Tilaa taxi 2 h ennen kyytisi tarvetta

Tälläisen ohjeen saat kun ajat kortilla.
Kertokaa hyvät ihmiset, miten taxia käyttävä voi aina tietää menonsa ja
lähtönsä, tarkalleen 2 h ennen lähtöään? Kertokaa myös, miten tiedät asioilla ollessasi ilmoittaa tarkan ajan, milloin tarvitset sen paluu kyydin? Sillä senkin aika pitää ilmoittaa melko tarkkaan.
Kuka keksii ja miksi helvetissä, tälläisiä riesoja taxikorttiasiakkaille?
Ne jotka päätöksen takana on.
Vaadin, että heidät pakoitetaan n.vuoden ajan käyttämään koemielessä taxikyytejään juuri tällätavalla.
Jotta tietävät miltä tämä tälläinen tuntuu ja tarkoittaa käytännössä.
Menee aivan idiotismiksi, jos vammaisille ja vanhuksille myönnetään jotain etuja.
Niiden myötä aletaan nöyryyttämään samalla näin.
19591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Bussitkin kun aina tilattaisiin tällä samalla systeemillä pysäkeille, olisi naurussa pitelemistä.

Äänestä
  • Busseilla on vakituiset aikataulunsa. Aikatauluja seuraamalla on helpompaa ajoittaa menojaan. Jos et ehdi yhteen bussiin, odotat seuraavaa jne.
    Mutta kun kaikille se bussillamatkustaminen ei ole muistasyistä mahdollista.
    Miten käy, jos tilaat taxin, etkä pääsikään lähtemään juuri silloin kun se saapuu?
    Jos tätä tapahtuu vielä usein, kuin kerran?

    Äänestä

Hanurista on tuollainen palvelu, Uber löytää vapaan mittarin alle sekunnissa, onhan siellä aina joku kytiksessä?

Äänestä

Tämä sääntöhän ei siis koske muita taxitilauksia. Jos maksat itse täyden hinnan taxista, silloin saat tilatakin sen milloin haluat ja se tulee heti kun on kyydintarve.

Äänestä

Järkyttävää kyykyttämistä! Jos on vammainen, ei välttämättä aina ymmärrä tai jaksa. Taksinennkkotilaus on niille, joilla on vielä voimia tai joku läheinen, joka voi päivittäin huolehtia. Entä ne tuhannet vanhukset, jotka eivät enää pääse kauppaan tai lääkärille, kun taksikeskus ei edes vastaa?? Mutta jotka ovat liian hyväkuntoisia päästäkseen seniorikoteihin? Suuri häpeä tästä hallitukselle!!

Äänestä
  • Jos ei ymmärrä eikä jaksa, niin hoitokotiin, pois takseja varaamasta.

    Äänestä

Vajakki saa mennä ihan milloin haluaa omalla rahalla tai vaikka rollaattorillaan. Se, että sattuu olemaan vammainen, ei ole mikään oikeutus veronmaksajien kustantamalle ehdottomalle taksikyyditykselle milloin ja minne nyt sattuukaan vammaisen päähän pälkähtämään.
Näiden yhteiskunnan TARJOAMIEN PALVELUJEN on tarkoitus helpottaa vähäosaisen elämää, ei antaa etuoikeuksia ja ohituskaistoja.

Äänestä
  • Toivottavasti et joudu miettimään lähettämääsi kommenttia, nimityksiä ym. uudelleen, pyörätuolissa, liikuntarajoitteisena ja aistivammaisena, pienen eläkkeen turvin, ainoana lohtunasi ja armonasi, tieto siitä, että et elä ja kidu kauan.

    Äänestä

  • Mieti.uudelleen kirjoitti:

    Toivottavasti et joudu miettimään lähettämääsi kommenttia, nimityksiä ym. uudelleen, pyörätuolissa, liikuntarajoitteisena ja aistivammaisena, pienen eläkkeen turvin, ainoana lohtunasi ja armonasi, tieto siitä, että et elä ja kidu kauan.

    Onhan siellä siis lohtuna myös se vapaa taksiajeluoikeus. Ja parempaa vaan pitäisi saada.

    Itse ajelin taksilla ainoan kertana edellisiin viiteen vuoteen kesällä, kun halusin lapselle senkin huvin näyttää, kokonainen kilometri taidettiin tuhlata.

    Äänestä

Koulukyytiä kaupunkit järjestää, siihen mahtuu vammaset samaan kyytiin saikkarille!

Äänestä
  • Joo, sitten pitää vaan koulukyydin ja sitä myötä koulun alkaa vammaisen aikataulussa, muuten syrjintää ja kidutusta.

    Äänestä

Parasta tässä on, että nämä eivät osaa perille edes navigaattorin avulla, saattaapi käydä kuten eräälle taksia käyttämään joutuneelle, että ehti perille hiukan ennen varaamaansa paluukyytiä.
Tällaiset ammattikuljettajat pitäisi suoralta kädeltä palkata valtionhallinnon ajureiksi, ministerien yksityiskuskeiksi, mitä näiden viimeisen päälle hiottua ammattitaitoa yleensäkään rahvaalle tuhlataan.

Äänestä
  • Joo, kyllä pitäisi vammaisen saada parempaa laatua. Autotkin usein mitälie Volkkareita, vain harvoin nykyään pääsee Mersuun. Mikseivät veronmaksajat tarjoa taattua mersukyytiä vammaisille, tämähän on syrjintää! Rasismia jopa!

    Äänestä

  • Kkkkkfffff kirjoitti:

    Joo, kyllä pitäisi vammaisen saada parempaa laatua. Autotkin usein mitälie Volkkareita, vain harvoin nykyään pääsee Mersuun. Mikseivät veronmaksajat tarjoa taattua mersukyytiä vammaisille, tämähän on syrjintää! Rasismia jopa!

    Se on juuri sitä.
    Vammaiset eivät ole itse valinneet osaansa, et myöskään sinä, mutta heillä on ihmisoikeudet siinä missä sinullakin.
    Kun maassa on varaa ylläpitää tuhansia karkotusmääräyksen saaneita ketä lie ovatkin, ei sitä ainakaan oman maan omien kansalaisten selkänahasta pidä repiä, ei sinun, mutta ei myöskään vammaisten. Ja mitä tulee vammaisten koulukyyteihin, eivät taida olla ensimmäisiä lintsareita eivätkä ensimmäsiä kyytien myöhästyttäjiä.
    Mielestäni on ala-arvoista ja erittäin tyhmää edes heittää tuon tapaisia herjoja, mutta tietäen nykyisen koululaitoksenkin arvosteluasteikon, ala-arvoista ei voi antaa teille raukoille, jotka tuntisisitte itsenne muuten kaltoinkohdelluiksi ja syrjäytetyiksi.
    Siksi se armovitonen.

    Äänestä

  • however kirjoitti:

    Se on juuri sitä.
    Vammaiset eivät ole itse valinneet osaansa, et myöskään sinä, mutta heillä on ihmisoikeudet siinä missä sinullakin.
    Kun maassa on varaa ylläpitää tuhansia karkotusmääräyksen saaneita ketä lie ovatkin, ei sitä ainakaan oman maan omien kansalaisten selkänahasta pidä repiä, ei sinun, mutta ei myöskään vammaisten. Ja mitä tulee vammaisten koulukyyteihin, eivät taida olla ensimmäisiä lintsareita eivätkä ensimmäsiä kyytien myöhästyttäjiä.
    Mielestäni on ala-arvoista ja erittäin tyhmää edes heittää tuon tapaisia herjoja, mutta tietäen nykyisen koululaitoksenkin arvosteluasteikon, ala-arvoista ei voi antaa teille raukoille, jotka tuntisisitte itsenne muuten kaltoinkohdelluiksi ja syrjäytetyiksi.
    Siksi se armovitonen.

    Joo, kyllä taksimersun saaminen välittömästi ovelle on vammaisen ihmisoikeus! Aivan kuten sekin, ettei naisten ja koirien puuroa syötetä Sipilän soturivieraille.

    Mitään rajaa ei saa kumpienkaan veroeuronkäyttöön ehdottaa tai on ihmisvastainen vihapuhehirviö!

