Hallituksen ministeri Sampo Tervo

Ministerin tulisi osata käyttäytyä ja käytöstavat tältä Tervolta puuttuu.
Solvata toista osapuolta , syyttämällä heitä valehtelijoiksi ja vaalien
tuloksen saamista SDP:lle voitolliseksi.
Tervo on henkilö jota ei pidä äänestää eduskuntaan, hän on takinkääntäjä
pahimmasta päästä.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän hän ole oikea demokratialla valittu ministeri. Hän on ostoministeri. Sipilän ostama, lupamalla ministeri paikan sai pidettyä enemmistön eduskunnassa. Niin kuin kaikki siniset ministerit. Kaukana demokratiasta. Saa nähä mihin nämä hyppyministerit, vielä loikkaa. Ja nyt ollaan menossa taantuman ja laskukauteen on kansan vika. Nousukausi oli hallituksen ansiota. Vaikka suurin vetoapu tuli maailmantalouden noususta. Ja Eu rahan pumppauksesta. Niin kuin Presidentti Niinistö sanoi, parempi kuin olisivat silloin eroanomuksen tuoneet. Sipilä raiskasi sinä päivänä demokratian.

Äänestä

Sampoa pitää ymmärtää! Sampo ei ole ihan täysillä matkassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennustelija kirjoitti:

Ministerin tulisi osata käyttäytyä ja käytöstavat tältä Tervolta puuttuu.
Solvata toista osapuolta , syyttämällä heitä valehtelijoiksi ja vaalien
tuloksen saamista SDP:lle voitolliseksi.
Tervo on henkilö jota ei pidä äänestää eduskuntaan, hän on takinkääntäjä
pahimmasta päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu