Älkää nyt luovuttako jatkakaa lakkoa loppuvuosi. Minäkin keskituloinen sinkku hyödyn teidän lakosta kun ette ole verorahojani käyttämässä. Minulle on aivan sama huilitteko te töissä vai kotona. Kun huilitte kotona veroeuroni menevät parempaan osoitteeseen.
jhl jatkakaa lakkoa loppuvuosi
kerpaxxxi
784
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jahas, kiljuporvaritkin ovat jalkautuneet kentälle, ja etenevät maisemassa kaikilla neljällä raajallaan.
Ja perhe-elämäkin lämpenee, kun pitää muistaa lapselle eväät tehdä kouluun. Kaikki voivat paremmin ja rahaa säästyy myös kouluruokailuista.
Antti antaa teille rintamerkin jos jatkatte lakkoa.
Jatkukoon lakot vaikka hamaan tulevaisuuteen asti, kunhan vain pidetään huoli yhteisvastuullisesti siitä, että edes pääministeri saadaan jotenkuten pidettyä hengissä vaikka hätämuonituksella.
95%+jhl:n+jäsenistä+harmittaa+kun+ainoastaan+koulujen+ja+päiväkotien+keittäjät+ovat+tärkeitä.+Loput+voisivat+olla+lakossa+vaikka+loppu+elämänsä+eikä+kukaan+huomaisi+mitään.
Eikö iltapaska ole huomioinut tärkeää asiaa. Matut eivät nyt pääse uimahalleille ilmaiseen virkistykseen kun on lakko.
En ole kiljuporvari, mutta en hyväksy minkäänlaista lakkoilua, mikä vaikuttaa yleisesti maan talouteen. SAK ja kumppanit voisivat hieman hillitä tämän maan alasajoa.
Tämä kamppanja SDP:n vaalimenestyksen puolesta on aivan hakoteillä.