11 -henkinen Irakilainen perhe.Kolmas hylky

11 -henkinen Irakilainen perhe on saanut kolmannen negan. Kaksi lapsista on syntynyt Suomessa, ovat olleet täällä reilun kolme vuotta. Perusteluna Irak on nyt turvallinen maa palata. Valitus on tehty, mutta he eivät ole kovin toiveikkaita enää.

http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261000-ei-paata-ei-hantaa

IRakkien työttömyysprosentti järkyttävät 98 % !
14312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hauska kuulla vaikka onkin jo hieman vanha juttu.

1Äänestä

Tervemenoa! Hyvä .että päästään kerralla noin monesta

1Äänestä

Irak on niiden oma maa ja sitä niiden kuuluu rakentaa.

1Äänestä

Irak tarvitsee riskin perheen kotimaataan rakentaan uuteen nousuun ja kukoistukseen.
Kiva kun kävitte veroeurojamme napsimassa, mutta kaikkea hyvää matkaa todelliseen kotimaahanne.

1Äänestä

samanlaisia pikapäätöksiä aluksi min 100 000 lisää. saadaan veren imijät ja loisijat ulos vauhdilla.

tuon sakin elätys olisi kaameaa.

1Äänestä

Asuuko Saddamin sukulainen vielä Suomessa?

1Äänestä

Joko on adressit kirjoitettu? Saddamin joukon lahtareita tänne tarvitaankin lisääntymään.

Äänestä

Miksi vastuullinen aikuinen tekee 11 lasta
kun kotimaa on jatkuvassa turbulenssissa?

Tyttölapset eivät mene siinä kulttuurissa töihin,
tuskin saavat edes kouluttautua ja veljet vahtii niitä 24/7

Naisen tehtävä on niissä piireissä lisääntyä ja totella hiljaa kotona.
Enkä tajua, miksi niiden naiset ei vaadi muutosta -
Eivät myönnä että haluavat muutosta - mutta lähtevät pakoon kun eivät pidä siitä.

Olisko aika jäädä kotimaahan ja tehdä se muutos sinne?
Kuka sen voi tehdä ellei ne itse omassa lähtömaassaan.



sipilä saatana huuteli niille tellussa ja mainosti taloaan ja lapsilisiä

1Äänestä
  • silpovat naaraspuoliset jälkeläisensä siitä samasta syystä kuin irakkien naaraat eivät mene töihin ja se syy on ISLAM, Suomen viramomaiset avustavat somalien naaaraiden silpomista tarjoamalla niille kaiken mahdollisen terveydenhuollon operaation jälkeen eikä ensimmäistäkään somalia ole asetettu syytteeseen vaikka niiden jälkeläiset ovat jostain syystä Suomen kansalaisia.

    Äänestä

Ne kävi täällä opiskelmassa millaista on rauha ja nyt nää rauhalähettiläät
menee viemään sitä ilosanomaa
takaisin omaan lähtömaahansa.

1Äänestä

Siitä tulee kingi ainoastaan
jos onnistuu saamaan lapsilisät kaikista.

Se kulttuuri, tuollainen lapsimäärä,
voi pyhä ******
ei lapset vahingossa tule
Itsehillintä!!!!!!!!MITEN OLIS??

Kyllä niiltäkin voi pyytää vastuuta omista teoistaan!
Vastuutonta!

Taas aikuiset käyttää lapsia kilpenään

1Äänestä

Saa nähdä paljastuuko tämäkin esimerkillinen maahanmuuttaja isä pedofiiliksi tai huijariksi tai terroristiksi?

Äänestä

elekeepä ees muuta sanoo,lapset.entäs tää vaimo??kyllä heidät nyt jo viimestään on saatava matkaan.oma kansa lakkoilee ja sehänvaan on lisäämäs soskuluja.enpä nuorena uskonu et tämmöstä tää maailmanmeno viel on.tuntuu et tärkeintä arvoo ihmiselämässä ois työntekeminen niin nyt se ei olekkaan?napistaan joka jumalanasiasta ,pitää vaan SITKEESTI tehä TYÖTÄ,vapaaliitoo ei ole!ja vapaamatkustajia tämä kansa ei nähtyon kestä,ei omia eikä vieraita.nyt on tään boksin rajat pantava kiinni.omatensin.sitkatotaan voidaanko ihanoikeesti auttaa.omat nuoret töihin ja heti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elättejä.tarvitaan kirjoitti:

11 -henkinen Irakilainen perhe on saanut kolmannen negan. Kaksi lapsista on syntynyt Suomessa, ovat olleet täällä reilun kolme vuotta. Perusteluna Irak on nyt turvallinen maa palata. Valitus on tehty, mutta he eivät ole kovin toiveikkaita enää.

http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261000-ei-paata-ei-hantaa

IRakkien työttömyysprosentti järkyttävät 98 % !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu