Laivaevankelista Ruth Närhen erikoistehtävä

seurakuntalaiva

Uskovassa helluntaiperheessä kasvanut Roth Närhen isä Eino Närhi oli saarnaaja ja äiti Elma laulajaevankelista. Vanhemmat elivät todeksi sen, mitä he saarnasivat. He rakastivat lapsiaan rukoillen polvillaan jokaisen lapsensa puolesta, mikä on kantanut hedelmää, ja kaikki ovat tänään vahvasti uskossa. Monet heistä ovatkin tänään pastoreita, evankelistoja, lähetyssaarnaajia ja kirjailijoita. Kaikki tämä on rakkaitten vanhempiemme rukousten ansioita, kertoo Ruth Uusi Elämä - lehdessä.

-Vanhempamme rukoilivat lapset uskoon. He eivät hellittäneet koskaan eivätkä antaneet periksi.
Kodissamme oli rakkaudellinen ilmapiiri, mikä puhutteli minua eniten ja siksi halusin samalle uskontielle kuin rakkaat vanhempani. Heidän loistava esimerkkinsä ja käytännön rakkaus veti minut Jumalan puoleen. Kodissamme oli ihana ilmapiiri täynnä turvaa, rauhaa ja rakkautta. Paljon oli myös rukousta, laulua ja keskustelua.

Ruth Närhi on saanut Jumalalta erikoisen tehtävän, hän julistaa evankeliumia Ruotsin ja Suomen välillä seilaavilla matkustajalautoilla.

https://www.youtube.com/watch?v=axyTgmZrySs

21

1613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eenokki12

      Rukoileminen eikä ilmapiiri eikä rakkaus vanhurskauta, mutta vanhempien painostus saattaa joskus johtaa lapsensa pakottamalla tekemään ratkaisu ja sitten uudesti kasteelle. Monet ovat pahempia kuin maailman lapset. Miksi tehdä avauksia ihmisistä ? Siksikö että heitä pilkattaisiin?

      • heppuhellari

        Pilkkaajia on ollut aina, ja he saavat tuomionsa valkean valtaistuimen edessä. Mutta meillä vahvasti uskossa olevilla Pyhän Hengen tuli suonissamme olevilla uskovilla on jatkuva tuska tuliseen järveen hukkuvista sieluista, kuten Ruth Närhikin tuolla videolla toi ilmi. Sen vuoksihan Ruth Närhikin menee syntisten ihmisten tykö ruotsinlaivoille ja ravintoloihin julistamaan pelastussanomaa Jeesuksesta seuraten Hänen esimerkkiään, koska Jeesuskin viihtyi syntisten ihmisten seurassa kuin kala vedessä fariseusten kauhistukseksi. Siksi meidänkin on seurattava Jeesuksen ja Ruth Närhen esimerkkiä riistäen näin saalista saatanalta jouduttaen Jeesuksen paluuta täyttäen näin pelastuneiden pakanoiden lukua. Jerusalem on jo juutalaisten hallussa, ja kun viimeinen pakana antaa elämänsä Jeesukselle pasuuna soi, haudat avautuvat, ja poisnukkuneet uskovat nousevat ensin, ja me elossa olevat saamme liittyä tähän taivaalliseen riemusaattoon yläilmoihin Herraa vastaan.


      • Eenokki12
        heppuhellari kirjoitti:

        Pilkkaajia on ollut aina, ja he saavat tuomionsa valkean valtaistuimen edessä. Mutta meillä vahvasti uskossa olevilla Pyhän Hengen tuli suonissamme olevilla uskovilla on jatkuva tuska tuliseen järveen hukkuvista sieluista, kuten Ruth Närhikin tuolla videolla toi ilmi. Sen vuoksihan Ruth Närhikin menee syntisten ihmisten tykö ruotsinlaivoille ja ravintoloihin julistamaan pelastussanomaa Jeesuksesta seuraten Hänen esimerkkiään, koska Jeesuskin viihtyi syntisten ihmisten seurassa kuin kala vedessä fariseusten kauhistukseksi. Siksi meidänkin on seurattava Jeesuksen ja Ruth Närhen esimerkkiä riistäen näin saalista saatanalta jouduttaen Jeesuksen paluuta täyttäen näin pelastuneiden pakanoiden lukua. Jerusalem on jo juutalaisten hallussa, ja kun viimeinen pakana antaa elämänsä Jeesukselle pasuuna soi, haudat avautuvat, ja poisnukkuneet uskovat nousevat ensin, ja me elossa olevat saamme liittyä tähän taivaalliseen riemusaattoon yläilmoihin Herraa vastaan.

        Tuli palaa kyllä helluntailaisissa, mutta se ei ole Jumalasta. Sieluja jahdataan valheen ja vääryyden voimalla kohti helluntailaisuutta, mutta ei Jeesukselle. Jeesus se toinen helluntailaisten upotuskastama on kuin liikennemerkki, joka osoittaa hymyssä suin kohti helluntailaisuutta, jossa pelastusta jaetaan halpaan hintaan ihmisteoin ja ihmisvoimin, mutta rahatta siitä ei kukaan selviä.


      • voiraukka
        Eenokki12 kirjoitti:

        Tuli palaa kyllä helluntailaisissa, mutta se ei ole Jumalasta. Sieluja jahdataan valheen ja vääryyden voimalla kohti helluntailaisuutta, mutta ei Jeesukselle. Jeesus se toinen helluntailaisten upotuskastama on kuin liikennemerkki, joka osoittaa hymyssä suin kohti helluntailaisuutta, jossa pelastusta jaetaan halpaan hintaan ihmisteoin ja ihmisvoimin, mutta rahatta siitä ei kukaan selviä.

        Miten pimeä oletkaan eenokki, ala jo aikuistua viimeinkin.


    • Kirjakääröt

      Matt.11:19 Biblia (1776) Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanoivat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää.

      • väkevä

        Aamen, juuri näin!

        Laivaevankelista Ruth Närhi Cinderellalla.

        https://www.youtube.com/watch?v=wdx5az7mYrs

        Muun muassa Seinäjoen helluntaiseurakunnassa palvellut pastori Timo Närhi on Ruth Närhen veli. Pastori Timo Närhi on nähnyt niin paljon Jumalan ihmeitä, että ei suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön epäuskon kanssa. Tämä voimallinen kokous on kuvattu Vantaan Kotikirkossa 24.4.2016.

        https://www.youtube.com/watch?v=P0LuNC4sMGE


      • Eenokki12
        väkevä kirjoitti:

        Aamen, juuri näin!

        Laivaevankelista Ruth Närhi Cinderellalla.

        https://www.youtube.com/watch?v=wdx5az7mYrs

        Muun muassa Seinäjoen helluntaiseurakunnassa palvellut pastori Timo Närhi on Ruth Närhen veli. Pastori Timo Närhi on nähnyt niin paljon Jumalan ihmeitä, että ei suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön epäuskon kanssa. Tämä voimallinen kokous on kuvattu Vantaan Kotikirkossa 24.4.2016.

        https://www.youtube.com/watch?v=P0LuNC4sMGE

        Väkevä todistus oli. Mikäli se naikkonen oli kyseessä oleva henkilö ripustaisin hänet korujen ja maalatun naaman kanssa samaan sarjaan kuin tuksu, joka saattaa olla siveämpi helluntailaisten totemipaalu, kuin tuo maalattu nainen joka puhui ruotsia. Minä luulin ensiksi että aito prostituoitu on tarttunut mikrofoniin, mutta kokemuksesta (näkök.)muistan että huorat pukeutuivat ennen ja nykyäänkin hillitymmin. Vähemmän kullat ja hopeat koristelivat silloin huoria. Nykyään muoti on tarttunut helluntailaisiin.


      • armoriittää

        Jeesuksesta esimerkkiä seuraten tekopyhien fariseusten kauhistukseksi laivaevankelista Ruth Närhi vieraili julkisuuskuvaltaan haasteellisen evankelistan Johanna Tukiaisen kotona.

        https://www.youtube.com/watch?v=GI5hKzcUIKo

        Johanna Tukiainen ja Ruth Närhi


      • Uskossayritänminäkin

        Voi sinua kyllä kuuluisa ihminenkin voi pelastua. Minä ainakin olen iloinen että Jeesus on heitä armossaan kutsunut. Pelastus on jokaiselle et sinä päätä kenet Jumala pelastaa.


      • hylkiö1

        minä anteeksi menen niin pahalle päälle näistä naikkosista jotka luulee olevansa jotakin.....näkeehän se jo että päässä viiraa jo alkaa tää usko asia mennä yli
        itse en ole enää mukana kun ei edes tuettu kuin väkipakolla,itse vain rukoilen silloin tällöin yksin,en muitten edessä.........itken sisimmässäni mihin tää vielä menee


    • Saunan.takaa.selvinnyt

      Rakkaudellinen helluntaiperhe. Minulla oli toisenlainen koti ja toisenlainen helluntaikasvatus.

      En kadehdi, mutta ihailen, että jossain helluntaikodissa on eletty sen mukaan mitä uskotaan ja tunnustetaan. Närhen perhe lienee ollut melkoinen harvinaisuus, joskin epäilemättä on paljon muitakin vastaavia.

      Lasta ei kuitenkaan saisi pakottaa elämään vanhempien uskon mukaan. "Koti oli helluntailainen"? Tämähän ei pidä täsmällisesti paikkaansa. Vanhemmat olivat uskovaisia, helluntailaisia, lapset eivät. Mutta usein on niin, ettei kodissa kunnioiteta lasten henkisyyttä, sitä mitä he ovat: puolipakanoita, ennenkuin itse haluavat tunnustautua, kuka mihinkin uskoon. Poliittisissa perheissä lienee vastaava ongelma: lapsi ei synny leninistiksi. Jos hän haluaisikin olla esim. kokkari, siitäpä huuto alkaisi. PerSuksi tunnustautuminen johtaisi suoraan saunan taa.

      Omassa perheessäni muuten kävi myös näin: vasemmistolainen isoisä sai sätkyn, kun nuorempi perheenjäsen liittyi kokoomusnuoriin. Nuori sai lahtarin leiman otsaansa. Mainittu nuori on tosin sittemmin kääntynyt demariksi, teit isäin astumaan, ihmisparka.

      • jeesusonvastaus

        Jeesus on vastaus demarinkin elämään.


      • MyösDemariVoiPelastua
        jeesusonvastaus kirjoitti:

        Jeesus on vastaus demarinkin elämään.

        Vaikeaa se on, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.


    • DoctorT

      Sillä ei ole kyllä mitään merkitystä, kuinka hurskaasti vanhemmat vaelsivat, ei mitään. Jokainen valitsee tiensä ja oppinsa ja mitä Närhiin tulee, ovat he menestysteologian ja valtateologian valtaamia höpisijöitä.
      Kuten Timo Närhi mm; Herra ilmoitti minulle, että tänään kerätään kaikkien aikojen suurin uhri!! Ihan sairasta ihmisten manipulointia. Olisi tullut kertoa, jos rehellinen on, mikä oli edellisen suurimman uhrin summa ja tuon kerätyn jälkeen, toteutuiko hänen valheensa. Herra ei tuommoisia kertoile kenellekään, ei varsinkaan Seinäjoen saastuneessa srkssa.

      • rukouksenvoima

        Uhrithan menevät Jumalan valtakunnan työhön, ja iloista antajaa Jumala rakastaa. Ja jos joku ei voi tai halua antaa rahaa uhrikoppaan, niin Jumala rakastaa häntäkin. Rakkaudellisessa helluntaiperheessä kasvannut Niilo Närhi on Timon ja Ruthin veli, joka myös palvelee Herraa pastorina. Vanhemmat rukoilivat Niilon uskoon. Alla olevassa linkin videolla Niilo todistaa, miten 18- vuotiaana Niilo oli viettämässä lauantai iltaa ryyppäämällä ja pelamalla korttia, kun samaan aikaan saarnaaja-isänsä sai voimakkaan kehotuksen rukoilla poikansa puolesta. Sinä yönä Niilon elämä muuttui ja muutos on kestänyt jo vuosikymmenet -Jumalan voimasta.

        https://www.youtube.com/watch?v=5Gnhenlox7c


    • tyhgkkl
    • suksetristillä

      Sitä on niin monenlaista hiihtäjää tässäkin maassa.

    • nottaniinottajuu

      Entisiä juoppoja on moni helluntaipastori jotka on nostettu arvoon arvaamattomaan joku piip ei häävi saarnaaja ylimielinen köyhiä kohtaan kahdenkeskisissä keskusteluissa. Unohtanut ukkoriepu tilanteen josta itse aikanaan lähti. Helppoa nyt kun on hieno auto ja osakeasunnot mökit ja kaikki. Sama se on jos on joku PA tyyppi ja pääsee eduskuntaan onkin yllättäin "varaa" kyykyttää köyhiä muiden mukana.

    • fanfan

      Helluntailaisten piireissä persufanitus ja islamvastaisuus on voimakasta, joten Ruth Närhikin lähti mukaan Laura Huhtasaaren presidentinvaalikampanjaan voitelemalla Huhtasaaren Suomen tasavallan presidentiksi israelilaisella pyhällä öljyllä eduskunnassa.

      Laura Huhtasaaren puolesta rukoiltiin eduskunnassa, pyhä öljy oli Israelista – nyt laivapastori kertoo, mistä voitelussa oli kyse

      Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari keskustelee itseään laivapastoriksi kutsuvan Ruth Närhen Facebook-sivulla julkaistulla videolla muun muassa kreationismia koskevista näkemyksistään ja maahanmuuttopolitiikasta.

      Maahanmuuttopolitiikan osalta toistuvat samat ajatukset kuin viime viikonlopun puheessa, kun Huhtasaari nimettiin virallisesti perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi.

      – Jos valtion ulkorajoja ei voida valvoa, valvonta siirtyy maan sisälle, hän muun muassa sanoo ja toteaa, että asuinalueille rupeaa tulemaan aitoja.

      Huhtasaari on kertonut kannattavansa kreationismia eli luomisoppia ja vastustavansa evoluutioteoriaa. Hän on kommentoinut aihetta aiemmin muun muassa Pressiklubissa.

      – Minä uskon Raamattuun, joten minä olen sitä mieltä, että meillä on universumin suunnittelija, Jumala, ja hän on älykkäästi tämän kaiken suunnitellut. Ja uskon tähän Raamattuun ja tähän luomisteoriaan, Huhtasaari kertoo myös Ruth Närhen tekemässä videohaastattelussa.

      Närhi on ollut Facebook-sivuille ladattujen kuviensa perusteella vierailulla eduskunnassa tiistaina 19. syyskuuta ja tavannut siellä muun muassa Huhtasaaren. Kuvien ja videon mukaan paikalla on ollut myös esimerkiksi kansanedustaja Mika Niikko (ps.).

      Närhi on jakanut Facebookissa kuvia, jossa hän rukoilee Huhtasaaren puolesta, että tästä tulisi Suomen seuraava presidentti. Saatetekstissä viitataan Donald Trumpin sloganiin (Make America Great Again).

      Videon lopuksi Närhi lukee Huhtasaarelle Herran siunauksen. Katsojilleen hän toteaa toivovansa Huhtasaaresta presidenttiä.

      Närhi on esillä Facebook-sivuillaan myös joidenkin muiden poliitikkojen, kuten valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa eduskunnan kuppilassa napatussa kuvassa.

      Ruth Närhi kutsuu itseään laivapastoriksi ja hänellä on ollut tv-ohjelma Ruotsissa. Muun muassa Dagen-lehti on tehnyt hänestä artikkelin syksyllä 2015. Sisuradion haastattelussa samalta vuodelta hän kertoo tekevänsä laivalla vapaaehtoistyötä ja auttavansa ihmisiä.

      Demokraatti tavoitti Ruotsissa jo 1960-luvulta asuneen Närhen maanantaina. Närhi vahvistaa, että hän vieraili eduskunnassa viime tiistaina. Hän sanoo tavanneensa myös kansanedustaja Niikon. Närhi kertoo, että vierailu järjestyi Niikon avustajan välityksellä.

      Närhi sanoo, että tapaaminen Huhtasaaren kanssa oli positiivinen kaikin tavoin. Ensimmäisen kerran Närhi kertoo tavanneensa Huhtasaaren viime keväänä kuntavaalikampanjoinnin yhteydessä.

      – Huhtasaari on täynnä jumalallisuutta ja älykkyyttä. Hänellä ovat erittäin väkevät mielipiteet, hän kehuu.

      Öljy on pyhän hengen väline ja sen avulla rukous vaikuttaa vielä voimallisemmin ja vielä syvemmin.

      Rukoushetkeen Huhtasaaren kanssa eduskunnassa lukeutui myös kansanedustajan voitelu pyhällä öljyllä. Närhi kertoo, että öljy on saatu hyvältä ystävältä Israelista.

      – Öljy on pyhän hengen väline ja sen avulla rukous vaikuttaa vielä voimallisemmin ja vielä syvemmin. Voitelu konkretisoi siunauksen tunteen.

      Närhen mukaan öljyä käytetään eniten sairaiden puolesta rukoilemiseen, mutta Vanhassa testamentissa myös siunaamiseen erikoistehtäviin. Närhi sanookin, että hän siunasi ja voiteli Huhtasaaren presidentin tehtävään.

      Närhi hehkuttaa Huhtasaarta ehdottomasti parhaaksi presidenttiehdokkaaksi, joka olisi presidenttinä paras sitten Kekkosen.

      – Minulla on vahva usko, että Huhtasaaresta tulee seuraava presidentti. Teen aivan kaikkeni sen eteen. Aion olla mukana Lauran vaalityössä. En voi vielä kertoa siitä tarkemmin, mutta voin hypätä vaikka heti laivaan tai koneeseen. Hän tulee pelastamaan Suomen maan.

      Närhi kertoo käyneensä eduskunnassa aiemminkin ja osallistuneensa Niikon vaalityöhön kuntavaalien aikaan. Uusimman vierailun aikana hän tapasi Huhtasaaren ja Niikon lisäksi myös perussuomalaisten varapuheenjohtajan Teuvo Hakkaraisen.

      – Haluan rohkaista ihmisiä, Närhi kiteyttää tavoitteensa.

      Laura Huhtasaari nimettiin virallisesti perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi lauantaina. Helsingin Sanomien presidenttigallupissa Huhtasaarelle mitattiin 3 prosentin kannatus.

      https://demokraatti.fi/laura-huhtasaaren-puolesta-rukoiltiin-eduskunnassa-pyha-oljy-oli-israelista-nyt-laivapastori-kertoo-mista-voitelussa-oli-kyse/

    • MoneksiOn

      "...Laivaevankelista..." ???? Potkulauta evankelista, Polkupyörä evankelista, purjevene evankelista, moottorivene evankelista, soutuvene evankelista, .............

      Jeesuksen Kristuksen todistaja:
      Luuk.24: 45.".. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. 46. Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, 47. ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. 48. Te olette tämän todistajat...."

      Ef.4: 7."... Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. 8. Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille"...................................... 11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, 12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, 13. kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, 14. ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; 15. vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, 16. josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on....."

    • voideltu

      Ruotsissa asuva laivaevankelista Ruth Närhi on se Jumalan airut, jonka erikoistehtävä julistaa vahvasssa uskossa väkeväsi Pyhän Hengen voitelussa evankeliumia pelastumattomille maailmanihmisille Ruotsin ja Suomen välillä seilaavilla laivoilla.

      https://www.youtube.com/watch?v=u0yL49-J3II

      Göteborgin suomalainen helluntaiseurakunta - Ruth Närhi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2250
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1761
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      160
      1620
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1382
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1378
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1251
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1109
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1063
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1052
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      948
    Aihe