mitä jumala teki dinosauruksilla

dinoaatami

Loi ja tuhosi miksi ?

27

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Looooogisesti

      Mistä päättelet että Jumala tuhosi dinosaurukset, ja milloin se tapahtui?

      • jokusatuilee

        Jumala on luonut kaiken, mutta dinosauruksista ei puhuta missään uskonnollisissa kirjoituksissa.


    • Looooogisesti

      Dinosauruksien funktio Jumalan luodessaan oli mahdollisesti seuraava. Ne kuuluivat osana järjestelmälliseen luonnon kiertokulkuun. Lannoittivat maaperää, tuottivat hiilidioksidia eläimille. Ihminen luultavasti hyödynsi dinosauruksia jotenkin esim työvälineenä. Suuresta koosta oli varmasti hyötyä monessakin asiassa. Nykyään sitten tehdään suurella vaivalla nostokurkia yms. Pienemmillä liskoeläimillä oli myös ns ekologinen lokeronsa. Kaikki oli tarkoin sunniteltu. Nykyäänkin dnosaurukset toimivat esim luomistodisteena ja todisteena vedenpaisumuksesta. Muutamia asioita luetellakseni. Jumala piti monimuotoisuudesta ja dinosaurukset ovat osa Jumalan tahtoa.

      Miksi sitten Jumala tuhosi dinosauruksia tulvan aikana. Syy oli se että ihmiset tekivät kaikkinaista väärää. Hän pelasti kuitenkin Nooa perheineen ja antoi heidän aloittaa ikäänkuin alusta, vaikka muutoksiakin tuli. Dinosauruksiakin pelastettiin arkissa kaksi paria kunkin kaltaisuutensa mukaan. Vedenpaisumuksen jälkeiset olosuhteet olivat dinosauruksille haasteelliset. Ilmasto muuttui varsin paljon eikä joka kolkka ollut niille sopiva. Osa niistä metsästettiin epämieluisina naapureina tai osoituksena hurjista metsästystaidoista osa kuoli muiden olosuhteiden seurauksena.

      Onko ne sitten kokonaan sukupuuttoon kuolleet, jokainen dinosaurusryhmä, on hyvä kysymys, johon en varmuudella pysty vastaamaan.

      • Hihuilu.vaatii.tyhmyyttä

        Vau. Olipa melkoista jeesuksenhajuista aivoripulointia. Ja taatusti olet itse keksinyt ja ihan ite "ajatellut". Niin typeriä ajatuksia esitit.


      • "tuottivat hiilidioksidia eläimille"

        Hyvä trollihan laittaa aina jonkun über-kummallisen heiton, josta ketuimmat tunnistavat vedätyksen. :-)


      • sarjakuvajumala

        Minäkin katsoin pienenä kivisiä ja soraisia, mutta en niistä sentään maailmankuvaani luonut.


      • hehhhee

        Ettei se vaan ollut Jyrbä jollain aikaisemmalla nikillään, joka esitti sen "dinot lannoittamassa maata" jutun... Hmmm... Joko tässä on Jyrbän opetuslapsi, jollaiset ovat harvinaisempia kuin mustat jääkarhut, tai Jyrbä itse uudella nikillä.


      • Looooogisesti
        A10097 kirjoitti:

        "tuottivat hiilidioksidia eläimille"

        Hyvä trollihan laittaa aina jonkun über-kummallisen heiton, josta ketuimmat tunnistavat vedätyksen. :-)

        Kas. Havaitsit pikku virheen :)
        Hyvä. Nyt jää jännä pulma ratkottavaksi.. eihän sitä hiilidioksidia eläimille tuoteta.


      • lentävä.lehmä
        hehhhee kirjoitti:

        Ettei se vaan ollut Jyrbä jollain aikaisemmalla nikillään, joka esitti sen "dinot lannoittamassa maata" jutun... Hmmm... Joko tässä on Jyrbän opetuslapsi, jollaiset ovat harvinaisempia kuin mustat jääkarhut, tai Jyrbä itse uudella nikillä.

        Eiköhän tuo ole peltiseppä, joka on aiemminkin sulostuttanut palstaa päättömyyksillään. Haastakoon rauhassa riitaa kuten ennenkin, itse en puutu asiaan.


      • Luucifer

        Vai ratsasti ihmiset dinoilla ja käytti niitä työkoneina :D
        Ei perkele, vain uskonto tekee tuollaista tuhoa ihmisen aivoille.


    • loogistapäättelyä

      Jumala dinosaurukset varoittavaksi esimerkiksi kretuille jotta he ymmärtäisivät miten käy kun ei sopeudu.

      • kretupingviini

        Linnut lentää.


    • Looooogisesti

      Olipas se älyllistä evoluutiouskoisuutta jälleen. Hienosti ponnisteltu :)

      • ajatuslentää

        Missä dinot on mainittu sinun satukirjassasi.


    • Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon vedenpaisumuksen ja sen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena.

      • Dinosaurukset ei kylläkään kuolleet sukupuuttoon yhtäaikaa ja yhdessä katastrofissa, siinä kuuluisassa asteroiditörmäyksessä siis, vaan paljon pitemmällä aikavälillä.


      • Knark5

        Miksei Nooa ottanut dinoja arkkiin, asdfman? Olitko muuten näkemässä vedenpaisumuksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (josta Raamattu ei kerro) ja dinojen sukupuuton? Jos et ollut niin mitäpä se kertookaan "uskon"veljesi Mark5:n logiikan mukaan?


      • Looooogisesti
        Knark5 kirjoitti:

        Miksei Nooa ottanut dinoja arkkiin, asdfman? Olitko muuten näkemässä vedenpaisumuksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (josta Raamattu ei kerro) ja dinojen sukupuuton? Jos et ollut niin mitäpä se kertookaan "uskon"veljesi Mark5:n logiikan mukaan?

        Mahdoitkohan lainkaan lukea hänen tekstiään: "Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon vedenpaisumuksen ja sen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena. " lienee evoluutiouskovaista päättelykykyä että knark5 kysyy sen johdannaisena: "Miksei Nooa ottanut dinoja arkkiin, asdfman?"
        Vaikka itse näen muitakin syitä niiden mahdolliselle sukupuutolle niin tuollainen looginen keskustelutaidottomuus on hyvin tyypillistä evoluutiouskovaisille


      • Ajatteletko siis niin, että kaikki dinosaurukset ei hukkuneetkaan, vaan pitkäkaulaisimmat selvisivät kiipeämällä vuorille, ja kurottelemalla sieraimensa vedenpinnan yläpuolelle happea haukkomaan?


    • Jos jostakii vielä löytys säilynyttä dinon lihaa ni se syötäs heti. Oikein kute parhaimmatkii argeologit hierottas kämmeniä yhteen innoissaan kuka saa ekana.

      • Argeologit nimenomaan.


      • dinot..elää

        minkkilaukku: "Jos jostakii vielä löytys säilynyttä dinon lihaa ni se syötäs heti."

        Dinosauruksen lihaa löytyy Lidlin, S-ryhmän ja Keskon myymälöiden hyllyiltä: Kanaa, broileria ja kalkkunaa löytyy ainakin Että siitä vaan uskovaisetkin pöljäkkeet syömään dinoasaurusen lihaa.


    • Hän ajatteli suuria (engl. Think Big).

    • IlkimyksenTeologitäti

      JC-logiikalla: Jumala näki että se oli hyvä - ja nyt turpa kiinni tai tulee keppiä.

      • a9v2b

        Maassa eläville apinoille ei jumala ole häntää luonut, koska nämä eivät tarvitse sitä.
        Se on evoluutiota ja JC on niitä pohjimmaisia.


    • mysterious.ways

      Ihmisen jälkeen tuleva älyllinen elämänmuoto kysyy samaa: mitä Jumala teki ihmisillä? Loi ja tuhosi. Miksi?

      • ei.ole.mysteerejä

        Ihminen kun jeesustelee vielä muutamat tuhat vuotta niin eläimet menevät ohi oikealta
        ja vasemmalta. Tosin ihmisestä erkaantuu oma joukkio tai koneäly sitä ennen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe