Vakuutuskuorijemmarin spesiaali
Eli veronmaksun välttelijöiden Partalestapläjäys:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/22/suomi-menettanyt-osingonpesuun-yli-miljardin-euron-verotulot-monet
Osakkeiden hallintarekisteröinti on Suomessa sallittu ulkomaisille sijoittajille, ja suurin osa Verohallinnon 2010 tutkimista osakeveivauksista tehtiin ulkomaisten sijoittajien välillä.
Hallintarekisteri tarkoittaa, että pörssiyhtiön omistajien luettelossa näkyy vain osakkeiden säilyttäjä, joka voi olla esimerkiksi pankki – vaikka todellinen omistaja olisi suomalainen.
Verohallinto ei ole julkaissut päivitettyjä laskelmia. Osinkosääntelyssä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia 2010 jälkeen, ja MOT arvioi, että valtio on menettänyt osinkokikkailussa verotuloja kolmessatoista vuodessa (2005–2017) vähintään 1,3 miljardia euroa.
Sipilän ja Orpon porvarihallitus helpotti omistusten piilottamista hallintarekisterilailla ja sitä kautta helpotti myös suomalaisten talousrikollisten osingonpesua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.