    Äänestä

Vpl Kyytien ei ole tarkoituskaan olla taksikyytejä. Lähtökohta on, että ihminen liikkuu joukkoliikenteellä. Jos terveydentila on niin huono, että bussin tms käyttö on mahdotonta, yhteiskunta järjestää korvaavan kyydin ja asiakas maksaa joukkoliikennelippua vastaavan summan omavastuuna. Taksia parempaa ja kustannustehokkaampaa tapaa järjestää kyydit ei vaan ole keksitty. Kyllä bussilla ja ratikalla matkustaessakin pitää ottaa aikataulut huomioon

Äänestä

Turhaa aukoa päätään mersuista. Jotka ei mielestäni ole sen kummempia ajoneuvoja kuin muutkaan.
Aivan sama minkä merkkinen taksi on, kunhan paluukyytejä ja muitakin kyytejä ei tarvitsisi kahta tuntia, tilailla ja odotella. Bussilla ja ratikalla pitää ottaa aikataulut huomioon.
Totta, mutta ne tuleekin aina luotettavasti ajallaan, toisin kuin taksit, joita korttiasiakkaat odottelee. Miksi ennen sai matkustaa korttiasiakaskin normaaliin tapaan taksilla?
Mutta nyt siitä on tehty joukkoliikenneväline, jolla aikataulutkin heittää miten sattuu?

Ministeri Annika Saarikko: ”Toimeentulotuki on nöyryyttävä ja pitää poistaa”
Eiköhän se ole niin, että tämä vammaisten ja vanhusten kyyti-kyykyttäminen se vasta nöyryttävää on! Se ainakin pitäisi ensitilassa poistaa ja palata entiseen systeemiin.
Kyllähän se tiedossa on näiden muutosten säästöjen syyt.
Lainatakseni yhtä kommenttia tässä ketjussa. Näinhän se on.
"Kun maassa on varaa ylläpitää tuhansia karkotusmääräyksen saaneita ketä lie ovatkin, ei sitä ainakaan oman maan omien kansalaisten selkänahasta pidä repiä, ei sinun, mutta ei myöskään vammaisten" Mutta tälläinen mielipide ei kai nykyään ole edes sallittu.

Äänestä

On vaan niin, että vapaus tulla ja mennä tehdään aina omalla lompakolla. Vammaisuus rajoittaa valinnanmahdollisuuksia muutenkin. Kaikkiin busseihin ja ratikoihin ei pääse, kun on portaat edessä. Ja silloin vaaditaan kuljettajaa auttamaan. Sitten kun kaikki kaksi pyörätuolipaikkaa onkin jo varattu, syytetään kuskia jo heitteillejätöstä. Juu kyllä ne on riittäviä nuo joukkoliikennevälineet ja aina luotettavia aikataulujen suhteen. Ei tarvita kuin lumimyrsky, niin, minne se aikataulujen luotettavuus katosi? On vaan niin, että säännöt on olemassa. Eivät ehkä parhaita mahdollisia mutta samat kaikille.
Niin, onhan sekin väärin, että ei ole varaa mennä kaukomaille joka kesä, kun nämä kuskin palkat ovat myös heitteillejätetty. Ja ne luotettavat navigaattorit. Erehtymättömät. Juu, ostakaa, luottakaa, ja oikein hyviä suunnistuksia vaan. Antakaa sitten itsellenne potkut, kun huomaatte totuuden näistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosivihainen kirjoitti:

Tälläisen ohjeen saat kun ajat kortilla.
Kertokaa hyvät ihmiset, miten taxia käyttävä voi aina tietää menonsa ja
lähtönsä, tarkalleen 2 h ennen lähtöään? Kertokaa myös, miten tiedät asioilla ollessasi ilmoittaa tarkan ajan, milloin tarvitset sen paluu kyydin? Sillä senkin aika pitää ilmoittaa melko tarkkaan.
Kuka keksii ja miksi helvetissä, tälläisiä riesoja taxikorttiasiakkaille?
Ne jotka päätöksen takana on.
Vaadin, että heidät pakoitetaan n.vuoden ajan käyttämään koemielessä taxikyytejään juuri tällätavalla.
Jotta tietävät miltä tämä tälläinen tuntuu ja tarkoittaa käytännössä.
Menee aivan idiotismiksi, jos vammaisille ja vanhuksille myönnetään jotain etuja.
Niiden myötä aletaan nöyryyttämään samalla näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu