Keskustapuolueessa majaileva lestadiolaisklikki

hännystelijöineen uhkaa tuhota ay-liikkeen ja yhteiskuntarauhan.

Uskokaa minua, normijamppaa Pohjois-pohjanmaalta. Nämä kavalat juonet jotka vellovat Yrittäjäjärjestössä suunnitellaan rauhanyhdistyksillä. Siellä myös jaetaan äänestäjät äänestämään Lestadiolaispoliitkkoja kepussa. Perinteiset maajussit eivät ole minkään arvoisia, ainoa tarkoitus Sipilällä, Lintilällä ja Bernerillä on kanavoida yritystukia ja avata tie verorahoihin Lestadiolaistaustaisille liikemiehille.

Väyrynen varoitti tilanteesta.

Häntä ei uskottu, entä nyt?
10136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Totta, tuo kaikki on ollut nähtävissä jo siintä lähtien kun lesta-Sipilä osti keskustan itselleen ja lestalahkolleen "yliherruusairueeksi" keskustan velkoja maksamalla...

Äänestä
  • perhandilainen, naulan kantaan!

    Äänestä

Aloittaja on siiiis niiin oikeessa. Me täällä pohjooses tajutaan että toi juttu ei ole urbaanilegendaa.
Tulis porukoiden etelässäkin tajuta mitä sakkii noi lessuliberaalit on, ja mitä on niiden pyrkimykset.
Tekopyhyydellä bisnestä ja päinvastoin.

Äänestä

Minä olen aina ollut punikki, ja tulen aina olemaan punikki. Tulee keskustan touhua seuratessa ikävä ukko-Väyrystä. Tällä nykysakilla ei ole inhimillisyyden kanssa mitään tekemistä. Milloin sinä Väyrynen muutuit kirosanasta symppikseksi meille vasemmistolaisille?
Terveisin oikein vanha ja vidumainen eläkeläis-panostaja kommunisti.

Äänestä

Ayliike jää. Kepunlestatollot häipyy?

Äänestä
  • Lestoista ei helposti eroon pääse. Pitäs katkasta niiden rahahanat..

    Äänestä

  • munatveeks kirjoitti:

    Lestoista ei helposti eroon pääse. Pitäs katkasta niiden rahahanat..

    Koko lestaorganisaatio saatanallisine maallikkosaarnaajineen ja sipilisteineen pitäisi hävittää maan päältä.

    Äänestä

  • -ne on tosi kovia paneskelemaan. lisääntyvät kuin marsut. siksi rauhanyhdistysten rahoituksen katkaiseminen on ainut keino.

    Äänestä

Sitä samaa huutoa hölmöllä.

Äänestä

- körtit täällä haukkuu ja rienaa lestoja , kuika pitäs olla körttiläinen ,että asjoot paraneepi , -niinku vuonna -18 ku he lastasivat rumihia pinoon ku kapakalaa konsaan Tampereella , -samaan aikaan lestat solmivat diplomaattisesti ja taitavasti hyökkäämättömyys sopimuksia työväen yhdistysten kanssa ,että vältyttäis repivältä sisällissodalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Normijarmo kirjoitti:

hännystelijöineen uhkaa tuhota ay-liikkeen ja yhteiskuntarauhan.

Uskokaa minua, normijamppaa Pohjois-pohjanmaalta. Nämä kavalat juonet jotka vellovat Yrittäjäjärjestössä suunnitellaan rauhanyhdistyksillä. Siellä myös jaetaan äänestäjät äänestämään Lestadiolaispoliitkkoja kepussa. Perinteiset maajussit eivät ole minkään arvoisia, ainoa tarkoitus Sipilällä, Lintilällä ja Bernerillä on kanavoida yritystukia ja avata tie verorahoihin Lestadiolaistaustaisille liikemiehille.

Väyrynen varoitti tilanteesta.

Häntä ei uskottu, entä nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu