Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Näin kai se on, mutta onko sittenkin olemassa myös objektiivista kauneutta, mistä olemme kaikki samaa mieltä?
Mitä on kauneus?
6
292
Vastaukset
Tietokoneen ruutu jonka sivujen suhde on lähellä kultaista leikkausta on kivampi katsella kuin muunlainen.
Eli 16:10 on nätempiä kuin nykymuodin mukaiset panssarivaunun ikkunat.4:3 kuvasuhde oli paljo parempi kun nämä nykyajan widescreen hömpötykset. Tiedekin on todistanut että ihmiset näkee noin 4:3 kuvasuhteessa, ei me olla jotain papukaijoja jotka näkee 360 astetta ympärille, alkaa olla aika naurettavia nämä nykyajan näytöt jotka vaan levenee koko ajan.
- ouomuamoua
Kauneus on epäjärjestyksessä havaittu järjestys. Revi tuosta.
- osaanlukea
Ihan ymmärrettävää.
Ihmisen silmät ovat vain havaintolaite tai välivaihe. Itse silmien tuottama aistimus käsitellään aivoissa. Aivot voidaan taas kouluttaa ajattelemaan kauneudesta mitä vain. Esim. ehdollistamalla. Annetaan sähköisku aina kun toinen kysyttäessä kumpi on kauniimpi Chubby vai laiheliini vastaa väärin.
Itse olen huomannut, että rakastan paljon suurin piirtein saman kokoisia, näköisiä ja muotoisia kuin mitä itse olen. Se edellyttää , että on nähnyt itsensä peilistä usein.
Mitään objektiivista kauneuskäsitystä ei ole. On kahden tyyppisiä ihmisiä : Metsästäjiä ja keräilijöitä. Keräilijät keräävät esteettisiä esineitä ja kokemuksia organisoidusti ja joidenkin on tyytyminen rumaan, jota he oppivat pitämään kauniina. Metsästäjät saavat urheutta, jaloutta ja kauniita ominaisuuksia kehoonsa. Mutta nämä ominaisuudet ovat keräilijöille vieraita ja siksi niitä aliarvostetaan heidän piirissään.
Objektiivinen kauneuskäsitys jos sellainen on mahdollista hautautuu syvälle biologian ja psykologian alle. Mikä ei ole silmiinpistävän rumaa, on periaattessa kaunista. Mutta huippukaunis : Miten se eroaa mikä ei ole rumaa kauniista on eräs kysymys.- kauneusonkiikareissa
Kauneus on aina vihamielisissä aurinkolaseissa, kuten silmälaseissakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6392807Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H252247Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4302179- 892016
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran201829Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe671590- 1281372
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231300Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau271241- 661174