Saammeko koskaan sellaisia sirkushuveja

kokea mitä vasemmisto meille järjesti lyhyenä hallituskautena jolle sai suomenkansa nauraa,kaksi tolvanaa ministerinä oli kuin pekka ja pätkä elokuvasta.Toivottovasti pääsevät seuraavaan hallitukseen naurattamaan meitä .
16184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vasemmiston järjestämät sirkushuvit tulivat kalliiksi ei näitä enään kaivata lisää.

Äänestä

Kovin kalliiksi kävi sirkustelu Suomen kansalle onneksi Tämä sirkusväki poistui nopeasti näyttämöltä.

Äänestä

Taisi olla vasemmistolainen hallitus viimeksi 1960-luvulla. Tiedä siiten sirkushuveista, mutta ainakaan Onni-klovni ei ollut ministerinä.

Äänestä

Vasemmistovetoista hallitusta tuskin koskaan nähdään enää tässä maassa,ja tuskin heitä otetaan riippakiveksi mihinkään hallitutukseen heidänpaikkansa on räksyttämässä opposition penkillä, mitään rakentavaa ehdotusta heillä ei ole muuta vihanleitsonta muita kohtaan -

Äänestä

Minkälainen vasemmistolainen, demari on se jonka palkka on 27.000 euroa kuukaudessa ja lisänä verottomat osingot ?
Meiltä minimi palkkalaisita ei ole edes kysytty halutaanko lakkoilla. Meidän perheeseen tämä aiheuttaa pitkän ikävän taloudellisen sekasorron. Ruuasta on tingittävä ja lasten harrastuksista ja kaikesta. En voi nyt muuta kuin todeta, tämä lakko kohdistuu juuri meihin jotka elättää näitä Porvareita ay poukkaa. Eihän se ole työläinen joka saa 27.00 euron kuukausipalkkaa ja 50.000 tuhannen osinkoja. Minä luokittelen nämä henkilöt öky porvareisi. Luulempa, että tämä kärsimys loppuu kohdalltani ja vaihdan maksuosiitteen länsisuomeen. Mitään en oo koskaan saanut muuta kuin kärimystä kuten nytkin koko perhe kärsii.

Äänestä
  • Kyllä+ne+on+vasemmistolaisia.+Tuo+on+juuri+sitä+vasemmistolaisuutta.+Otetaan+muilta+ja+yritetään+itse+repiä+kaikki+itselle.Jopa+valta+ja+kunnia+ovat+heille+tärkeää.+Ei+työläiset+tai+oikeudenmukaisuus.Ei+tulevaisuus+tai+vastuunkanto.Minusta+samaan+porukkaan+kuuluu+vihreät,+vasemmisto+ja+sdp.+Jopa+ruotsalainenkansanpuolue+rkp.Vaalit+tulee+ja+miettiä+voi,+että+ketä+äänestää.Kaupungeissahan+tilanne+meni+pahaksi+kun+ihmiset+ei+äänestänyt+viime+vaaleissa.Muistaakseni+n.+46%+äänesti(+voi+varmaan+tarkistaa+jostain)+kunnallisvaaleissa.Sitten+tuli+vihervassareita+yms+valtaan+ja+nyt+autoilua+estetään,+irtolaisten+hyysäämistä+lisätään+ja+lakkoillaan.

    Äänestä

Vasemmistolaiset näyttävät joukkovoimaa, sodassa ja näissä poliittisissa lakoissa kärsii sivulliset eniten,Ay-pomot joiden tulot koostuvat jäsenmaksuista jotka on sioitettu oikein porvarien oppien mukaan täytyy tälläistäkin teatteria sietää.

Äänestä
  • Ässä-rykmentti oli talvi- ja jatko sodassa stadin vasemmistolaisista työläiskortteleiden kundeista koottu osasto. Aseetkin uskallettiin antaa vasta rintamalla. Sivulliset venäläiset kärsivät kovasti sen touhuista.

    Äänestä

Sirkushuveja tällä vaalikaudella on järjestänyt lähinnä persut.

Äänestä
  • Ei minusta.
    Tai tietenkin jos ottaa huomioon PS puolueen voimistumisen ja siitä aiheutuneet seuraamukset, niin sitten olen samaa mieltä. Sirkuspelleinä siis muut.

    Äänestä

  • mitenkatsoo kirjoitti:

    Ei minusta.
    Tai tietenkin jos ottaa huomioon PS puolueen voimistumisen ja siitä aiheutuneet seuraamukset, niin sitten olen samaa mieltä. Sirkuspelleinä siis muut.

    Miten persut ovat voimistuneet tällä vaalikaudella?

    Suosiohan on puolittunut.

    Sirkushuveja on sen sijaan esitetty, esim. tämä gradu farssi.

    Äänestä

Vasemmisto hallitus varmasti parempi kuin nykyinen! Se on yleislakko!

Äänestä

Eipä ollut valtionvelkaa silloin.

Äänestä
  • Miten niin ei ollut ? Outoja puhut.
    Vasemmistohan ei tuota mitään mutta velkaa ottavat mielellään.
    Missään ikinä ei ole vasemmisto saanut muuta aikaan kun ongelmia.

    Äänestä

Perssirkusta on katseltu jo muutama vuosi ja naurua riiittää koko kansalle. :D

Äänestä

Sipilä on Pelle, Soini on läski, Lindström valjakko, Orpo ihan pihalla ja muukin hallitus tavoittelee vain omaa etuaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isopersemerjaaaaggg kirjoitti:

kokea mitä vasemmisto meille järjesti lyhyenä hallituskautena jolle sai suomenkansa nauraa,kaksi tolvanaa ministerinä oli kuin pekka ja pätkä elokuvasta.Toivottovasti pääsevät seuraavaan hallitukseen naurattamaan meitä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu