Hyviä uutisia politiikasta.

Touko "läimäys" Aalto jättää paikkansa. Hyökkääkö Niinistö pelastamaan vihreät täydelliseltä mahalaskulta nurmikentälle? Onneksi heillä ei ole asiaa hallituksen lähellekään pitkään aikaan.
22229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ylen toimittajat kertoo tuolla liveseurannassa, että Touko on sairastunut masennukseen vuosi sitten, eli samantien kun
aloitti puh.johtajan tehtävät. Sitten toimittaja jatkaa, että tämä osoittaa kuinka raskasta työn hoitaminen oli? Nyt ei kyllä ymmärrä?

Äänestä

Masentunut ihminen makaa kotona peitto korvissa jaksamatta edes
käydä suihkussa pesemässä itseään.

Masentunut ihminen ei missään nimessä jaksa matkustaa ruotsiin millekkään
homoklubille piiskaamaan homojen perseitä eikä mitään muutakaan.

Ja tämä juttu on tosi.

Äänestä

Hyvimpä kykeni näyttelemään reipasta koko vuoden.Eikö tuollainen ole juuri sitä raskasta elämää kun pitää näytellä valheellisesti, että kaikki hyvin. Sitten kun vähän moitittiin niin uhriudutaan totaalisesti.
Olisi pitänyt hiukan suutaan soukemmalla, eikä olisi lähtenyt het syyttelemään hallitusta mennen tullen joka asiasta, sitten saa takaisin ja loukkaannutaan. Miksei aloittanut maltilla, eikä olisi lähtenyt tuohon vasemmistovihreään räksytyskuoroon.

Äänestä

Tuo kyllä höpöpuhetta että sairastui vuosi sitten. Jos näin on niin teatterikouluun sitten.

Äänestä

Tuossa uutisessa ei ole mitään hyvää, koska nyt valittava uusi puheenjohtaja saattaa nostaa vihreiden kannatuksen nousuun.

Äänestä
  • Ei taida olla pelkoa, jos esim. puoluesiihteeri valitaan puheenjohtajaksi.

    Äänestä

Vähemmästkin iso mies masentuu ku näkee kuvista mitä tuli eilen tehtyä.

Äänestä

Kyllä muakin masentaisi jos kuvattaisiin lehtiin puolialastomana miehiä p#rseelle läiskimässä.
Oman puolueen värivaihdokki ajelee kansan piikkiin taksilla omia hommia hoitamaan ja toinen hyväkäs estää lentoliikennettä minkä voi.
Aika velikultia...

Äänestä

Eiköhän masennus ole keksitty juttu, että turhake voi vetäytyä kunniallisesti luottamustehtävästään ja puolue saa muutaman sääliäänen.

Äänestä

Jos homokubilla mellastelu ei "sairastuttaisi" suomalaista puoluejohtajaa, jokin olisi vinossa....

Äänestä
  • Touholla repesi hmm pelihousut.
    Nyt Touho Ankka vaappuu kuin ankka.

    Äänestä

Vihreitä ei pelasta enään mikään, sama kuka tulee johtoon, liian paljon töppäyksiä. Vihreät on epärealistisin puolue eduskunnassa.

Äänestä

Sille olisi pitänyt antaa samanlainen nappikokoelma kuin Lindströmille, on se senverran arvokas mies kepullekin.

Äänestä

Vihreiden psyyke ei kestä työntekoa.

Äänestä

Aalto kutsui vihreät koolle tiistai-iltana – Emma Kari kertoo pysäyttävästä hetkestä: ”Ei ollut yhtään kuivaa silmää”

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari ei halua vielä kertoa, kiinnostaako puolueen puheenjohtajuus.
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari kertoo, että kuuli puolueen puheenjohtajan Touko Aallon eropäätöksestä tiistai-iltana. Aalto oli kutsunut koolle eduskuntaryhmän, jolle kertoi vaikeasta päätöksestä.

Vihreät tiedotti puheenjohtajansa erosta keskiviikkona tiedotustilaisuudessa.

Kari sanoo, että päätös oli illalla selvästi jo kypsynyt, eikä ryhmässä pohdittu Aallon jatkomahdollisuutta.

– Siinä vaiheessa kun ihminen itse toteaa, että kantokyvyn rajat ovat tulleet vastaan, sitä pitää kunnioittaa, Kari sanoo.

– Haluan sanoa Toukolle kiitoksen siitä, että hän on ollut niin rohkea. Tällaisista asioista (masennuksesta) ei ole tässä maassa helppo puhua. Vaikka kyseessä on yleinen syy jäädä sairauslomalle.

– Täytyy sanoa, että oli aika tunteellinen hetki, kun yhdessä istuimme ja hän kertoi tilanteestaan ja päätöksestä. Siellä ei ollut yhtään kuivaa silmää, Kari kertoo hiljaa. 😥

https://www.is.fi/politiikka/art-2000005875352.html

Äänestä

Tiesittekö muuten että Ville Niinistö on oikeasti harakka?

Äänestä

Kaikkien populistien äiti, Vilunki-Ville johtoon? No ei helvetissä.

Äänestä

Onkohan Aalto oikeutettu jo sopeutumiseläkkeeseen? Jos on, niin mitäs siinä on ollessa.

Äänestä

Vihreiden edustajat suhtautuvat Aallon eroon ikäänkuin joku olisi poistunut elävien kirjoista. Melodraamaa parhaimmillaan, eikä voi muuta kuin tuntea myötähäpeää.
Ovatko nuo ihmiset oikeasti aikuisia???

Äänestä

Voi vittu, sairauslomaa vuoden loppuun. Eihän se jätkä ole uupunut kuin korkeintaan perseiden läimisestä. Oikea masentunut ei pysty lähtemään kotoaan mihinkään. Kyllä joillakin on helppoa.

Äänestä

Emma Kari Toukon tilalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kattoospeevel kirjoitti:

Touko "läimäys" Aalto jättää paikkansa. Hyökkääkö Niinistö pelastamaan vihreät täydelliseltä mahalaskulta nurmikentälle? Onneksi heillä ei ole asiaa hallituksen lähellekään pitkään aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu