Yhtiölainat ovat suuri riski asunnon ostajalle

Asunnon ostaja, lue huolella tämä juttu.

Uusiin asuntoihin kohdistuu ennätyskysyntä. Yksi houkutin on rakennuttajan kohteisiin neuvottelema yhtiölaina. Asuminen on hyvin halpaa aluksi.
Uusien vapaarahoitteisten asuntojen aiempaa suuremmat yhtiölainat sisältävät uudenlaisia riskejä osakkaille, asiantuntijaryhmä varoittaa rakennusalan suhdanneryhmän Valtiovarainministeriölle tekemässä Rakentaminen 2017-2018 raportissa.

"Yhtiölainasta vastaavat viime kädessä kaikki yhtiön osakkaat. Se tarkoittaa, että maksuvaikeuksiin ajautuneiden asunnonomistajien rahoitusvastikkeet ja lainaosuudet kaatuvat taloyhtiölle. Siinä joutuu jokainen taloyhtiön osakas tätä lainaa maksamaan, vaikka itse olisi maksanut oman osuutensa taloyhtiölainasta pois", sanoo rakennusmarkkinoiden asiantuntijayritys Foreconin johtava asiantuntija Pekka Pajakkala, yksi raportin tekijöistä.

Pajakkala arvioi, että uusien asuntojen ostajat ja uusien taloyhtiöiden hallitusten jäsenet eivät riittävästi tiedosta isoihin lainoihin liittyviä riskejä eivätkä ole niihin varautuneet. "Tämä tuo uusia tehtäviä ja vastuita taloyhtiöille tulevaisuudessa”, hän uskoo.

Uusien asuntojen kauppa käy parhaillaan todella kuumana Suomessa. Uusia asuntoja aletaan rakentamaan tänä vuonna yli 40 000 kappaletta, ja ensi vuonna aloituksia on tulossa lähes yhtä paljon.

Lainat asuntokaupan houkuttimina
Pajakkalan mukaan houkuttimina uusiin asuntoihin toimivat rakennuttajien niihin neuvottelemat yhtiölainat, jotka ovat tyypillisesti kattavat 50-70 prosenttia asunnon hinnasta. Asuntoon pääsee kiinni maksamalla myyntihinnasta 30-40 prosenttia ilman tarjouskyselykierrosta pankeista. Esimerkiksi 300 000 euroa maksavaan asuntoon pääsee 100 000 eurolla.

Jos ostaja pystyy maksamaan alhaisen myyntihinnan heti, saattaa olla mahdollista, että suuren yhtiölainan hoitamiseen liittyvää maksukykyä ei tarkisteta riittävästi.

Lisäksi pari, kolme ensimmäistä vuotta on tyypillisesti sovittu lyhennysvapaaksi.

"Asuminen on aluksi hyvin halpaa. Mahdolliset ongelmien kriittiset ajat ovat muutamien vuosien päässä. Talouskasvu hiipuu jossain vaiheessa, korot mitä ilmeisimmin alkavat nousta ja suurten yhtiölainojen lyhennykset alkavat”, Pajakkala sanoo.

Riskit ovat suuret pienellä paikkakunnilla, joissa asuntoja rakennetaan paljon tarpeeseen nähden. Suhdanneryhmän raportissa vaaditaan, että riskit on kartoitettava ja saatava hallintaan pienentämällä yhtiölainan maksimiosuutta.

"Uusien asuntojen suosion keskeinen tekijä on sijainti hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella, esimerkiksi Kehärata, Länsimetro ja Tampereen Raitiotie", Pajakkala sanoo.

Lue koko juttu

https://www.talouselama.fi/uutiset/uusien-asuntojen-taloyhtiolainoissa-muhii-riski-maksuvaikeuksiin-ajautuneen-osakkaan-lainat-kaatuvat-taloyhtille-ja-muille-osakkaille/a2499676-1b2e-3eab-a3dd-67867033a863

Taloyhtiö voi joutua turvautumaan äärikeinoihin, jos asukas ei maksa maksujaan

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001890722.html
6138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hahhaa espoo on epäkaupunki. Sitähän se on aina ollut. Pelkkä metro ei tee paikasta metropolia. Kyllä on tyhmiä kaupunkisuunnittelijoita. Onnittelut epäkaupunkiin!

Äänestä

Varsinainen pommi tässä kusetusleikissä koetaan silloin, kun on asuttu muutama vuosi ja kaikki velat on maksamatta samalla kun on pakko yrittää MYYDÄ tätä ylivelkaputkaa. Näet, kuka ostaa käytetyn kämpän ja rutosti maksamatonta velkaa !!!

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15294898/asuntojen-kaksi-hintajarjestelma-on-ansa-!

Kannattaa tarkkailla myytäviä kämppiä näillä alueilla, taitavat seisoa myynnissä aika kauan...

Äänestä

Suomessa rakennetaan liikaa asuntoja. Rakentamisen tarvetta perustellaan työpaikoilla. Tarvitaan työntekijöitä työpaikoille.
Miksi työpaikat perustetaan sinne, missä ei ole työntekijöitä eikä asuntoja?
No, eivät valtiovalta tai työnantajat siitä välitä. Aina löytyy ihmisiä, joiden on pakko mennä työpaikan jäljessä pankin velalliseksi. Siinä sitten maksetaan lopun ikänsä ylihinnoiteltua asuntoa.
Kun asunto on maksettu, sen arvo lähestyy jo nollaa.
Sellaiseksi on tämä yhteiskuntamme mennyt.

Äänestä

Ajat ovat muuttuneet entisistä lamoista. Korkojen nousulla voi uhkailla, mutta korkojen nousulle ei ole edellytyksiä jatkuvasti heikentyvän ostovoiman takia. Palkat ovat laskukierteessä. Jos joku romahtaa, niin seuraavaksi varakkaiden ja jopa rikkaiden talous.

Äänestä

no sanoohan tän järkikin , eikä nämä mitään ylläreitä ole näille rahoittajille / säätäjille.....kuinka ollakaan yt aallot juurikin sopivasti pukanneet päälle kun nämä lyhennykset alkavat........no pankit lunastaa kämpät itselleen sulle, mulle järjestelmällä , taloyhtiölainan hinnalla , ex asukkaalle jää omat velat taskuun , kaupunki tulee vuokralaiseksi ja kämppä annetaan kelan piikkiin mamuperheen kasvatuskeskukseksi .........siinä koko yhtiölainakommuunin tavoite , rikastetaan köyhtymällä.

ihan tietoinen veto että kämpistä saadaan tappi hinta ja max velat asukkaalle.

Äänestä

media onkin pilkannut omakotitaloja koko rakentamisen ajan , jotta uunot valitsevat varmasti betoni kerrostalon , velkoineen , eipä ole yhtiölainoja , vuokralaisia, sijoittajamärkäkorvia , huoltomies armeijaa, vuokratonttia....autopaikatkin omia ilman kk eriä....eikä uunoja amatöörejä päättämässä remonteista jatkossa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lompakko kirjoitti:

Asunnon ostaja, lue huolella tämä juttu.

Uusiin asuntoihin kohdistuu ennätyskysyntä. Yksi houkutin on rakennuttajan kohteisiin neuvottelema yhtiölaina. Asuminen on hyvin halpaa aluksi.
Uusien vapaarahoitteisten asuntojen aiempaa suuremmat yhtiölainat sisältävät uudenlaisia riskejä osakkaille, asiantuntijaryhmä varoittaa rakennusalan suhdanneryhmän Valtiovarainministeriölle tekemässä Rakentaminen 2017-2018 raportissa.

"Yhtiölainasta vastaavat viime kädessä kaikki yhtiön osakkaat. Se tarkoittaa, että maksuvaikeuksiin ajautuneiden asunnonomistajien rahoitusvastikkeet ja lainaosuudet kaatuvat taloyhtiölle. Siinä joutuu jokainen taloyhtiön osakas tätä lainaa maksamaan, vaikka itse olisi maksanut oman osuutensa taloyhtiölainasta pois", sanoo rakennusmarkkinoiden asiantuntijayritys Foreconin johtava asiantuntija Pekka Pajakkala, yksi raportin tekijöistä.

Pajakkala arvioi, että uusien asuntojen ostajat ja uusien taloyhtiöiden hallitusten jäsenet eivät riittävästi tiedosta isoihin lainoihin liittyviä riskejä eivätkä ole niihin varautuneet. "Tämä tuo uusia tehtäviä ja vastuita taloyhtiöille tulevaisuudessa”, hän uskoo.

Uusien asuntojen kauppa käy parhaillaan todella kuumana Suomessa. Uusia asuntoja aletaan rakentamaan tänä vuonna yli 40 000 kappaletta, ja ensi vuonna aloituksia on tulossa lähes yhtä paljon.

Lainat asuntokaupan houkuttimina
Pajakkalan mukaan houkuttimina uusiin asuntoihin toimivat rakennuttajien niihin neuvottelemat yhtiölainat, jotka ovat tyypillisesti kattavat 50-70 prosenttia asunnon hinnasta. Asuntoon pääsee kiinni maksamalla myyntihinnasta 30-40 prosenttia ilman tarjouskyselykierrosta pankeista. Esimerkiksi 300 000 euroa maksavaan asuntoon pääsee 100 000 eurolla.

Jos ostaja pystyy maksamaan alhaisen myyntihinnan heti, saattaa olla mahdollista, että suuren yhtiölainan hoitamiseen liittyvää maksukykyä ei tarkisteta riittävästi.

Lisäksi pari, kolme ensimmäistä vuotta on tyypillisesti sovittu lyhennysvapaaksi.

"Asuminen on aluksi hyvin halpaa. Mahdolliset ongelmien kriittiset ajat ovat muutamien vuosien päässä. Talouskasvu hiipuu jossain vaiheessa, korot mitä ilmeisimmin alkavat nousta ja suurten yhtiölainojen lyhennykset alkavat”, Pajakkala sanoo.

Riskit ovat suuret pienellä paikkakunnilla, joissa asuntoja rakennetaan paljon tarpeeseen nähden. Suhdanneryhmän raportissa vaaditaan, että riskit on kartoitettava ja saatava hallintaan pienentämällä yhtiölainan maksimiosuutta.

"Uusien asuntojen suosion keskeinen tekijä on sijainti hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella, esimerkiksi Kehärata, Länsimetro ja Tampereen Raitiotie", Pajakkala sanoo.

Lue koko juttu

https://www.talouselama.fi/uutiset/uusien-asuntojen-taloyhtiolainoissa-muhii-riski-maksuvaikeuksiin-ajautuneen-osakkaan-lainat-kaatuvat-taloyhtille-ja-muille-osakkaille/a2499676-1b2e-3eab-a3dd-67867033a863

Taloyhtiö voi joutua turvautumaan äärikeinoihin, jos asukas ei maksa maksujaan

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001890722.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu