti:

    Kännisikavasuri.Onko tuo persupuoluueen uusi motto

    Packalen on hänen mielestään aina kännissä oleva vasenkätinen sika!

    Äänestä

  • Persut on suvaitsevaisia mutta kepulestalaiset olisi jo olleet järjestämässä hoitokokouksia ja muita eheytyksiä

    Äänestä

Maalaisliittolainen ei saannunna potkuja. Erinomaista.

Äänestä

Kepu ja siniset tulevat menettämään seuraavissa eduskuntavaaleissa yhteensä noin 35 kansanedustajapaikkaa. Siksi ne roikkuvat nyt hallituksessa hinnalla millä hyvänsä ja kansan syvästä halveksunnasta huolimatta. Mitä suurempi on kepun ahdoinko, sitä korskeammaksi Juha "Lammio" Sipilä tulee. Dorkaa.

Äänestä

Osoitus Sipilän-Orpon-Soinin hallituksen välinpitämättömyydestä ja ylimielisyydestä eduskuntaa kohtaan. -Ensin korostetaan eduskuunan tärkeyttä ja arvovaltaa, sen jälkeen luikitaan ministeriaitiosta karkuun. Ministeriaitio ammotti tyhjyyttään, vaikka kysessä oli SOS hallituksen mukaan "eräs maailman tärkeimmistä asioista".

https://www.iltalehti.fi/politiikka/1a7bda2c-c4fe-4947-b944-144b5fcafef7_pi.shtml

Äänestä
  • Niin mistä tässä äänestettiin lakialoitteesta mitä ei ole olemassa ?

    Äänestä

  • mistä.äänestettiin kirjoitti:

    Niin mistä tässä äänestettiin lakialoitteesta mitä ei ole olemassa ?

    Persujen Packalen äänesti "varmuudeksi vuoksi" hallituksen luottamuksen puolesta ja
    osoitti taas sen, että persut voivat pettää milloin tahansa ja ketä vain.

    https://yle.fi/uutiset/3-10461083

    Äänestä

AY-liike sanoi tappavansa vanhukset nälkään!

Äänestä
  • Voi pientä persupoikaa, kun häntä pelottaa niiiiin paljon tuo paha AY-liike .... heheheheheheheheh

    Äänestä

Mitä pikemmin yleislakko tulee, sen parempi. Silloin Sipiläkin saa sitä mitä on tilannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taustatiedottaja kirjoitti:

Eduskunnassa äänestettiin pikapotkulaista, jota tosin ei olla hallituksen toimesta vielä edes esitetty eduskunnalle. Myöskään lain perustuslaillisia ongelmia tai sen siällön lopullista merkitystä nykyiseen irtisanomislakiin ei olla SOS hallituksen toimesta osattu eduskunnalle mitenkään uskottavasti ja selkeäasti perustelemaan. SOS hallitus siis käskytti eduskuntaa antamaan sille avoimen valtakirjan tehdä mitä tykkää pikapotkulain sisällön suhteen.

Arkadianmäellä pyörivä sirkus-Sipilä sai omiltaan luottamuslauseen. Perussuomalaiset äänestivät ryhdikkäästi pelkkänä poliittisena haamuna tällä hetkellä kummittelevaa Sipilän masinoimaa pikapotkulakia vastaan. Persuista luottamusäänestyksessä vain Tom Packalén tuki tälläkin kertaa hallitusta. -Onko Tom loikkaamassa kokoomukseen?

Jos jollekin pitäisi antaa palleiltaan pikapotkut, se on sirkus-Sipilä ja hänen takakonttilaisensa.

Näin äänestettiin. Ylen uutisoima äänestyskartta näyttää tältä:

https://yle.fi/uutiset/3-10461083

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu