Alkaa olla jo voimat loppu tähän voimattomuuteen! Olen 22 vuotias työssäkäyvä nainen, eikä tosiaankaan tule kuuloon että jaksaisin tehdä muuta kuin käydä töissä.. Haluaisin olla sosiaalinen edes vapaapäivinä, mutta kynnys ottaa ystävään yhteyttä on liian suuri. Ihmissuhteet ovat alkaneet olemaan työläitä ja ahdistavia. Olen onnellisesti avoliitossa rakkaan mieheni kanssa, mutta ongelmaksi on nyt parin vuoden aikana tullut mun haluttomuus, tällä hetkellä varsinkin seksi kuulostaa niin ei eiltä kun olla ja saattaa, ja se jos joku ”tuhoaa” meidän suhdetta, vaikka kuinka haluaisin jaksaa ja antaa niin ei. Naisilla, tai mulla ainakaan asia ei käy niin kätsysti tyylillä ”anti mennä vaan!” Paikat menee rikki. Tulee aivan itku kun ei voi olla mieliksi rakkaalle miehelle. Koko asia etoo.
Olis niin mahtavaa jos mulla olis elämässä sisältöä, mutta mä en oikeesti jaksa. En kehtaa mennä yksin rullaluistelemaan saati lenkille, nautin eniten nukkumisesta. Murehdin ja stressaan liikaa, tiedostan sen. Apua en tähän vaivaan ole parista yrityksestä huolimatta saanut.
Onko tää nyt niinkin helposti selitettävissä, että mä olen introvertti? Mutta mitäs kun mä HALUAN uskaltaa ja jaksaa tehdä edes jotain muuta kuin käydä töissä, nukkua ja maata sohvalla? Keksin vaan syitä miksi en pääse milloinkin johonkin. Ihmisten ilmoillakin ollessa tuntuu että kaikki painaa mut katseellaan maanrakoon, JOKAPÄIVÄ mä mietin mun kaikkia toilailuja, mitä on tullut tehtyä esim humalassa, miten uskallan kohdata tiettyjä ihmisiä kenen seurassa olen mokaillut, tuntuu että kaikki vaan puhuu p*skaa. Miten kurja tää maailma on, jatkuva stressaus mun läheisten hyvinvoinnista, voihan mun veli henkisesti hyvin, ettei sillä oo paha mieli, saisko se kavereita tai jopa tyttöystävän? Kaikki sanoo että älä stressaa. Oon käynyt kahella kallonkutistajalla, yksityisellä ja kunnallisella ja samat virret, älä stressaa. Tottakai mä oon yrittänyt olla miettimästä liikaa, mutta mua huolettaa niin kovasti. Jokapäivä kauhea morkkis ja kauhea huoli. Kaipaisin tähän ohelle jotain muuta, mutta helkkari mä en tiedä mitä ja miten.
Nöyrin anteeksipyyntö sekavasta tekstistä, oli pakko oksentaa edes johonkin, jos joku jopa samaistuisi edes hitusen, tai jos jollain olisi vinkkejä mulle.
Olis niin mahtavaa jos mulla olis elämässä sisältöä, mutta mä en oikeesti jaksa. En kehtaa mennä yksin rullaluistelemaan saati lenkille, nautin eniten nukkumisesta. Murehdin ja stressaan liikaa, tiedostan sen. Apua en tähän vaivaan ole parista yrityksestä huolimatta saanut.
Onko tää nyt niinkin helposti selitettävissä, että mä olen introvertti? Mutta mitäs kun mä HALUAN uskaltaa ja jaksaa tehdä edes jotain muuta kuin käydä töissä, nukkua ja maata sohvalla? Keksin vaan syitä miksi en pääse milloinkin johonkin. Ihmisten ilmoillakin ollessa tuntuu että kaikki painaa mut katseellaan maanrakoon, JOKAPÄIVÄ mä mietin mun kaikkia toilailuja, mitä on tullut tehtyä esim humalassa, miten uskallan kohdata tiettyjä ihmisiä kenen seurassa olen mokaillut, tuntuu että kaikki vaan puhuu p*skaa. Miten kurja tää maailma on, jatkuva stressaus mun läheisten hyvinvoinnista, voihan mun veli henkisesti hyvin, ettei sillä oo paha mieli, saisko se kavereita tai jopa tyttöystävän? Kaikki sanoo että älä stressaa. Oon käynyt kahella kallonkutistajalla, yksityisellä ja kunnallisella ja samat virret, älä stressaa. Tottakai mä oon yrittänyt olla miettimästä liikaa, mutta mua huolettaa niin kovasti. Jokapäivä kauhea morkkis ja kauhea huoli. Kaipaisin tähän ohelle jotain muuta, mutta helkkari mä en tiedä mitä ja miten.
Nöyrin anteeksipyyntö sekavasta tekstistä, oli pakko oksentaa edes johonkin, jos joku jopa samaistuisi edes hitusen, tai jos jollain olisi vinkkejä mulle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hmmm...