Kaikki 4 tahoa on tämän ja eilisen aikana saaneet joko pommeja tai tutkitaan pommiuhkia.
Mediat ovat nostamassa tikunnokkaan kristillistä äärioikeistoa, koska kaikki kyseiset tahot ovat olleet voimakkaan kritisoinnin kohteena uskonnollisen äärioikeiston taholta.
Demokratiaa puolustava suursijoittaja George Soros on ollut monet kerrat myös Patmoksen dosentin hampaissa.
Jos tekijät saadaan kiinni niin omaan nilkkaan se sattuu.
Obama, Soros, Clintonit ja CNN pommiuhkia?
43
508
Vastaukset
Jos pitäisi veikkaa heittää, niin arabit, Tuo junttioikestoporukka , ei ne varmaan saisi aikaiseksi tollasia ?
- outo.valinta
Aika outo kohderyhmän valinta arabien tekosiksi. Kristillisen äärioikeiston vihollisikseen nimeämä antikristusta myöten nimeämä tuo ryhmä on.
Kyllä ne pystyy.
He ovat vuodesta 1976 lähtien iskeneet aborttiklinikoillekin, tappaen 11 ihmistä.
Heidän tökeryyttään kuvaa se, että se kääntyy aina heitä itseään vastaan, mutta eihän he sitä itse ymmärrä ja ovatkin siksi valmiita iskemään uudelleen.
Arabit ovat demokraattien kannattajia, joten tuskin iskevät, mutta islamistit kyllä.- mikseisaisi
" ei ne varmaan saisi aikaiseksi tollasia ? "
Ei tuo kummosia resursseja tarvi.
Riittää kun on muutama pommintele ja postittaa ne sopiviin osoitteisiin.
- äärioikeistokoterrosisoi
Lisää seuraa:
"Floridalaisen demokraattiedustajan kotoa löytynyt epäilyttävä paketti - tuki näkyvästi Hillary Clintonia"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/0223f064-06c7-46f8-a758-4afa159cc5ba_ul.shtmlJa taas uusi pommilähetys.
CIA: ex-johtaja John Brennan sai lähetyksen.
Hän oli Trumpin suurin silmätikku.
Donald Trump kumosi aiemmin turvallisuusluokituksen John Brennanilta.
Tässä näyttäisi olevan kaksi vaihtoehtoa.
Ykkös vaihtoehto on kristillinen äärioikeisto.
Toinen vaihtoehto on salaliitto.
En ihmettelisi yhtään jos CIA:n ja FBI: porukat yrittävät saada Trumpin kaatumaan.
Salaliiton puolesta puhuu se, että yksikään pommeista ei ole aiheuttanut tuhoa.
- KasiKasiKasi
Amatöörien puuhastelua. Ammattilaiset tappavat aina tehokkaasti ilman epäonnistumisia.
- Waith
Glännytönien ja soroksen vaali temppuja taas,nämä vasemmisto ääliöt kun ovat huonoja häviäjiä yleensäkin joko alpakat ja lapset tai metoo kampanja ,ja kun ei nämäkään mene läpi ,niin keksitään pommi uhka.mutta ei edes Amerikassa olla niin pöljä että uskoisivat soroksen ja Obamaan ja glintonien juonikin politiikassa .nämä .tämä soros ja vasemmistovihreät ovat tuhonneet jo koko Euroopan muotias vyörylle ja se tulee kostautumaan niin meillä kuin muuallakin Euroopassa vasemmisto vihreät tullaan tuhoamaan nyt ja tulevaisuudessa paremmin kuin sata vuotta sitten. Ja hyvä näin!
- Kysyjäx
Sinulla tosiaan tuo kielenkäyttö on todella ”ensiluokkaista” ja ”isänmaallista”. Herran tähden ei sun tarvitse kuin avata tietokone niin se on täynnä suomen kielen raiskausta. Miten ihmeessä itseään isänmaallisena pitävä henkilö voi olla noin tökerö suomen kielen kanssa? Mamutkin kirjoittaa paremmin härmää kuin sinä joka on jättänyt varmaan peruskoulun ala-asteekin kesken...:
Kysyjäx kirjoitti:
Sinulla tosiaan tuo kielenkäyttö on todella ”ensiluokkaista” ja ”isänmaallista”. Herran tähden ei sun tarvitse kuin avata tietokone niin se on täynnä suomen kielen raiskausta. Miten ihmeessä itseään isänmaallisena pitävä henkilö voi olla noin tökerö suomen kielen kanssa? Mamutkin kirjoittaa paremmin härmää kuin sinä joka on jättänyt varmaan peruskoulun ala-asteekin kesken...:
Samaa mieltä.
Nimimerkki Waith tosiaan töpeksii niin asiassa, kuin kirjoitusvirheiden määrässäkin.
- HaiskahtaaHiemanFF
Äärioikeiston maalitauluksi joutuneen miljardöörin George Sorosin kotoa löytyi pommi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/6e016ca1-c6bc-4b01-b15c-a184155f2d56_ul.shtml
"Äärioikeiston ja autoritaaristen hallitsijoiden ykkösinhokki sai pommin postilaatikkoonsa."
Joko jotkut hullut äärioikeistolaiset ovat iskun takana, tai sitten se on deep staten oma false flag, jonka varjolla saadaan kansallismieliset todettua vaarallisiksi ja polpo heidän kimppuunsa, vastamedia kiellettyä ja anonyymi nettikeskustelu myös. Suomessa kokoomuksen Mykkäsen, Aron ym. jutuista on saanut luettua saman tavoitteen, sensuuri jolla estetään kriittinen tiedonsaanti kuten ennen, kun ainoa keskustelu käytiin valtamedian tarkkaan moderoimilla lehtien mielipidesivuilla. MTV3:n uutisissa jossa kerrottiin Sorosta, Obamaa ja Clintonia vastaan suunnitellusta pommi-iskusta näytettiin Soroksen asunnosta video, jossa kas kummaa oli pihan postilaatikossa numero 33!? Melkoinen sattuma tai illujen merkki omien false flagista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15442875/soroksen-postilaatikossa-33
Demokraattisenaattorin toimisto evakuoitu epäilyttävän paketin takia
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/b7360c16-e7ba-4cc7-8b63-bdf5bfbe6b1f_ul.shtml
Floridalaisen demokraattiedustajan kotoa löytynyt epäilyttävä paketti - oli tarkoitettu Yhdysvaltojen entiselle oikeusministerille Eric Holderille
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/0223f064-06c7-46f8-a758-4afa159cc5ba_ul.shtml
CNN:n toimitukseen tullut pommi oli osoitettu CIA:n entiselle johtajalle - seuraa suoraa lähetystä
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/28bfff91-4207-4479-9ac1-4edfa974acba_ul.shtml
Pommi löytynyt Hillary ja Bill Clintonin sekä Barack Obaman kirjepostin seasta New Yorkissa ja Washingtonissa
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/88f29068-dc62-47e8-9cba-7e82949bb251_ul.shtml
Yhtäkkiä tehtaillaan jumalaton määrä pommeja?Entinen oikeusministeri Eric Holderi on myös saanut lähetyksen, jota epäillään pommiksi.
Kirje oli kuitenkin mennyt väärän ositteen takia siihen laitettuun palautusosoitteeseen demokraattiedustaja Debbie Wasserman Schultzin toimistoon.Tuntuu toisaalta aika vaativalta toimelta yhden ihmisen tekemäksi? Se näet tuli ensimmäisenä mieleen .
Profiloisin kyseessä olevan äärioikeistolainen, mahdollisesti kristillisen äärioikeiston kaistapää joita amerikoissa riittää varsinkin punaniska-alueilla.
Tuo on ihan hyvä profiili.
Salaliitto olisi myös, mutta uskaltaisiko sitä kukaan yrittää.
Molemmat vaihtoehdot voi suorittaa yksikin henkilö, ilman avustajia.Pe.ku kirjoitti:
Tuo on ihan hyvä profiili.
Salaliitto olisi myös, mutta uskaltaisiko sitä kukaan yrittää.
Molemmat vaihtoehdot voi suorittaa yksikin henkilö, ilman avustajia.Salaliiton paljastuminen olisi älytön hinta verrattuna sillä saavutettavissa olevaan hyötyyn. En pidä uskottavana.
Sen sijaan joku USA:n valopää äärioikeistosta voisi kuvitella, että tarkoitukselliset suutaritkin toimisivat riittävänä pelotteena.
Kolmas vaihtoehto olisi ulkopuolinen toimija ja pahimmillaan kun suutareihin on totuttu, niin jatkossa ne ei sitä enää olisikaan.
Aika näyttää, kun en omista kristallipalloa.qwertyilija kirjoitti:
Salaliiton paljastuminen olisi älytön hinta verrattuna sillä saavutettavissa olevaan hyötyyn. En pidä uskottavana.
Sen sijaan joku USA:n valopää äärioikeistosta voisi kuvitella, että tarkoitukselliset suutaritkin toimisivat riittävänä pelotteena.
Kolmas vaihtoehto olisi ulkopuolinen toimija ja pahimmillaan kun suutareihin on totuttu, niin jatkossa ne ei sitä enää olisikaan.
Aika näyttää, kun en omista kristallipalloa.Tiedot pommien tekniikasta viittaavat yhden yksinkertaisen konservatiivikristityn tekoseksi.
Aika yksinkertaisia vempeleitä, joita voi tehdä lähes kuka vain ja niin kevyitä ja pieniä, että on voinut sujauttaa postilaatikoihin.
