mikä on turvallisin kulkuväline?
mikä on?
vitsiniekka.
6356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei sellaista taida oikein ole olemassa, mutta veikkaisin teleporttia. :)
ajatus.
Lastenvaunut eivät ainakaan ole, sillä äidit tuuppaavat ne aina ensimmäisenä tielle ja kadun yli. Turvallisin on varmasti Saksan uusiotuontina hankittu Leopard. Sillä voi kätevästi ajaa kaikkien rekkaa pienempien ylitse ja myöskin oikaista kaupunkiruuhkissa pienempien talojen lävitse väylältä toiselle. Kulkupeli vähentää oivallisesti vaarallista kaistapujottelua, sillä tykin avulla voi poistaa edessä nutaavat hidastelijat. Törmäystilanteessa vaunu on luonnollisesti aina vahvoilla eikä peli säiky edes pahimpia talviliukkaita.
Abrams panssarivaunu on aika hyvä. Ei ole ikinä ollut pysäköintiongelmia. Kerrankin ajoin yhden juntin mersukuskin päälle kun se ei käyttänyt valoja eikä vilkkuja eikä edes jäänyt todisteita kun 63 tonnia terästä rules.
Täällä kuvia mun pikkuisestani.
www.army-technology.com/projects/abrams
toi oli kähee, täytyy varmaan ruveta hankkimaan tuoreempaa, mitäs sitä Saksasta vanhaa rautaa tänne roudaamaan. Tarttis vaan saada hukattua toi vanha Sotka pois tosta takapihalta. Kyllä silläkin vielä ajelee, mutta tekniikka on kehittynyt julmasti noista ajoista. Kulutuskin on suurehko ja sitä kautta myös päästöt. Taitavat laittaa lisäverolle, jos en pistä kattia kuntoon.
Turvallisin (turpa---> turvallinen eläin ja vossikka on turvallisin
kjäh kjäh kjäh
T:Toppiloori