Me onnekkaat suunnistamme Aurinkorannikolle jo viikonloppuna.
Traditioksi tulleelle Talveksi Aurinkoon pois Suomesta! alkaa taas.
Loskainen Suomen pimeys sateineen on kuin pahaa painajaisunta Sunnuntaina kun suuntamme Espanjassa tuttuun ravintolaan ja nauravat iloiset ihmiset saavat tunnelman kattoon.
Tuulipukukansa joutuu painaamaan niskaa alemmas kun sade ja lumipiiskaa seuraavina kuukausina.
Me onnelliset juomme Roseeta tai Kuplivaa ihanassa kuutamoillassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Espanja on nykyisin täynnä afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä rosvoja.
Ennen oli turvallista ja todella halpaa peseta-aikaa.
Enää ei kiinosta koko maa, joka on pilattu SEKIN eu.n ja "pakolaisten" toimesta.
Köyhyyden ja työttömyyden aistii kaikkialla rosvoamisen, ränsistymisen ja pahan olon muodossa.
Että ihan espanjaan asti!
Olettepa melkoisia maailmanmatteja muistakaa liukkarit mukaan
tai voittehan ostaa halvemmalla paikanpäältä.
Lapsena minulla oli illuusio siitä että ulkomailla kaikki olisi aina paremmin.
Nyt 12 eri maassa matkustaneena sitä illuusiota ei enää ole. Ei oikeastaan enää edes kauheasti tee mieli matkustaa mihinkään. Liikaa hulluja sekopäitä joka paikassa. Pahemmaksi vain mennään vuosi vuodelta. Tämäkö on se mitä new world order tavoitteleekin? Pelkoa ja sekasortoa sitä tämä maailman meno nykyään on.