Saako Järvenpäästä enää oikeaa juustokakkua?

eimoussekakuille

Jopa Kulmakonditoria on siirtynyt moussekakkuihin. Sieltä sai sentään vielä männävuosina kunnollista vaniljajuustokakkua. Kakkutalo Gilanin kaikki kakut ovat myös moussekakkuja, ja ph7:n kakut näyttävät pahasti nekin moussekakuilta.

Joten jos jostain täältä saa vielä ihan oikeaa juustokakkua, kertokaa.

5

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedänolentehnyt

      Tee itse saat parempaa.

      PERINTEINEN JUUSTOKAKKU
      AINEKSET
      300 g digestivekeksejä
      50 g voita
      Täyte
      1/2 sitruuna
      600 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
      3 kananmunaa
      1 rkl vaniljasokeria
      1 dl sokeria
      TYÖVAIHEET
      Kuumenna uuni 180 asteeseen. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai laitane tukevaan muovipussiin ja nuiji esimerkiksi kaulimella murusiksi. Sulata voi, ja sekoita se keksinmuruihin. Voitele irtopohjavuoka (noin 23 cm). Kaada muruseos vuokaan ja painele se tasaiseksi vuoan pohjalle. Siirrä vuoka jääkaappiin.
      Tee täyte. Raasta sitruunasta ohut keltainen kuorikerros ja purista mehu (käytä mieluiten luomusitruunaa). Vatkaa juusto, munat, sokerit, mehu ja kuoriraaste yhteen. Kaada seos keksipohjalle ja paista uunissa 50–60 minuuttia. Kakun keskusta saa jäädä hiukan hyllyväksi.
      Anna kakun jäähtyä, ja siirrä se kylmään vähintään neljäksi tunniksi ennen tarjoamista.

      • juustokakku

        Juuri niitä hyllyväkeskustaisia kakkuja ei jaksa. Pitää olla aito, kiinteä juustokakku, joka on täyttä tavaraa.


      • panisjapanis
        juustokakku kirjoitti:

        Juuri niitä hyllyväkeskustaisia kakkuja ei jaksa. Pitää olla aito, kiinteä juustokakku, joka on täyttä tavaraa.

        Ei se hylly, kun on jääkaapissa jokusen tunnin. Taidat olla mämmikoura kun et uskalla tehdä.


      • vihjeeksi

        Lähetä ohje niihin konditorioihin, jotka tarjoavat moussekakkua.


    • kylläsaa

      Saa. Ph7. Oikeaa juustokakkua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe