Haluaisin arvoisat hengelliset ystävät kysyä erästä asiasta, joka jäi minua kovasti askarruttamaan katsoessani Helluntaiseurakunnan toiminnan johtajan TV-haastattelun tänään Torstaina. Hän mainitsi siinä kahdesta tutkimuksen tuloksista, jotka kattoivat kaikki helluntaiseurakunnat Suomessa. Hän mainitsi muistaakseni seuraavaa:
"---huolestuttavaa oli, että neljösosa uskovaisista (siis helluntalaisista) ei pitänyt tärkeänä evankeliumin esillä oloa (tuomista)"...tai tämänkaltainen ajatus hänellä oli. En aivan sanatarkkaan muista. Mutta tuo se pääpiirtreittäin taisi olla.
Tämähän suomeksi sanottuna tarkoittaa sitä, ettei suuri joukko helluntaiseurakunnan jäsenistä pidä tärkeänä sitä, että julistettaisiin sanaa ja totuutta Jeesuksesta Kristuksesta.
Itse olen taas Uutta testamenttia lukeneena seuraannut Jeesuksen jättämiä jalanjälkia ja kulkenut Apostolien tekojen kirjan vanavedessä suurien hengellisten seikkailujen läpi seuraten näiden varhaisajan pioneerien uskomatonta ja rohkeaa saarnaamis ja evankelioimistyötä vainojen ja kuolemankin uhalla.
Kuinka kukaan kristitty voi sanoa olevansa Jeesuksen opetuslapsi eli seuraaja, jos yksilö tai seurakunta ei koe henkilökohtaisesti evenkelioimistyötä tärkeänä? Sitähän se nimenomaan on. Kaikkein tärkein työ, jossa meistä jokainen voi olla mukana pelastamassa hukkuvaa ihmiskuntaa!! Missä on pastorien vastuu? Jeesuksen oma elämä oli kaikille silloisille ja tuleville seuraajille nimenomaan MALLI siitä, kuinka kristityn tulee elää oppimansa kirkkaan totuuden valon mukaan. Raamatussa sanotaan: " Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman lopuun saakka"- Matt 28 :18-20.
Huomaa Jeesuksen käyttämä teonsana siis verbi MENKÄÄ. Se ei ollut suinkaan hellävarainen pyyntö vaan selvä käsky, jota kukaan hänen opetuslapsistaan ei voi kiistää. Mitä tämä sai aikaan niissä kristityissä, jotka jäivät pelokkaana odottamaan tulevaa, kun heidän rakas mestarinsa oli juuri surmattu? He saivat pyhän hengen ilmaisen lahjan ja kristillinen seurakunta perustettiin vuonna 33 jkr. Sen jälkeen alkoi uskomaton evenkeliumin voittokulku, joka jatkui lähes 300 vuotta raakojen vainojen keskellä. Raamattu selvästi viitoittaa ja antaa jokaiselle kristitylle selvän toiminnan linjan, että tulee olla evenkelista ja julistaa Herraa Jeesusta koskevaa hyvää uutista. Tapoja evenkelioida varmasti löytyy. Voi kirjoittaa kirjeitä, soittaa ystävälleen ja rohkaista hengellisesti, mennä sinne missä on ihmisiä ja avata suu ja antaa hengen vaikuttaa kertoen sanomaa Jeesuksesta ja hänen taivaallisesta Isästään. Siksi kysyisin, mitä meistä jokainen sanoo kerran Herramme edessä hänen kysyessään, miten sinä julistit hänen perintöään eli evankeliumia viimeisinä pivinä lähimmäisillesi? Tätä kannattaisi vakavasti rakkaat ystävät miettiä. On hyvä muistaa, että sydämmen kyllyydestä suu puhuu. Se, millainen suhden sinulla on rakkaaseen lunastajaamme näkyy juuri siinä, kuinka käytät elämäsi Herran työssä ottaen mallia varhaiskristityistä ja ikuisuuden kuninkaastamme. Vain näin meitä siunataan, koska Jeesuksen sanojen mukaan kristitty tunnetaan siitä hedelmästä, jota tuotamme. Ilmestyskirjassa on vakava maininta jokaiselle meistä, kun hän lähetti huikaisevan ilmestyksen iäkkäälle Johannekselle Patmossaarelle. - Ilmestys 3: 15-16.
Sinun ja minun tehtävä on olla sanansaattaja Kristuksen sijasta tässä pimeyden hallitsemassa maailmassa. Mieti siksi ystävä tätä vakavasti rukouksen hengessä!
Kun julistamme ikuista vapautta ja pelastusta kuika syvää kiitollisuutta tunnemmekaan saadessamme julistaa ikuisuuteen ulottuvaa kuolematonta sanomaa, joka tuo meille kaikille vapauden ja elämän. Eikö se ole pieni uhraus tänä lopun aikana saadatehdä yhdessä työtä Jumalan ja enkelten ja Herramme Kristuksen kanssa. Hän on luvannut olla kaikkien niiden kanssa, joiden sydän on altis rauhan hyvälle uutiselle loppuun saakka.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kun helluntaiherätys luopui herätyksestä ja muotoutui kirkoksi, herätys tietenkin kuoli.
Nyt hillitsen kieleni enkä ota kantaa aloittajan opillisuuteen noin muutoin. Onhan tämä helluntaifoorumi.
En.
Piste.
Ja: En ole robotti... Lähetä.
Avaus on aivan oikein olkoon sen kirjoittaja vaikka muslimi.
Itse olen mielestäni ollut uskossa 1960-luvun herätyksistä asti.
Nyt eläkeläisvuosina olen tiiviisti lukenut Raamattua ja sen perustella toteaisin että nuoruuden aikainen tietoni asioista ei ollut riittävää jotta olisin ollut hyödyksi Sanan viestinviejänä.
Vieläkin huomaa että jos olisin vuosi sitten jotain opettanut sekin olisi ollut jopa väärinymmärtämisen levitystä.
On monia asioita joihin ei saa julistajilta päteviä vastauksia ja monet niistä väärinymmärrettyinä muuttavat kokonaisuutta kuten näyttää kristikunnassa käyneen.
Juutalaisuudessa on puutteensa mutta vajavaisia ovat myös kristinuskon opettajat.
Hei sanankuulia,
Tosi mahtavaa että olet löytänyt uskon ja totuuden elämääsi. Uskon, että mitä enemmän viivymme Kristuksen kirkkauden valossa, sitä enemmän kasvamme ihmisinä ja hengellinen kasvu on aivan varmaa. Krisityn kasvu on minusta kasvua hengelliseksi ihmiseksi, joka nivoutuu Jumalan tahdon ja tarkoituksen ymprille. Sen vanavedessä saamme elämäämme hengellisiä veljiä ja sisrasra, rakkaudellisia pastoreita, jotka haluavat auttaa meitä pääsemään juoksussamme loppuun saakka, aivan kuten ensimmäisellä vuosisadalla. Silloiset seurakunnat olivat täynnä valoa ja yhteistä hyvää ja suurta rakkautta. Kaikki hyvä jaettiin seurakunnan kesken eikä ketään jätetty ulkopuolelle. Seurakuntien kokouksissa ei ollut varattuja paikkoja "rikkaille ja hyvöosaisille", sillä kaikilla oli Kristuksen johdossa niin hyvä olla. Tuo aikakausi, jossa he elivät ei ollut heidän arvoisensa. Ymmärrämme tietenkiin myös sen, että heilläkin oli omat taistelut ja sisäiset heikkoudet, mutta Kristuksen ohje varhaisille seuraajilleen ja meille jokaiselle oli...... pitää puhaltaa yhteen hiileen eli säilyttää kristillinen ykseys ja rakkaus seurakunnassa. Mitä enemmän annamme anteeksi ja yritämme ymmärtää toistemme heikkouksia (...joskus äärettömän vaikeaa!!!), sitä enemmän seurakunnat ovat vahvoja yksilötasolla, sillä yksiköistähän tämän päivän seurakunnat koostuvat. Millainen on seurakunnan sisäinen henki, sen vaikutus kaikkiin on suurempi kuin ehkä olemme koskaan ajatelleet.
Mitä tulee siihen, kun mainitsit, että "..jos olisin vuosi sitten jotain opettanut sekin olisi ollut jopa väärinymmärtämisen levitystä". Ymmärrän kun sanoit, että on monia asioita, joihin ei saa julistajilta päteviä vastauksia jne. Tuo on varmasti totta. Läheskään kaikissa nykypäivän seurakunnissa ei olla ymmärretty täysin"evankelioimisen" tärkeyttä hengellisessä palveluksessa. Mainitsin edellisessä tästä. Sekin on jo paljon, että Herran avulla ja voimalla pyydämme henkeä ja uskallusta tarjota vaikkapa pienimuotoinen julkaisu tai muu kirjanen bussipysäkillä jne. Voisi sanoa: "Hei, voisinko tarjota sinulle hengellistä luettavaa. Olen itse sanut hengellistä sisältöä elämääni ja haluaisin tarjota saman sinulle". Johonkin tähän tapaan. Tämä oli nyt vain pieni esimerkki. Tai jättää johonkin yleiseen paikkaan joku hengellisaiheinen traktaatti. Ehkä sen joku nappaa ja ottaa matkaan. Koskaan ei tiedä miten Herra johtaa meitä hengellisessä kylvötyössä. Kun muistamme, että vain Jumala saa aikaan kasvun, meidän on niin turvallista olla Herramme työtovereita. Raamattu kertoo, että taivaan enkelit ovat kanssamme ja auttavat löytämään ihmiskunnan suunnattomasta merestä arvostavia ihmissydämmiä. Mitä Jeesus näkeekään tarkkaillessaan näkymättömästä henkimaailmasta päivittäin ohi kulkevia ihmisiä? Eräs mies, jolla oli ongelmia ja arvottomuuden tunteita elämässään oli tulossa sateella kotiin. Äkkiä hän huomasi maassa jonkinlaisen paperin, jonka teksti herätti hänessä kiinnostuksen vaikka se oli litimärkä. Kuivatettuaan lehtisen, hän ahmi sen sanoman ja löysi elämälleen valon. Kukaan meistä ei tiedä, kuinka Herra meitä käyttää sanansaattajina ja auttamaan toisia saamaan lujan otteen todelliseen elämään.
Kun otat Jumalan sanan Raamatun käteesi aloita seurustelusi kaikkeuden majesteetin kanssa rukouksella ja pyydä henkeä, jotta hän avaisi sinulle Sanansa aarreaitan. Muistatko varhaiskristityn, purpurakankaiden myyjän nimeltä Lyydia? Emme tiedä, oliko hän myyjätär, apulainen. tms. Sillä ei ole merkitystä. Muinaisessa Filippin kaupungissa hän tuli kosketuksiin Apostoli Paavalin kanssa. Paavali oli julstamassa sanaa lähellä joen rantaa ja siellä oli ihmisiä kuntelemassa. Yksi heistä oli Lyydia. Jumala avasi hänen sydämmensä ja hänestä tuli Jeesuksen seuraaja. Varmasti hänkin yritti omissa olosuhteissaan löydettyään Kristuksen kertoa tästä ihmeellisestä ja siunauksellisesta tapahtumasta. Pääasia että yritämme jotenkin olla mukana kylvötyössä. Jumala laittaa merkille sen, minkä pystymme omissa olosuhteissamme tekemään. Muista leskeä, joka antoi temppelissä viimeiset kolikot uhrilahjana. Vaikka kukaan muu temppelialueella ei kiinnittänyt huomiota tähän vanhaan naiseen, tapahtuma ei jäänyt Jeesukselta huomaamatta. Ja nykyäänkin hänen tarkat silmänsä tarkkailevat meitä jokaista meidän parhaaksemme.
Voit myös ottaa luettavaksi hyviä kirjoja, joista löytää sovellettavaa aineistoa hengelliseen kylvötyöhön. Kun olet löytänyt jonkun hyvän raamattua selittävän kirjan, voisit miettiä lukiessasi, mitä tämä kertoo minulle Jumalasta. Kuinka voin soveltaa sitä omaan elämääni. Kuinka voisin käyttää aineistoa lähimmäisteni auttamiseksi. Lue kirjan, jos se ei ole Raamattu kaikki lainatut Raamatun kohdat saadaksesi kokonaiskuvan luvusta. Jo näillä pääset alkuun. Ja muista rukous! Vain Jumala voi auttaa meitä pääsemään sisälle omaan hengelliseen maailmaansa joka on täynnä uskomattomia siunauksia ja huikeita tulevaisuuden näkymiä. Siunausta!
>>>> Kun olet löytänyt hyvän Raamattua selittävän kirjan, voisit miettiä lukiessasi, mitä tämä kertoo Jumalasta<<<<.
Olen löytänyt yhden hyvän ja mielenkiintoisen kirjan. Kirja "Suuri Taistelu" Ellen G. White. Kirjassa paljon mielenkiintoista tietoa.
Helluntaikirkko onkin jo ottanut käytännössä käyttöön lapsikasteen.
Heti vauvana heillä on seremoniaton lapsikaste, jolla heidät liitetään helluntaikirkkoon (Jeesuksen ruumiiseen).
Nuorena tai sen jälkeen aikuisena heillä on muodollinen kaste, jolla ei ole enää käytännössä merkitystä.
Kun siitä kehutusta ensimmäisen vuosisadan varhaiskristillisyydestä nyt vaan on kerta kaikkiaan luovuttu, eikä itsekään enää eletä todeksi sitä alkuperäistä evankeliumia, jossa oltiin tiiviisti yhteisöllistä yhtä perhettä aivan käytännössä, niin eihän se ole helppoa vajaalla evankeliumilla evankelioida muitakaan. Ei voi sanoa maailmaan eksyneille "tulkaa kotiin", jos ei itse ole kotona, vaan seurakunta on jonkinlainen harrastuskerho.
Puhujia ja kaikenlaisia puheita kyllä riittää maailmassa joka lähtöön. Jos oma elämäntapa ei ole linjassa sen varhaiskristittyjen elämäntavan kanssa, joka on luettavissa Raamatusta, niin evankeliointikin on silloin pitkälti vain tyhjiä puheita. Evankelioitavat kyllä tunnistavat väärennöksen: evankeliumin levittäjillä ei ole keskinäistä rakkautta, eikä evankeliumissa Jumalan valtakunnan voimaa - on vain puheita...
Nimimerkki.. cendres kirjoitti kiinnostavasti. Olet selvästi perehtynyt asioihin ja perustelit näkemyksiäsi. Varhaiskristityt antoivat nykypäivän kristityille kuten Jeesuskin mallin. Ja Jeesuksen antama malli ja tapa toimia on täydellinen. Sen arvoa ei aikakaudet ole muuttaneet.
On totta että varhaiskristillisyydestä on luovuttu, koska ihmiset, jotka harjoittavat uskontoa ovat maallistuneet kaikkialla maailmassa. Tämä on valitettavaa. Minusta evankeliumi itsessään sellaisena ei koskaan voi olla eikä ole vajaa. Jumalan sana on muuttumaton. Sen arvot, periaatteet ja sanoma ovat pysyviä olipa aikakausi mikä tahansa. Jumala haluaa opettaa meitä niiden ihmisten kokemien asioiden ja tapahtumien kautta, joista hän on halunnut meille Sanassaan kertoa. Esimerkkinä Israelin kansan surullisen kuuluisa historia aina Jeesuksen aikaan saakka on yksi esimerkki. Jumalahan lähetti satojen vuosien ajan paelastavia profeettoja ja sanomia Juudaan ja Israeliin, pyytäen monen sadan vuoden ajan kansaa katumaan ja palaamaan hänen luokseen, jolloin virvoituksen ajat olisivat jälleen mahdollisia ja kansa elpyisi. Muistamme myös surullisen tarinan esimerkiksi kuningas Salomonin uskosta luopumisesta sekä kuningas Saulin romahduksesta menettäessäänn Jumalan suojeluksen. Juuri näin, erilaisten ihmisten kokemusten kautta Jumala elävin esimerkein haluaa opettaa meitä. On tietenkin ymmärrettävää, että se kulttuuriperintö ja tapahtumien paikka, missä se kirjoitettiin ja missä nuo tapahtumat sattuivat on täysin erilainen kuin meidän kulttuurimme. Mutta siitä huolimatta sen ohjaavat periaatteet ovat kautta aikojen olleet samanlaisia ja käytännöllisiä. Onhan kysymys Jumalan sanasta- ei ihmisten kirjoitelmista tai saduista. Vaikka ihmiset sen kirjoittivatkin 1600 vuoden kuluessa, niin Raamatun sisäinen todistus kertoo meille, , että kaikki se, mitä luemme on Jumalamme puhumaa sanomaa, jonka arvo pysyy muuttumattomana.
Olen myös huomanut seurakuntien saman maalistumisen monissa kristillisperäisissä uskonoissa. Tosi kristillisyys ei ole enää useinkaan elämäöntapa vaan siitä on tullut, kuten nimimerkki cenders sanoi "harrastuskerho".
Siinä myös olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että oman elämäntavan täytyy aina olla sopusoinnussa- samassa linjassa sen kanssa, mitä puhuu ja opettaa. Siis sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa. Millaisen kuvan se antaakaan krististystä miehestä tai naisesta, tai seurakunnasta,, joilla seurakunnan kokouksissa on kristillinen hymy ja iloinen ilme "praise the lord", mutta kun päästään kotiin, siellä lentelee sanallisia salamoita ja muuta ruokottomuutta. Nykyaikana tämä on yleistä. Pari vuotta sitten eräs Jeesukseen uskova henkilö sanoi minulle keskustelumme yhteydessä, että heidän seurakunnasta puuttuu rakkaus. Siellä kuulemma vain juoruillaan ja puhutaan pahaa toisista. Tämä saattoi olla hänen oma tulkintansa. En osaa sanoa, koska en ole käynyt samoissa kokouksissa kuin tapaamani henkilö. Yleensä haluan varoa yleistämisiä. Mutta varmasti totta toinen puoli. Juuri tässä on se ongelmien perusyy. Elämäntapa ei ole Jumalan tahdon mukainen eikä silloin sen hedelmäkään, mitä yksilöinä tuotamme voi olla. Henkilökohtaisesti uskon, ettemme teoillamme voi ansaita Jumalalta mitään, koska kaikki, mitä saamme, niin hengellisesti ja fyysisesti lyhyen elämämme aikana perustuu puhtaasti hänen kokonaisvaltaiseen armoonsa meitä syntisiä kohtaan. Paavali kirjoitti rohkaisevasti käsitellessään tapoja, jotka estävät ihmisen pääsyn Jumalan valtakuntaan sanoessaan, että "tuollaisia te ennen olitte" Noiden silloisten Korinton kristittyjen synnit pestiin pois koska he muuttivat elämäntapansa ja jättivät pahat tapansa taakseen puhdistaen elämänsä Kristuksen kuvan mukaisesti. Pelkkien puheiden voimalla, joita pastorit ja muut pitävät ei saada matkalippua pelastuksen junaan. Eikä pelkkä Raamatun lukeminenkaan ole tae pelastusvarmuudesta. Tälläisiäkin kristittyjä löytyy, jotka sanovat, että "kerran pelastettu aina pelastettu". En usko itse tälläiseen väitteeseen, koska en ole löytänyt sille Raamatullisia perusteita. Ihmisen on osoitettava teoilla, että hänen uskonsa on aitoa ja elävää. Tässä tarvitsemme tekoja sen osoittamiseksi. Paavali osoitti tämän omissa kirjeissään selvästi. Kannattaa lukea näistä kirjeistä ne kohdat, jossa Paavali kertoo entisestä elämästään. Teoilla emme ansaitse pelastusta. Näin uskon itse. Kun seurakunnan jäsenet elävät todeksi uskoa, seurakunnilla on valtavat mahdollisuudet tuottaa "hyvää satoa" Kristukselle, koska evavkeliumin hyvä sanoma kuuluu jokaiselle meistä. Maailmassahan on vain syntisiä, armonalaisia ihmisiä! Seurakunnat eivät ole täydellisiä. Siellä käyvät ihmiset eivät ole täydellisiä. Saarnaavat ja johtavat pastorit eivät ole täydellisiä. On vain yksi täydellinen, Kristus! Hänen kutsunsa 2000 vuoden takaa on voimassa edelleen, kun hän totesi: " Tulkaa minun jäljittelijöiksi". Ketä Jeesus jäljitteli? Taivaallista Isäänsä, joka asuu valossa!
Tässä kaikki olennainen jumalasta !https://youtu.be/C9AOuedvOnI
Katsoin tuon video linkin.. Kiitos videosta! On hyvä kuitenkin muistaa, että Raamatullisten tosiasioiden valossa Jumala ei koskaan aiheuta kenenkään kuolemaa ilman syytä tai tarkoitusta. Ja monissa tapauksissa Raamatun muistiinmerkityn historian saatteessa hän on aina varoittanut ennenkuin hän toimii. Esimerkiksi 120 vuotta ennen vedenpaisumusta hän antoi Nooalle ohjeet rakentaa pelastava "vene"...arkki, jotta jokainen voisi päästä turvaan kun tuho saapuu. Mikä oli Jumalan tuomion peruste vedenpaisumukselle? Maanpäällä elävien ihmisten väkivalta. Tämä sanotaan aivan suoraan. Mutta oliko jotain muutakin? Oli. Ihmisten välinpitämättömyys ja arvostuksen puute Jumalaa kohtaan. Tässä oli toinen peruste. Oli myös muutakin. Ehkä siitä joskus toiste. Miten Nooa sitten toimi? Samalla kun hän rakensi hiki hatussa arkkia kuivalle maalle (...takuulla häntä pidettiin hieman päästään piuts pauts...) hän varoitti eli saarnasi ihmisille varoittavaa sanomaa, joka olisi samalla pelastukseen johtava.
Mietitäänpä toista tapahtumaa. Oliko Jumalalla oikeus tuhota täysin moraalittomat Sodoman ja Gomorran kaupungit? Tuhosiko hän ne ilman varoitusta. Jotkut meistä saattavat muistaa sen, että eräs uskollinen Jumalan mies vetosi moneen kertaan noiden kaupunkien puolesta, ....."jos kaupungista löytyy niin ja niin monta vanhurskasta"..... siis kuvittele tilanne dramaattisesti. Jumala oli valmis myöntymään tämän jumalisen miehen pyyntöön pelastaa kaupungit, jos niistä löytyisi edes 10 moraalisesti puhdasta ja vanhurskasta asukasta. Mikä oli lopputulos? Jumalan oli pakko hävittää nämä moraallittomuuden pesäkkeet. Kuitenkin Loot ja hänen tyttärensä pelastettiin ja jopa enkelit ottivat hidastelevaa Lootia kädestä kiinni ja veivät heidät kiireesti kauas pois, ennenkuin tuhon enkeli alkaisi toimia. Jumala ei siis koskaan tuomitse ketään tai "teurasta"....kamala sana, ilman pätevää ja tuomittavaa syytä. Kaikissa tuon videon tapauksissa on kysymys joko tottelemattomista Israelilaisista ja kansoista, jotka murhasivat ja aiheittivat pahaa Israelin kansalle. Jumala ei ole tunteeton eikä koskaan julma. Julmaksi sanotaan sellaista, joka nauttii aiheuttamastaan pahasta ja väkivallasta.
Raamatussa sanotaan KIRKKORAAMATTU 1992: "22 Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää. 23 Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?- Hesekiel 18: 22-23.
En väitä, etteikö video olisi herättänyt ajatuksia, mutta lohduttaudun sillä, että Jumala varmasti tiesi mitä hän teki eikä nauttinut missään tapauksessa tästä, kuten lainaamani raamatun ajatus toi ehdottomasti esille. Hänen oli pakko joskus toimia oman kansansa ja heidän hyvinvointinsa sekä oikeudenmukaisuutensa nimeen aiheuttamalla kuolemaa rangaistuksena. Kaiken tarkoituksena oli se, että esimerkiksi Israelilaiset kastuisivat ja palaisivat Jumalansa luokse, joka halusi olla yhteydessä siis suhteessa heidän kanssaan. Israelin kansa oli hänen silmäteränsä ja nimelleen otettu kansa. Mutta hän odotti heiltä tottelevaisuutta. Se oli hänen siunauksensa peruste. Valitettavasti Jumala joutui rankaisemaan myös Israelilaisia tottelemattomuudesta. Jokohan minä siitä mainitsin..)!
Entäpä me ihmiset tänään? Olemme jokainen kuolemantuomion alaisia. Ilman Jeesuksen uhria meillä ei olisi toivoa. Ja Jumala sentään lähetti oman poikansa kuolemaan koko ihmiskunnan hyväksi. Oliko Jumala julma lähettäessään poikansa kuolemaan meidä rikosten tähden? Olisiko ihmiskunnalla MITÄÄN toivoa iulman Jeesusta? Tätä voi miettiä jokainen.