- Vihanlietsojat.vastuussa
Kun vihakampanjoita myllytetään kyllin pitkään, niin aina löytyy niitä, joille pelkät törkyviestit ja uhkailut eivät riitä. Ryhdytään sanoista tekoihin.
Siksi alt-rightin (ja sen suomalaisten vastineiden) maalittamis-, törky- ja uhkailukampanjat ovat moraalittomia.Kristilliseen äärioikeistoon kuuluvalle voi pelkkä homoseksuaalin tasa-arvo olla täysin ylipääsemätön asia, josta sekoaa päänuppi.
>Demokratiaa puolustava suursijoittaja George Soros on ollut monet kerrat myös Patmoksen dosentin hampaissa.
Yksin tästä voi päätellä lähes vuorenvarmasti, että Soros tekee hyvää. Tekeekö yksinomaan hyvää on sitten toinen juttu, mutta enimmäkseen.Tuskin ovat mitään pommeja saaneet. Mutta onhan se vaikeaa. Itse väsähdin pari vuotta sitten maailman uutisiin.
Elät väärään aikaan. Ennen sotia tuli sanomalehti, jos oli varaa tilaukseen, ja radiosta parit STT:n uutiset päivässä. Ei ollut infoähkyä vaan varsin päinvastainen tilanne.
Ennen 1800-luvun loppua pelattiin pääasiassa huhuilla ja kirkossa luettavilla tiedotteilla. Oi niitä aikoja.
Päivä on kulunut USA:ssa pommien etsimisessä.
Kolmannes USA:laisista veikkaa uutta sisällissotaa ja CNN:n johtaja Jeff Zucker arvostelee kovin sanoin Trumpia.
Kaikki pommiuhkat ovat kohdistuneet Trumpin hampaisiin joutuneille poliitikoille, viranomaisille ja medialle.
Trump on siis ainakin välillisesti vastuussa terrorismista ja toteuttajat lienevät hänen tukijoitaan kristillisistä äärioikeistolaispiireistä.- Vihanlietsoja.Trump
Oksettavaa Trumpin ja hänen perässäjuoksijoiden jeesustelu, jolla he tuomitsevat pommit. Kun Trump on kutsunut demokraattista puoluetta "rikollismafiaksi" ja CNN:ää ja muuta laatumediaa "kansan viholliseksi", niin miten suuri yllätys on, että joku fanaattisista kannattajista ottaa viholliskuvat todesta.
Trump kylvää vihapuhetta ja nyt nähdään satoa.Tuossa on perää. Joku on voinut ottaa tosissaan tuon Trumpin retoriikan ja lähtenyt "sotaan".
- PasiToivonen
>>Kolmannes USA:laisista veikkaa uutta sisällissotaa ja CNN:n johtaja Jeff Zucker arvostelee kovin sanoin Trumpia.>>
Eipä ollut yllätys!
"Zucker was born into a Jewish family[7][8] in Homestead, Florida, near Miami.[9] His father, Matthew, was a cardiologist, and his mother, Arline, was a school teacher.[2]"
- Wikipedia Yhdysvaltojen viranomaiset ovat saaneet kiinni epäilemänsä pääepäillyn.
Yli 50-v mies joka on vuorannut pakettiautonsa täyteen Trumpia tukevia tarroja.
"Useat mediat raportoivat, että pidätetyllä on rikostaustaa ja yhteys New Yorkiin. Vicen mukaan poliisi on tutkinut Plantationissa valkoista pakettiautoa, joka on vuorattu täyteen presidentti Donald Trumpia tukevia tarroja"
ttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/c324f9e8-5688-4ef2-97be-85a9146a1ac7_ul.shtmlViranomaisten olettama pääepäilty on pidätetty.
Yli 56v mies jonka auto vuorattu Trumpia tukevilla tarroilla ja kalatunnuskin.- selvät.viitteet
"Trumpia tukevilla tarroilla ja kalatunnuskin."
Sylttytehdas oli siis siellä mihin jäljet osoittivatkin, kristillisen oikeiston kannattaja. - Trump.saarnaa.vihaa
selvät.viitteet kirjoitti:
"Trumpia tukevilla tarroilla ja kalatunnuskin."
Sylttytehdas oli siis siellä mihin jäljet osoittivatkin, kristillisen oikeiston kannattaja.No ei ollut yllätys.
No hommahan on pelkkää pelottelua. Yksikään noista tuskin hakee postiaan itse mutta tavallaan onhan tuo näyttö siitä , ettei kukaan ole "mahdoton". Kennedy jo aikoinaan totesi, että jos hänet halutaan tappaa se onnistuu ja ajatelkaapa nykyasein ja keinoin.
Jos ajatellaan jenkkilän poliittista ilmapiiriä niin siellähän on nousussa uusi ottelu valkoihoisten ja mustaihoisten kesken ja todellisuudessa noista ei edes kaikista uutisoida.
Ehkä toisaalta se on väistämätöntäkin , niin paljon kuin valkoset on tehneet pahaa niin , ei kait sitä pysty jollakin pikku juhlallisuuksilla kuittaamaan. Eli ymmärrän heitä.
Jenkkien valkoiset voivat taas tehdä ihan mitä vaan mutta ei tästä kuten ei aatunkaan sodasta hyvät heilunu.
Väjäämättä siis yritämme parempaa, voi tosin olla, että aika loppuu kesken.>> No hommahan on pelkkää pelottelua. Yksikään noista tuskin hakee postiaan itse <<
Ei hae, mutta joku muu hakee ja avaa.
"New York Times -lehden mukaan pidätetty on rekisteröitynyt republikaani, ja tällä on pitkähkö rikosrekisteri. Rikosrekisteri sisältää muun muassa huume- ja petossyyteitä. Miestä on syytetty myös pommiuhkauksesta."
https://yle.fi/uutiset/3-10477986?origin=rss
- just.näitä
Tarra auton ikkunassa: "God great spirit blessing"
Hemmo tuo mieleen sen yhden kajahtaneen kahelin Vantaalta, jonka auto oli yltmpäriinsä täynnä israeltarroja ja daavidin tähtiä. kait siellä oli kalakin joukossa. Israelin lippua kanniskeli ympäriinsä. Minä pistin paremmaksi ja otin VIELÄKIN isomman Palestiinalipun käyttöön ja haalarit täyteen PLO -tarroja. Tyyppiä ei sen jälkeen ole näkynyt. Sai kai sydärin.
- Balaklava
Ihan on perinteisen roiston näköinen tyyppi:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005878859.html Liikaa ja liian tosissaan "totuutta" julistavaa ja väkivaltaan kannustavaa vaihtoehtomediaa lukenut yksinäinen hullu susi kuten arvelinkin.
Kohteethan olivat täysin identtiset kristillisen äärioikeiston vihollisikseen nimeämien tahojen kanssa. Ei ole hankaluuksia havaita keitä on tarkalla korvalla kuunneltu.
Potentiaalisia kajahtaneita maassa jossa täysin sekokin voi omistaa kymmeniä aseita kyllä löytyy ja joku toinen Trumpin sekä äärioikeiston vihaan yllyttävistä julkilausumista oikeutuksensa hakeva mielipuoli voi tässä rummutuksesta hyvinkin saada kimmokkeen suorittaa "tehtävä" loppuun.”Liikaa ja liian tosissaan "totuutta" julistavaa ja väkivaltaan kannustavaa vaihtoehtomediaa lukenut yksinäinen hullu susi kuten arvelinkin.”
tuo juuri on se vihapuheen ongelman ydin. Joku voi ottaa kirjaimellisesti sen, mitä sanotaan. Hän siis siirtyy nopeasti tekoihin eli radikalisoituu.
Jos mieli on muutenkin horjuva, silloin noista voi saada sen oikeutuksen omille väkivaltaisille teoilleen.mummomuori kirjoitti:
”Liikaa ja liian tosissaan "totuutta" julistavaa ja väkivaltaan kannustavaa vaihtoehtomediaa lukenut yksinäinen hullu susi kuten arvelinkin.”
tuo juuri on se vihapuheen ongelman ydin. Joku voi ottaa kirjaimellisesti sen, mitä sanotaan. Hän siis siirtyy nopeasti tekoihin eli radikalisoituu.
Jos mieli on muutenkin horjuva, silloin noista voi saada sen oikeutuksen omille väkivaltaisille teoilleen.Trump vähän ikään kuin myönsi eilen oman osasyyllisyytensä toteamalla eilen, että "hänen puheitaan on siistitty".
- Kysyjäx
Vaan mitäpä tähän sanoo se porukka joka hehkutti ”salaliittoteoriaa” jonka mukaan pommien takana ovat demokraatit jotka näin haluavat mustata Trumpin mainetta? Näitäkin on ollut lukuisasti liikkeellä eri keskustelupalstoilla...
Juu, demokraateista ei löydy niin tyhmiä, että tollaseen salaliittoon ryhtyisivät.
Uskovaisista konservatiiveista niitä kyllä löytyy ja nyt Trump alkaa saada niitä liikkeelle.
Kirjepommien jälkeen Trump on vaan heittänyt lisää bensaa liekkeihin.
Trumpilla on ihan samat käytöstavat kuin meidän kotoisalla Lauralla, eli ei ehditä ajattelemaan, kun jo sanotaan ilman mitään harkintakykyä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211871
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1441788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561572Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671392Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771375- 1511336
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761183- 591168
- 1191065