Adventistit eivät kuulu porttokirkkoon

Kyselen.sinulta

Mutta mitä se on, jota kuulen, että adventistit ovat alkaneet neuvotella yhteiskristillisyyden kanssa, johon kuuluvat porttokirkot. Samalla opettavat, etteivät osallistu suuren porton kokoamiseen. Onko ristiriitaista?

Kertokaapa raamatun kohta, missä sanotaan, että kirkot lopun aikana yhdistyvät? Niinhän monet adventistit ovat opettaneet. Onko se ollenkaan totta?

40

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kikkeliskokkelis2

      No kysynpä vastakysymyksen. Miksi adventtikirkon johto viime viikolla perusti elimen, joka pakottaa unioneita Johdon katsoman totuuden pariin syrjäyttäen Pyhän Hengen yksilötasolla opastamasta jäseniään. Kun naispappeusasiaa ei saatu yksimielisyydessä päätökseen, kirkon johtaja ajoi kuin käärmettä piippuun uutta osastoa, jolla on nyt oikeudet rankaista ja erottaa unioneita Adventtikirkon jäsenyydestä. Eikö kuulostakin Paavin vallan kaltaiselta toiminnalta? Ongelmallista on asiassa se, että näihin kirkon sääntöihin, joita kirkon johtaja puolustaa, kuuluu Raamattuu kuulumattomia perinnäissääntöjä kuten pukeutumis, ruokavalio ja pukeutumissääntöjä. Kyse on organisaation sisäisestä valtaistelusta.

      Mitä tällä on tekemistä yhteiskristillisyyden kanssa? No sitä, että Adventtikirkko ei hae todellista kristittyjen yhteyttä...ei edes kirkon sisällä...vaan pakottaa uskovat tietynlaiseen kristittyjen yhteyteen. Kirkko painostaa ja pakottaa tekemään niin kuin kirkko-organisaatio haluaa. Ei niin kuin Pyhä Henki yksilöitä opastaa. Kristyttyjen yhteys on kirkon piirissä niin kauan OK, kunhan muut uskovat uskovat niin kuin Adventtikirkko opettaa. Todellista Jeesuksen haluamaa kristittyjen yhtenäisyyttä Jeesuksessa ei todellisuudessa Adventtikirkossa ole olemassa.

      Eli mikäs kirkkokunta se kuuluukaan siihen babyloniaan? Ei kai vain Adventtikirkko, joka opettaa perinnäissääntöjään niin kuin fariseukset aikoinaan. Sitähän Jeesus vihasi! Tulkaa pois sieltä babyloniasta!

      • Ihmisen ei pidä ajatella että jokaisen persoonan pitäisi käyttää Pyhää Henkeä globaalin
        organisaation päätöksenteossa.
        Organisaation päätöksenteossa on tuo demogratia mistä mainitsen ketjussa,= että jokaisen jäsenen itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.
        Että käyttää siihen äänestyslappuunsa Pyhää Henkeä, sekä omaan henkilökohtaiseen elämäänsä Pyhää Henkeä.

      • Kikkeliskokkelis2
        jarinhotelli3 kirjoitti:

        Ihmisen ei pidä ajatella että jokaisen persoonan pitäisi käyttää Pyhää Henkeä globaalin
        organisaation päätöksenteossa.
        Organisaation päätöksenteossa on tuo demogratia mistä mainitsen ketjussa,= että jokaisen jäsenen itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.
        Että käyttää siihen äänestyslappuunsa Pyhää Henkeä, sekä omaan henkilökohtaiseen elämäänsä Pyhää Henkeä.

        Ja sitten jättää äänensä tuollaisten johtajien käyttöön vai? On ilmiselvää, että johdossa ei toimita Pyhän Hengen johdolla. Vai pakottaako Pyhä Henki, kuten kirkko näyttäisi jatkossa tekevän? Onko Pyhä Henki ristiriidassa itsensä kanssa kun johto on kahta mieltä "naispappeudesta"? Pyhä Henkikö se johtaa johtajat taistelemaan vallasta kirkon sisällä? Tässä kirkossa asuu myös se Saatana.

      • Kikkeliskokkelis2 kirjoitti:

        Itsehän käyt taistelua naispappeudesta.
        Ei hengelliset ihmiset siitä taistele.

        Ymmärrä tämä;
        - Naisten suhteenkin Jumala on ns. armolahjoilla, eli Hengen lahjoilla osoittanut mitä mieltä Jumala on itse naisten palvelusta ev. asioilla.
        Joka mökin likasta ja juoruakasta ei ole joka hommaan kuitenkaan toki. Kaikkeen kvalifikoidutaan.
        Kaikki jotka seuraavat onko ",papilla" housut vai hame päällä, ovat ihmisiä jotka eivät itse ole aktivoituneet evankeliumin käytännön palvelun asioihin.
        Kun itse ryhtyy samaan urakkaan alkaa tajuamaan, että ei ole väliä housuista ja hameista.
        Tämän lisäksi ymmärtää vielä että pappisvirat jäivät vanhan liiton aikaan.
        Pappispalvelu päättyi ristille kun pyhäkön toiminta lakkasi.
        Pappi/ pastori on nykyisin ammattinimike samalla tavalla kuin kirvesmies tai laitosapulainen. esim. Pappi ja pastori on teologian maisteri, joka koulutus suunta kvalifikoiminen on tietty maisterin tutkinto. Pappi ei ole välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä. Uusi ylipappi välittäjä on Jeesus Kristus; Hebr 8:1-2. (5-10 luvut)

        No en käy taistelua siitä. Minusta koko naispappeusasia ei kuuluisi edes kirkon päätettäväksi. Oma mielipiteeni on, että naiset voivat toimia kaikissa kirkon viroissa mutta toisin kuin Adventtikirkossa, heidät voisi ihan hyvin myös vihkiä pastoreiksi eikä kikkailla tittelien kanssa.

      • jarinhotelli3 kirjoitti:

        Itsehän käyt taistelua naispappeudesta.
        Ei hengelliset ihmiset siitä taistele.

        Ymmärrä tämä;
        - Naisten suhteenkin Jumala on ns. armolahjoilla, eli Hengen lahjoilla osoittanut mitä mieltä Jumala on itse naisten palvelusta ev. asioilla.
        Joka mökin likasta ja juoruakasta ei ole joka hommaan kuitenkaan toki. Kaikkeen kvalifikoidutaan.
        Kaikki jotka seuraavat onko ",papilla" housut vai hame päällä, ovat ihmisiä jotka eivät itse ole aktivoituneet evankeliumin käytännön palvelun asioihin.
        Kun itse ryhtyy samaan urakkaan alkaa tajuamaan, että ei ole väliä housuista ja hameista.
        Tämän lisäksi ymmärtää vielä että pappisvirat jäivät vanhan liiton aikaan.
        Pappispalvelu päättyi ristille kun pyhäkön toiminta lakkasi.
        Pappi/ pastori on nykyisin ammattinimike samalla tavalla kuin kirvesmies tai laitosapulainen. esim. Pappi ja pastori on teologian maisteri, joka koulutus suunta kvalifikoiminen on tietty maisterin tutkinto. Pappi ei ole välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä. Uusi ylipappi välittäjä on Jeesus Kristus; Hebr 8:1-2. (5-10 luvut)

        <<Pappi ei ole välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä. Uusi ylipappi välittäjä on Jeesus Kristus; Hebr 8:1-2. (5-10 luvut) >>

        Yhdyn täysin tuohon kommenttiin. Nainen voi saarnata siinä missä mieskin. Kuuntelisin myös Messiaanisia naisrabbeja, jos heitä jossain olisi.

      • Yksi_usko kirjoitti:

        lisäys. Yhdyn myös siihen, että Jeesus Messias eli Jeshua Messias on ylimmäinen pappimme ja että Pyhä Henki, joka asuu meissä, ohjaa oikeaan ja tuntemaan totuuden. Tämä ei estä minua kuitenkaan kuuntelemasta Messiaanisia rabbeja tai edes kristittyjä pappeja (olivatpa he naisia tai miehiä). :)

      • Ei ne kuule valtaisteluja ehdi ja kerkiä käydä. Päällikkö paikat täytetään äänestämällä. Adventtikirkko ei käskytä, mutta kertoo kristillisiä arvoja ja ihanteita, mm. korujen suhteen, sillä monihan tiedustelee mm. korujen käyttöön liittyvää ihannetta. Ruokakäskykäkään ei tehdä, mutta Jumalan antama terveysneuvo syödä ravintoketjun ensimmäisiä eläimiä jos lihaa syö kerrotaan. Adventtikirkossa perinne kirkon ruokapöytien kattamiseen on lakto-ovo-vegetaarinen ruokavalio joka sisältää kasvis, maitotaloustuotteet ja kananmunat.

      • 1234567---
        jarinhotelli3 kirjoitti:

        Itsehän käyt taistelua naispappeudesta.
        Ei hengelliset ihmiset siitä taistele.

        Ymmärrä tämä;
        - Naisten suhteenkin Jumala on ns. armolahjoilla, eli Hengen lahjoilla osoittanut mitä mieltä Jumala on itse naisten palvelusta ev. asioilla.
        Joka mökin likasta ja juoruakasta ei ole joka hommaan kuitenkaan toki. Kaikkeen kvalifikoidutaan.
        Kaikki jotka seuraavat onko ",papilla" housut vai hame päällä, ovat ihmisiä jotka eivät itse ole aktivoituneet evankeliumin käytännön palvelun asioihin.
        Kun itse ryhtyy samaan urakkaan alkaa tajuamaan, että ei ole väliä housuista ja hameista.
        Tämän lisäksi ymmärtää vielä että pappisvirat jäivät vanhan liiton aikaan.
        Pappispalvelu päättyi ristille kun pyhäkön toiminta lakkasi.
        Pappi/ pastori on nykyisin ammattinimike samalla tavalla kuin kirvesmies tai laitosapulainen. esim. Pappi ja pastori on teologian maisteri, joka koulutus suunta kvalifikoiminen on tietty maisterin tutkinto. Pappi ei ole välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä. Uusi ylipappi välittäjä on Jeesus Kristus; Hebr 8:1-2. (5-10 luvut)

        Nainen ei voi olla koskaan pappi/pastori. Se on suuri häpeä.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Nainen ei voi olla koskaan pappi/pastori. Se on suuri häpeä.

        Pappi ja pastori on vain ammattinimike.
        Tiedollisuuden vaatimus hakupapereissa on teologian maisteri. Teologinen tiedekunta ei katso sukupuolta. Avaruuslaivan kapteeniksikin voi naiset opiskella nykyisin.
        Pappisjärjestelmä on päättynyt ristille.
        Papin perään ei ole kukaan päässyt 2000 vuoteen.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Nainen ei voi olla koskaan pappi/pastori. Se on suuri häpeä.

        Teologian maisteri joutuu lukemaan kuutta eri kieltä ja Raamatun teologian asioita. Alkukieliä, molemmat kotimaiset, ja yksi valinnainen kieli. Kirkkohistoriaaapin tehtäviin liittyvää.
        Maisteri on aina asiantuntija juuri siinä mihin on kvalifikoitunut koulutuksessaan.
        Kandidaatilla on hyvät perustiedot.
        Tohtori on opin näytteellään osoittanut että kykenee suorittamaan itsenäistä tieteellistä tutkimustyötä.

        Minulla on kahdet kreikan- ja yhdet hebrean sanakirjat. Niilläkin pärjäilee ainakin kotitarpeiksi.
        En kieliä puhu enkä ole teologiaa yliopistossa suorittanut.

      • Krisumies
        Yksi_usko kirjoitti:

        lisäys. Yhdyn myös siihen, että Jeesus Messias eli Jeshua Messias on ylimmäinen pappimme ja että Pyhä Henki, joka asuu meissä, ohjaa oikeaan ja tuntemaan totuuden. Tämä ei estä minua kuitenkaan kuuntelemasta Messiaanisia rabbeja tai edes kristittyjä pappeja (olivatpa he naisia tai miehiä). :)

        Jeshua on hupiukko.

      • pyhpyh29384792384
        1234567--- kirjoitti:

        Nainen ei voi olla koskaan pappi/pastori. Se on suuri häpeä.

        Vain sinun sairaassa päässäsi.

    • Eiköseikös

      Tämäkin aloitus kertoo uskontojen sairauden!

    • Hellari

      Ohhohh!! Ai tuommoistako se adventtikirkko tekee. Kuullostaa ihan porttokirkolta. Kirkko kirkon sisällä!

      • pyhpyh92837498234

        Aloitus on provo. Totuus on aivan toinen.

    • Paaviin ei voi verrata. Paavi on käyttänyt autoritaarista valtaa. Adventtikirkossa on yhä toimielimet joissa tehdään päätöksiä äänestämällä. Pääkonfrenssin jäsenet ovat jokaisesta jäsenmaasta siis, ja käyttävät itsenäistä valtaa äänestyslapun verran päätöksenteossa. Toimielimet ovat toiminnan moottoreita. Toimielin on pomo.
      Johtajat ovat toimielimien alaisia etujärjestöissä, ja yhtiöissä, - taloyhtiöissäkin. Toimielimet valitsevat ja erottavat johtajat.
      Istuva puheenjohtaja vastaa kokouksien asiakirjojen sisällöstä, ja johtaa puheen, sekä jos säännöissä mainitaan käyttää kaksi äänestyslappua jos äänten tulos on tasan puolesta ja vastaa ratkaisee toisinaan istuvan puheenjohtajan ääni.
      Arvovaltaan perustuvaa päätöksentekoa ei ole laillisesti olemassa. Arvovaltaa voi syntyä vain ihmisten mielikuvissa. "Mielipidejohtajuus" on toisinaan vahvaa.
      Luonnolliseen henkilöön liittyvä päätöksenteko on aina ilmoitettava luonnolliselle henkilölle ollaksensa laillista.
      Sellaista viranhaltijaakaan ei ole olemassa joka voisi ohittaa subjektin subjektia koskevassa asiassa. Toisinaan jotkut voivat etehtyä käyttämään autoritaarista valtaa tässä suhteessa. Jos subjekti vie asian tuomioistuimeen ei laittomasta vallankäytöstä sitten pääse oikeudessa voitolle helposti, sillä uskonnollisille etujärjestöille kirkoille ei ole oikeusvaltiossa myönnetty valtaa kansalaiseen. Vain jäsenyyden ehdoista voi neuvotella toiminnan sääntöjä vasten. Esimiesaseman saa vain jos alaisella on työsopimus josta päätellään alaistaitovaatimukset. Järjestöt eivät esittele jäsenille aiheutuvia vaatimuksiaan kun toimintaan mukaan otetaan jäseniä. Johtajuuksista ja alaistaidoista ei ole solmittu sopimuksia kun jäseniä uskon kasteessa liitetään mukaan.

      • Subjektia koskevaa päätöksentekoa voi suorittaa vain vuorovaikutuksessa ja sopimuksellisuudessa subjektin kanssa.
        Etujärjestöillä kirkoilla ei ole rangaistusvaltaa, ei tuomiovaltaa. Kaikki sanktio eli rangaistus jäseneen kohdistuvana on laitonta, jolle ei tuomioistuimessa sitten voi mitään jos joku kirkollisen sanktion vuoksi syyttää tuomioistuimessa. Vain jäsenyyden ehdoista sääntöjä vasten voi neuvotella. Säännöt tulee esitellä hyvin silloin kun jäseniä otetaan toimintaan.

    • Adventtikirkko seuraa teologiassaan hengellistä, vastuullista ja tiedollista missiota, jossa Raamatun evankeliumin Jeesus Kristus uskon pyhyyden arvot ovat kunniassa. Tässä suhteessa ja merkityksessä Adventtikirkko tarjoaa yhä hengellisesti hyvää alustaa kansalaisten hengelliselle arvotoiminnalle.

      Ihmiset joutuvat ihmisten kanssa tekemisiin.
      Ihmis-suhdeasioiden osaaminen kaikkien inhimillisten monien tekijöiden vuoksi on rajoitettua, ja jäsenet joutuvat inhimillisiin vaikeuksiin ristiriidoissa ryhmissä.
      Työelämä on helpompaa koska palkataan koulutettuja ihmisiä sopimuksen mukaan.
      Hengellisessä toiminnassa ollaan ihmisten tunteiden, tarpeiden, toiveiden, odotuksien kanssa tekemisissä enemmän. Tämän lisäksi on Raamatun suuri asiatieto joka on ehtymätön teologeillekin. Tämän lisäksi Jumalan oma Henki. Adventtikirkon Raamatun tutkimus on hengellisten ja tiedollisten käsissä vastuullisesti OK. Joka jätkä jää toiseksi teologian kysymyksessä kirkon Raamatun tutkimuksen kanssa.

      • No_häh

        Missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että Jeesus käski perustamaan noin jumalattoman kokoisia organisaatioita kuin miksi Adventtikirkko on muodostunut? Tai organisaatioita yli päänsä? Tuollaiset valtarakenteet eivät ole Jumalan suunnittelemia. Ne tukevat ihmisten johtamista ja ovat ihmisten itsensä keksimiä. Pienryhmät ovat paljon lähempänä sitä, miten Jeesus tarkoitti työtään eteenpäin vietäväksi.

      • No_häh kirjoitti:

        Matt 28:18-20. Uskonpuhdistuksen työ on tehty pääasiassa useiden globaalien organisaatioiden kautta.

    • Ihmiset onnistuvat yksilöllisesti näissä ryhmissä. Joillakin on perhe toiminnassa mukana. On runsaat rakkauden suhdeverkostot ja voimakas yhteenkuuluvuus. Joillakin ei ole ainuttakaan hengellistä ystävää hengellisessä yhteisössä, ja jää vain säännöllisesti kokoontuva ja hajaantuva yhdistystoiminta, jossa törmää vain joidenkin työasioihin, ja palvelun asioihin.

    • Adventtikirkon Raamatun tutkimuksen teologia pitää kiinni pyhyyden Raamatun arvoista, ja siitä kaikesta mitä Jeesus opetti.
      Teologia on tiedollisten (teologinen tiedekunta) hengellisten ( henkilökohtainen uskon pyhitys uskossa elävässä rakkaus-suhteessa Jumalaan - Jeesukseen) sekä vastuullisten (kantavat vastuun em. asioissa organisaation ja Jumalan edessä) .

      Teologit eivät kirjoita yksin Adventtikirkon teologiaa koskaan. Adventtikirkon teologia on ylimmän toimielimen hallinnassa.
      Adventtikirkon teologia kirjoitetaan vain Adventtikirkossa.

    • Jäseniä ei voi velvoittaa alaisiksi eikä alamaisiksi kenellekään yhdistystoiminnassa.
      On ymmärrettävä äänestyslappu itsenäiseksi valtaoikeudekseen.
      Kenelläkään ei velvollisuutta ottaa käsityöläisammattiin pätevöitynyttä paappaa, tai mommoa, ei hämäläistä kandidaattia, ei vanhaa piikaa, ei hienon perheen juuri aikuisten kirjoille lapsen elämänkokemuksella varustettua kersaa - Ei velvollisuutta ottaa omantuntonsa päälliköksi, vanhemmsksi, esimieheksi, johtajaksi, ei tuomariksi-.

      Ymmärtäkää äänestyslappu itsenäisenä valtaoikeutena, ja että toiminnassa pitää olla lyhyet ja selkeät säännöt jäsenyyden asioissa jotka myös esitellään hyvin kun jäseniä otetaan toimintaan. Näin jokaisessa järjestöissä on meneteltävä.
      Muutoin ihmiset joutuvat mielivallan mieluisuuden asioihin.

    • Kaikki joutuvat elämään samassa kulttuurissa.

      Adventtikirkko on yhä Adventtikirkko, joka ei ole fuusioitunut minnekään.

      Jonkunlainen ekumenia on ollut kulttuurissa.
      Adventtikirkko ei ole ekumeniassa automaattisesti mukana sopimuksin, vaan on tilanne- tapaus- kohtaisesti osaa ottamassa tai ei ole osaa ottamassa, miten tilannekohtaisesti kirkon toimielin päättää.

    • Minä en ole Adventtikirkon jäsen. Olen joskus liikarasittunut toiminnassa, ja en ole hakeutumassa uudelleen jäseneksi. Ette saa unelmoida minulle "pastori-johtajaa" -Olen saanut työelämässä johtajista kylliksi. Ei alaistaidon velvollisuuksia ole minulla eläkepäivilläni. Käsityöläistaitoisia paappoja ja mommona on myös turha unelmoida johtajaksi minulle, taikka edes hienon perheen juuri aikuisten kirjoille päässyttä lapsen elämänkokemuksella varustettua kersaa sen kummemmin -minulle johtajaksi eläkepäivilleni, EI.
      Ihmiset ovat saaneet viettää uskon- ja perhe-elämänsä minun mitään heistä koskaan missään puhumatta riippumatta seurakunta yhteyksistään vuosikymmenien varrella.
      En ole ryhtynyt eläkepäivilläni kenenkään alaiseksi senkän voksi että harrastan Raamatun tutkimista.
      Kuitenkin liikaraisituksen vuoksi on harrastus ollut jumissa. Minulla on omien kirjoituksieni kanssa puuhaa, viimeistellä kirjoituksiani ja kirjoittaa lisää -siis Raamattu aiheita, sitten kun jaksan siis aikanaan.

      • Selvyyden_vuoksi

        Tsemppiä, kyllä se siitä! Teet sen mikä itsestäsi hyvältä tuntuu.

    • <<Kertokaapa raamatun kohta, missä sanotaan, että kirkot lopun aikana yhdistyvät? Niinhän monet adventistit ovat opettaneet. Onko se ollenkaan totta?>>

      Enpä osaa sanoa Raamatun kohtaa, mutta jokainen voi omin silmin nähdä sen, että kirkot ovat lähentyneet ja lähentymässä toisiinsa. Tämä on tietenkin ekumeniaa. Tämän johdosta esim. ev.-lut. kirkko ei ole enää se sama, joka se oli Lutherin aikana. Adventtikirkkokaan ei ole se sama, joka se oli Whiten aikana.

      • jatkoa edelliseen...

        Heitän kysymyksen. Onko kirkkojen aika ohi vähän ennen kuin Jeesus tulee takaisin? Mitä se voisi tarkoittaa? Laitan alle erään hyvin havainnollisen ja lyhyen videon.

        https://www.youtube.com/watch?v=WNO2WmnyBOY

        Huomatkaa erityisesti, että kevään ja syksyn juhlien välissä oleva "kirkon aika" on ohi ennen Jeesuksen tuloa. Herran juhlat kertovat tietenkin myös Raamatullisen näkemyksen menneestä ja tulevasta. Mielenkiintoista. Minun ainakin on helppo uskoa, siihen, että elämme aikaa, että kirkolla on aina vain vähemmän annettavaa - perinteistä opetusta kyllä annetaan, mutta opetus ei uudistu lainkaan. Messiaaniset juutalaiset ovat nykyään ainoita, jotka kykenevät avaamaan Raamattua.

      • Yksi_usko kirjoitti:

        jatkoa edelliseen...

        Tämänkaltaiset videot tylysti hyllyttävät kaikkien kirkkojen perinteet.

        https://www.youtube.com/watch?v=BJ_oGL33OKc

        Puhumattakaan Messiaanisten juutalaisten rabbien sadoista videoista, joista voi ammentaa astiat täyteen tuoretta ja ajanmukaista evankeliumia!

      • <<Tämän johdosta esim. ev.-lut. kirkko ei ole enää se sama, joka se oli Lutherin aikana. Adventtikirkkokaan ei ole se sama, joka se oli Whiten aikana. >>

        Kommentoin omaa kommenttiani. Kirkkojen ei tietenkään tarvitse eikä saakaan olla samanlaisia kuin tuolloin "uuden valon" löydyttyä (esim. luterilaisilla armo ja adventisteilla edellisen lisäksi sapatti). Se on kuitenkin huolestuttavaa, että kirkot ovat taantumassa takaisin siihen ikivanhaan yhteyteen eikä Raamattua syventävään, Messiaanisten juutalaisten avaamaan Uuteen testamenttiin, joka syventää Vanhan testamentin tuntemusta ja Jumalan syvintä olemusta. Toisin sanoen kirkot ekumeniassaan menevät kauemmaksi alkuperäisestä (Jeesuksen) totuudesta.

    • Kyselen.sinulta

      Eikö siis ole olemassa Raamatun kohtia siitä, että lopun aikana kirkot yhdistyvät lopun aikana? Sitä kyselin. Adventistit ovat opettaneet samaa asiaa. Mutta ilman Raamattua.
      Miksi opetatte niin?

      • Adventisti

        Raamattu ei puhu kirkoista mitään eikä kirkkokunnista. Raamatun aikaan ei ollut olemassa kirkkokuntia. Mutta miksi kirkkokuntien pitäisi yhdistyä? Uskovat ovat kristuksessa yhtä koko ajan vaikka kokoontuisivatkin eri kirkkokuntien rakennuksissa. Kirkkokunnathan ovat vain samoin ajattelevien kerholaisten yhteisöjä, jotka tykkäävät tehdä asioitaan omalla tavallaan.

    • aukeni

      ymmärrän jo, että ei raamattu opeta lopunajankirkkojen yhdistymistä. Sellainen on huuhaata kuten adventismi kokonaan .

    • Ihmettelijä

      Miksi sitten siitä kirkkojen yhtymisestä puhutaan niin paljon?

      • Adventisti

        Katolinen kirkko esiintyy kuin se haluaisi muut kirkot osaksi sitä siten, että muiden kirkkojen opit samanlaistettaisiin ja ne lähentyisivät katolisen kirkkojen oppeja . Katolinen kirkko antaa sen kuvan, että se itsekkin muuttaisi oppejaan mutta niin ei todellisuudessa ole käynyt. Päin vastoin, Katolinen kirkko opettaa edelleen samaa kuin Lutherin aikoihin mutta muut kirkkokunnat ovat todellisuudessa lähestyneet opeillaan katolista kirkkoa. Esimerkiksi Luterilainen kirkko on tehnyt merkittäviä myönnytyksiä Lutherin Katolista kirkkoa vastaan nostamista syytöksistä. Luterilainen kirkko on ruvennut vähättelemään Lutheria ja hänen lausuntojaan Katolisesta kirkosta. Ja muuttanut jopa opinkohtiaan lähemmäs Katolista kirkkoa. Protestanttinen kirkot ovat seuranneet Luterilaista kirkkoa tehden myös myönnytyksiä omissa opeissaan. Ne puhuvat, että olisi saavutettava kristittyjen yhteys. Onko omasta teologiasta luopuminen oikea ajatus päästä kristittyjen yhteyteen? Ei ainakaan Adventtikirkon mielestä. Uskonpuhdistus alkoi Lutherin ja kumppaneiden johdolla kun he tajusivat, että Katolisen kaikki kirkon opetukset olivat Raamatun vääristelyä. Keskeinen osa Lutherin sanomaa oli, että pelastus kuuluu kaikille Jumalan lapsille lahjana, kun taas Katolinen kirkko jatkoi aneiden myymistä. Edelleen Katolinen kirkko myy aneita!!! Lutherin mielestä Jeesuksen ja uskovan välissä ei tarvita välimiestä vaan Jumalan lapsi voi olla suoraan yhteydessä edessä Jumalaan. Edelleen Katolisessa kirkossa rukoillaan Mariaa ja muita pyhimyksiä. Paljon muitakin asioita tässä voisi luetella, kuten ehtoollisen muuttumisen Jeesuksen todelliseksi lihaksi ja verensokerin, jota oppia kohti Luterilainen kirkko on nyt lähestymässä sekä perinnäisopit (traditiot) joiden Katolinen kirkko sanoo olevan yhtä tärkeitä kuin Raamatun kirjoitukset. Myös tätä oppia Luterilainen kirkko on tunnustamassa. Seuraavatko muut protestanttinen kirkot Luterilaisen kirkon perässä? Oliko Lutherin uskonpuhdistus turha? Ei ainakaan Adventtikirkko seuraa eikä ainakaan adventtikirkon mielestä ollut turha.

        Jokainen voi miettiä tätä asiaa itsekseen.

        Adventtikirkon profeetta Ellen White ennusti jo 1800-luvun lopulla tämän asian tapahtuvaksi tulevaisuudessa.

      • kaksoisviestintää
        Adventisti kirjoitti:

        "Seuraavatko muut protestanttinen kirkot Luterilaisen kirkon perässä? Oliko Lutherin uskonpuhdistus turha? Ei ainakaan Adventtikirkko seuraa eikä ainakaan adventtikirkon mielestä ollut turha."

        Se mitä väitetään ja sitten tosiasiassa tehdään, ovat kaksi aivan eri asiaa. Tässä adventistipastori "julistamassa suureen ääneen kolmen enkelin sanomaa".

        https://www.ts.fi/kulttuuri/95196/Kaikki yhdessa rauhan puolesta

    • Ellen.G.White.666

      Petos ja huijaus 1844. Adventismin vaiettu alku...

      • pyhpyh23984729384

        Valheesi ei hetkauta. Tee parannus.

    • Tiedän.jotain.tästä

      Lutter mitään uskoa puhdistanut. Raamatullinen usko ei tarvitse puhdistusta. Se on puhdas. Katolista kirkko Lutter yritti puhdistaa. Ja kun ei onnistunut, perusti uude, entisen kaltaisen, vähän oppeja muunnellen.
      Uskonpuhdistushöpinä on toietämättömyyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5917
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3744
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2033
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1239
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe