'Mielenkiintoista' että julkisuudessa puhutaan työnantajan riskistä, entäpä työntekijän suorat menetykset.
Kun työsuhde on kestänyt 12v on irtisanomisaika 6kk, samaten lomaa kertyy 2.5pv/kk:ssa. Lisäksi monella työnantajalla on bonuskäytäntö osana palkaa, jonka saa vasta seuraavana vuotena - mikäli on vielä ko. työsuhteessa. Kaiken tämän menettää, kun vaihtaa työnantajaa!
Seuraavat 6kk toimeentulo voi loppua odottamatta minä hetkenä tahansa karessi 1.5kk, ja sittenkin seuraavat 4 vuotta vain kuukauden varoitusajalla.
Lomakertymät voi unohtaa myöskin. Edellisen työn lomakorvaus menee pitkälti veroihin, eikä uutta talvilomaa lähde kertymään kuin, vasta 31.3 eteenpäin - siis vasta seuraavalle vuodelle ja sama lomarahojen suhteen
Uuden duunin pitää olla melkoisesti parempi että, nuo menetykset tulee katettua missän järjellisessä ajassa.
Käytännössä työpaikan vaitamisen yhteydessä puhutaan vähintään 1kk tulonmenetyksestä. Mikäli uusi palkka on 10% parempi (puolet menee veroprogressioon), käteen jää 5% enemmän kuussa. Lomien menetyksien kanssa kaksi vuotta 'paremmalla' palkalla, ei riitä että vielä pääsisi omilleen! Ja vieläkin riski toimeentulon katkeamiseen on selvästi suurempi.
Monesti vastaavan työn löytämiseen ei 1 tai 2 kk riitä, jolloin tappiolle jää vielä enemmän
Mieti kaksi kertaa, kannattaako!
Liiketaloudellisesti tarkasteltuna hyöty/riski on aivan metsässä

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.