Katselin viikolla kun lapsivahdissa olin jotakin sarjaa jossa varustauduttiin maailmanlopunvaralle. Oikeastikko tälläisiä ihmisiä on vaikkapa suomessa ? Ja ei tuossa vielä mitään mutta miten olette ikäänkuin varautuneet tuohon asiaan? Kyseissä sarjassa meinaan toki varastoivat vettäkin mutta mitä vedelle tapahtuu jossakin tynnyrissä, aika limasta voi olla, toki en väitä että myrkyllistä.
Loppu tulee.oletko valmis
4
225
Vastaukset
Joo. Olen kuullut moisista ihmisistä. On ihan hullua touhua, mutta mitä muuta voi amerikkalaisilta odottaa.
Suurinosahan noista perustuu johonkin uskonnollisuuteen. Toki siellä muitakin , niillä asiat olivatkin yleensä paremmalla tolalla, noin käytännön kannalta.
Ja toisekseen kuvitteleeko ne ihan oikeasti, että pääsevät nautiskelemaan tiettyjen ihmisten kurjuudella. Eli tavallaan se niitten epäkelpojen helvettiinmeno ja käristys pitäisi jotenkin nähdä vai miksi muuten syvästi uskovat keräävät muonavarastoa, eikö se ole ilonpäivä kun pääsee taivaaseen ?
- nähty.on.ei.kirj
Jokaisella tuosta lienee oma skenaarionsa, ehkä joku walkind dead , oliko virus vai bakteeri.En ihan seuraa sarjaa mutta joskus olen vaan miettinyt, mihin perustuu kyseiset uhkakuvat ihmisillä. Vaikka toisaalta todellistakin, että ihmisväestönkin jokin "haravoi" tosin kyse ei ole uskonnosta vaan ...vaan nimenomaan ihmisyydestä, mistä sitä tietää ehkä siitä saadaan uusi hieno sukupolvi :
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2619175- 696135
- 265768
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni615612Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv415478Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h995374- 624833
- 434507
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573836- 493485