Onko hallitus Suomen Yrittäjien käsikassara?

Tommi Parkkonen Iltalehdestä kirjoittaa tämän päivän "Näkökulma" kolumnissaan hallituksen yhteyksistä Suomen Yrittäjiin ministerien erityisavustajien välityksellä, jotka ovat aikaisemmin kuuluneet Suomen yrittäjiin.
"Asiasta on kirjoittanut muun muassa Iltalehden kolumnisti, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen".
Kannattaa lukea koko kirjoitus IL:stä.

Päätelmäksi hallituksen ja Suomen yrittäjien yhteyksistä jää, että hallitus yrittää keinoja kaihtamatta toteuttaa Suomen Yrittäjien edustamaa linjaa työntekijöiden aseman heikentämiseksi.
16164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mielenkiintoinen kysymys.

EK ei aja yrittäjien asiaa eikä AY-liike.
Käsittääkseni isot yritykset ovat AY-liikkeen kanssa silittäneet toisiaan myötäkarvaan jo vuosia ja hankaloitaneet PK-yritysten asemaa laittamalla niille kustannuksia ja velvoitteita.

Oletko nyt siis katkera siitä ettei suurimpien työllistäjien ääni ole kuulunut tätä ennen vai oletko katkera, että se kuuluu?

Äänestä
  • Kenelle tämä on ollut yllätys. Aika huono saa olla seuraava hallitus jos tämän mätäsakin alittaa!

    Äänestä

Pentikäinen on ääriröyhkeän kepulaisen lestismafian jäsen kuten Sipiläkin. Tämä yhteys selittää molempien tyhmyyden ja jääräpäisyyden. Molemmat ylimielisiä ja heillä pakonomainen tarve sortaa muita. He ovat klassisia koulukiusaajia. Se on lestaadiolaisuuden ydin, työläisten ja köyhien sortaminen, raiskaaminen(pedofilia) ja omaisuuksien varastaminen. Mitään muuta Sipilä ei ole pääministerinä sekuntiakaan tehnyt. Hän on korkeassa asemassa vain sortanut, valehdellut ja ryöstänyt omaisuuksia itselleen... ja kansainvälisissä yhteyksissä häpäissyt isänmaamme. Sipilä on oikeasti kielitaidoton pässi.

Äänestä
  • Kyllä, näin se on ikinä ei mitään uskontoa saisi pitää tuollaisena veljeyden osoittajana, eikä koskaan mihinkään päättäjäksi.

    Äänestä

Halituksen päivät luettu..

Äänestä
  • Oletko joku selvännäkijä :)

    Vaalit on puolen vuoden päästä, sen tietää kaikki. Silloin tulee uusi hallitus, jossa tuskin näkyy sinisiä ainakaan yhtä montaa.

    Jos taas olet niin toope, että kuvittelet nykyisen hallituksen kaatuvan, niin olet juuri niin toope :)

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Oletko joku selvännäkijä :)

    Vaalit on puolen vuoden päästä, sen tietää kaikki. Silloin tulee uusi hallitus, jossa tuskin näkyy sinisiä ainakaan yhtä montaa.

    Jos taas olet niin toope, että kuvittelet nykyisen hallituksen kaatuvan, niin olet juuri niin toope :)

    Sen pitäisi kaatua on laiton. Ostojoukot, siniset siinä. Ei kauan ketkuile missään tapauksessa..

    Äänestä

Hallitus sulkee silmänsä ja korvansa ihmisten kärsimyksiltä ja epätoivolta. Hallitusta ja heidän vaalikampanjaansa kovalla rahalla tukeneet tahot ovat "takapiruina" ja Hallitus saa sieltä suunnalta ja lähipiiristään kannatusta, kiitosta ja tsemppausta, ja se sulkee järjen ääneen ja ne menee maan ja kansan edun edelle.

Äänestä
  • Totta.
    Siksipä AY-liikkeelle ei voi antaa veto-oikeutta eduskunnan päätöksiin. AY-liikehän ei edusta demokratiaa.

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Totta.
    Siksipä AY-liikkeelle ei voi antaa veto-oikeutta eduskunnan päätöksiin. AY-liikehän ei edusta demokratiaa.

    Vittu kun olet tollopirukepu tyhmä. Mitä demokratiaa etustaa enää mutamanviikon hallitus,joka vallassa vaalivalein ja ostoin,,?

    Äänestä

  • tyhmyysjoetoo kirjoitti:

    Vittu kun olet tollopirukepu tyhmä. Mitä demokratiaa etustaa enää mutamanviikon hallitus,joka vallassa vaalivalein ja ostoin,,?

    Se edustaa juuri sitä demokratiaa, mitä pidetään yleseisesti demkratiana. Jokaisella suomalaisella on yksi ääni. Demokratialla on omat puutteensa, mutta se on silti demokratiaa.

    Mitä demokratiaa AY-liike edustaa?
    Onko kaililla suomalaisilla siellä äänioikeus ja oikeus asettua ehdollle?

    Aivan.

    Äänestä

Ei ole SY on puhdas bulvaani EK:n sijaan, kun SY ei ole työmarkkinaosapuoli. Oli kiva saada tietää millä logiikalla irtisanomisen helpottaminen luo uusia työpaikkoja, ei oikein mulle aukea. Omasta mielestä henkilösivukulut, vakuutuspakot ym. ylimääräiset velvotteet ja maksut ovat enemmän työllistämisen esteitä

Äänestä

Arvonlisäveron poistaminen pieniltä yrityksiltä auttaisi myös työllistämisessä.

Äänestä

Eikö tuo nyt ole selvä, että poliittinen apparaatti on puolueellinen, ei koko kansan hallitus, vaan puolueellisena tuen saajia vastaan, silloin kun nämä eivät ole yrittäjiä, vaan muita tuensaajia. Darwinismi?
Jossain hallintolaissa muistaakseni oli senkaltaista sääntöä, että pitäisi kohdella kansalaisia tasa-arvoisesti näiden byrokraattien ja poliitikkojen. Millä siihen päästään, jos köyhien kyykyttäminen on ainaisena pyrkimyksenä, ja suosia hyvätuloisia? Mielestäni pitäisi yrittäjien kokonaan lakata palkkaamasta ihmisiä, jos se nyt kerran on niin saatanan riskikästä ja vaikeata. Toinen asia tämä koulutus. Aina kehutaan, että meillä Suomessa on maailman parhaasta päästä koulutus. Kuvittelevat ilmeisesti suomalaiset kehitysmaiksi ja takapajuloiksi sellaisia maita kuin Ruotsi, Itävalta, Saksa, Englanti, USA, jne, jne!! Hävytöntä öykkärikansaa tämä Suomi on. Muistui mieleen vanha sanonta, että ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Äänestä

Hallituksen ainoa tavoite on ajaa mahdollisimman paljon ihmisiä itsemurhaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avoimeksi kirjoitti:

Tommi Parkkonen Iltalehdestä kirjoittaa tämän päivän "Näkökulma" kolumnissaan hallituksen yhteyksistä Suomen Yrittäjiin ministerien erityisavustajien välityksellä, jotka ovat aikaisemmin kuuluneet Suomen yrittäjiin.
"Asiasta on kirjoittanut muun muassa Iltalehden kolumnisti, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen".
Kannattaa lukea koko kirjoitus IL:stä.

Päätelmäksi hallituksen ja Suomen yrittäjien yhteyksistä jää, että hallitus yrittää keinoja kaihtamatta toteuttaa Suomen Yrittäjien edustamaa linjaa työntekijöiden aseman heikentämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu