Israel auttaa Jordaniaa lasten pelastamiseksi.
Suomessa olevat muslimit ovat pelastaneet monia suomalaislapsia.
Uskonto ei määrittele ihmisen halua auttaa. Tänään kun fillaroin, niin nähtävästi suomalaiset olivat kutsuneet apua, kun autoilija oli saanut kohtauksen. Ambulanssi ohitti minut juuri Suomi-kaupan kohdalla, jossa tiedettiin tapahtuma. En tosin tiedä mitä he uskontoa he edustivat, vai olivatko uskonnottomia. En ole utelias.
Eli näin tämä menee
6
142
Vastaukset
Niin. Moni on pelastanut lapsen tai heikommalla olevan läheisen, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Ei kait me ihmiset oltaisi edes selvitty näin pitkälle, ellei meillä tavallaan olisi aika määräävänäkin se ryhmäytymisengeeni. Ensin ryhmäydymme vahvinpaan mutta jos saavutamme varman asian, niin saatamme tehdä hyviäkintekoja.
Uskonnon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tiedän tälläkin kylällä muutaman isännän jotka niin umpiateisteja , ettei mitään rajaa mutta hyviä ja auttavaisia ihmisiä.torre12 kirjoitti:
Juurikin. Voi olla mitä uskontoa vaan, mutta ihmiset ovat perusteltaan samanlaisia.
Usko.vaista en heti ensimmäiseksi olisi kuvittelemassa pelastamassa muslimilapsia, mutta miksei hänenkin karun ajattelun takana voisi sykkiä rakastava huolenpito tässä asiassa.
sage8 kirjoitti:
Usko.vaista en heti ensimmäiseksi olisi kuvittelemassa pelastamassa muslimilapsia, mutta miksei hänenkin karun ajattelun takana voisi sykkiä rakastava huolenpito tässä asiassa.
Jaa. eiköhän usko.vaisen mielenkiinto ole vain itseensä, ja hänen pelastumiseensa.
En ole hänestä muuta kuvaa saanut.torre12 kirjoitti:
Jaa. eiköhän usko.vaisen mielenkiinto ole vain itseensä, ja hänen pelastumiseensa.
En ole hänestä muuta kuvaa saanut.Hieman väkinäisesti tuli kieltämättä edellinen kommenttini.
sage8 kirjoitti:
Hieman väkinäisesti tuli kieltämättä edellinen kommenttini.
Itsekin olen taipuvainen ajattelemaan ihmistä hyvää, mutta minulta on kähvelletty kolme fillaria, sitten on tuo usko.vainen.
Menee ihmisten hyvyys vähän alamaihin,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018204- 565092
- 244737
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274640Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364460Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h714352- 623923
- 423575
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on402854- 452569