Vanhanen tyrinyt työttömyyden hoidossa

CITY-Kustaa

Keskustan puheenjohtaja pääministeri Matti Vanhanen on epäonnistunut totaalisesti hallituksensa tärkeimmän tavoitteen saavuttamisessa. Vanhanen lupasi hallituskaudelle 100,000 uutta työpaikkaa. Vanhasen hallituksen aikana työttömyys on kuitenkin pahentunut ja pahentuu edelleen.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan tammikuussa 8 000 enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Työttömyysaste oli vastaavasti 0,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan kuitenkin myös työllisten määrä kasvoi edellisvuodesta 18 000:lla.

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan tammikuussa 249 000 eli 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 9,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 9,5 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 8,9 prosenttia.

Naisten työttömyysaste nousi 0,8 prosenttiyksikköä 9,6 prosenttiin. Miesten työttömyysaste laski 0,4 prosenttiyksikköä ja oli 9,9 prosenttia. Nuorten 15-24-vuotiaitten työttömyysaste oli 22,4 prosenttia, kun se edellisen vuoden tammikuussa oli 22,8 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste oli 20,7 prosenttia.

Ei ihme, että keskustalaiseen tapaan Matti Vanhanen on jo nyt syömässä sanojaan ja pettämässä lupauksiaan. Vanhanen vain katselee ja jahkailee kun tarvittaisiin aktiivista otetta.

Miten kauan isänmaa kestää tällaista mannertenvälistä nahjusta?

12

463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KYLLÄ SE NIIN ON

      Niin kauan kuin SDP on hallituksessa, pusyy työttömyys korkealla. Nyt täytyisi ottaa esille TYÖREFORMI ja toteuttaa se.

      • Eikös se KEPU täällä uhoa olevansa "johtava hallituspuolue" ja "päähallituspuolue".

        Kuinkas se nyt sitten onkin SDP, joka päättää asioista?

        KEPUlainen logiikka ei täytä tieteellisen tarkastelun kriteerejä.


      • mvv

        oikeassa.Vanhasen hallitus ei pysty asialle tekemään juuri mitään,kaikki on herran huomassa.
        Kepu ja SDP kyttäävät vain toisiaan,etteivät vain pääsisi mitenkään hyötymään omille äänestäjille.
        Yritysverouudistus on täysi susi,siinä kyllä annetaan suuryrityksille etua,mutta pienille ei muuta kun kiristyksiä.Yrittäjän oma verotus nousee,yrityksen vähän laskee,pelkkää pelleilyä koko homma.Hallituksella ei ole muuta toivoa kun suurten ikäluokkien eläkkeelle meno,sieltä tulee työtä.Kortissaolevien ihmisten on aina vain vaikeampi päästä töihin,ihmiset ovat todella jakaantuneet kahtia.


      • Keskustaan
        Känä kirjoitti:

        Eikös se KEPU täällä uhoa olevansa "johtava hallituspuolue" ja "päähallituspuolue".

        Kuinkas se nyt sitten onkin SDP, joka päättää asioista?

        KEPUlainen logiikka ei täytä tieteellisen tarkastelun kriteerejä.

        Kritiikki työllisyyden hoidossa kohdistuu myös Keskustaan ja Kokoomukseen. Eikö näillä kahdella puolueella olisi yhteistyössä mahdollista toteuttaa tarvittavat uudistukset? Nyt tarvittaisiin porvarillista yhteistyötä. Sitä valitettavasti ei vain tahdo löytyä.


    • Lock

      Rakennemuutos aiheuttaa pahaa jälkeä maaseudulla, mutta mitään ei enää ole tehtävissä sen asian suhteen. Keskustalainen kansanedustaja Esko Ahonen eilen Ilkassa kirjoittaa kolumnissaan 20 lehmän navetoista ja perheviljelmistä, jotka ovat pian taaksejäänyttä aikaa.

      Tänään on samassa lehdessä juttu, jossa 180 lehmän navettaan hankitaan kolmas lypsyrobotti. Navetalla on pituutta jo 135 metriä. Peltoa heillä on vasta 240 hehtaaria. Palvelualoilla enää työllisyys lisääntyy, muualla työttömyys. Maaseutu autioituu kiihtyvällä vauhdilla SDP-n ja kokoomuksen aloittamalla linjalla. Siinä menee samalla koulut, kaupat, pankit ja postit kun muutama tila jää kylään. Vaaliohjelmassaan tämä samainen kansanedustaja oli innoissaan kunnostamassa tyhjilleen jääneiden maanviljelijöiden asuntoja piioille ja rengeille. He eivät kyllä jää syrjäkyliin, vaan menevät parempien ansioiden perässä suurempiin kaupunkikeskuksiin.

      • Otsikossa hymiö

        ...


    • Jaba_43

      >>Vanhanen vain katselee ja jahkailee kun tarvittaisiin aktiivista otetta.

      • humanoidi

        Todellakin 200 000 työtöntä lisää. Onko tuo käyrä totta.


      • otsikossa hymiö
        humanoidi kirjoitti:

        Todellakin 200 000 työtöntä lisää. Onko tuo käyrä totta.

        ...


      • Lock
        otsikossa hymiö kirjoitti:

        ...

        Sai konkurssipesän selvitettäväkseen, korkotaso oli 15% ja maan talous retuperällä Holkerin hallituksen jäljiltä. Korkea korko vei yrityksiä vararikkoon ja Devalvaatio sai talouden kasvu-uralle.


      • kalle k.
        Lock kirjoitti:

        Sai konkurssipesän selvitettäväkseen, korkotaso oli 15% ja maan talous retuperällä Holkerin hallituksen jäljiltä. Korkea korko vei yrityksiä vararikkoon ja Devalvaatio sai talouden kasvu-uralle.

        Tarkoitit varmaan sanoa että devalvaatio tappoi loput.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe