Baltian mailla ei ole minkäänlaisia perusteita luottaa presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän vakuutuksiin hyväntahtoisista aikeistaan, Tallinnassa toimivan kansainvälisen puolustus- ja turvallisuustutkimuskeskuksen (ICDS) tutkimusjohtaja Tomas Jermalavicius sanoo.
Toistuvat väitteet, joiden mukaan Venäjä haluaa viimeiseen saakka välttää sotilaallista voimankäyttöä tai että se ei pyrkisi horjuttamaan länsimaiden poliittista vakautta, ovat hänen mielestään monin tavoin katteettomia.
Baltiassa tiedostetaankin Jermalaviciusin mukaan hyvin, että vaikka vahva sotilaallinen puolustuskyky ja oman alueen hyväksikäytön estäminen ovat välttämättömiä, ne eivät yksin riitä takaamaan maiden turvallisuutta.
Vuoden 1940 perustavanlaatuinen opetus maissa, jotka käyttivät lähes viidenneksen valtion budjetista puolustusmenoihin, on hyvin yksinkertainen: mikään määrä sotilaallista voimaa ei suojele politiikan ja yhteiskunnan epäonnistumiselta, Jermalavicius muistuttaa virolaisen Diplomaatia-lehden julkaisemassa artikkelissaan.
Viro, Latvia ja Liettua olivat syksyllä 1939 luovuttaneet alueeltaan tukikohtia Neuvostoliitolle otaksuen siten välttyvänsä sodalta ja säilyttävänsä itsenäisyytensä. Kaikki kolme maata joutuivat kuitenkin kesällä 1940 puna-armeijan miehittämiksi. Maiden kohtaloa on selitetty muun muassa niiden silloisten poliittisten järjestelmien hauraudella ja sisäisellä epäluottamuksen ilmapiirillä, jota Neuvostoliitto oli Josif Stalinin johdolla systemaattisesti pyrkinyt lietsomaan.
Tutkimusjohtaja Jermalaviciusin johtopäätös on selvä: Baltian maiden, kuten muidenkin läntisten demokratioiden, on kyettävä panemaan kampoihin Venäjän aggressiivisille pyrkimyksille paitsi poliittisesti ja sotilaallisesti, myös kyber- ja informaatiotasolla, taloudellisesti, kulttuurisesti ja jopa urheilun saralla.
Hänen mielestään on hedelmätöntä syyllistää itseään ”liiallisesta provokatiivisuudesta” tai käydä jatkuvaa väittelyä siitä, onko Venäjän toimista ”riittäviä todisteita”. Loputtoman itsetutkiskelun sijasta hän kehottaa hakemaan järeitä ratkaisuja Kremlin pitämiseksi aisoissa.
Putinin Venäjä on roistovaltio, mutta pohjimmiltaan myös heikko – ja sellaisena sitä tulisi myös kohdella, Jermalavicius sanoo.
https://www.verkkouutiset.fi/1940-oli-perustavanlaatuinen-opetus-tutkija-varoittaa-venajasta/

Vastaukset 15
Vanhimmat
Suomessa valitettavasti on nykyään paljon samaa vaarallista ajattelua kuin Baltian maissa oli 1939-1940. Että Venäjälle myönnytyksiä tekemällä se muuttuisi ystävälliseksi.
Baltian mailta meni myönnytyksiä tekemällä lopulta koko maa. Suomeakin kohtaan on oltu entistä epäystävällisempiä.
Stalinin joukkomurhatkin halutaan panna suomalaisten tekemiksi Sandarmohissa.
Mitä USA:n tukikohtiin värivallankumouksen Suomessa tulee, asiahan on hoidettu jo Sauli Niinistön johdolla solmimalla NATOn isäntämaasopimus. Tällä perustuslakia rikkoen solmitulla sopimuksella kaikki Suomen maa-, ilma- ja vesialueet on luovutettu USA:n ja NATOn sotilaalliseen käyttöön niiden niin halutessa.Tätä valtiosopimuksena kirjattua sopimusta ei käsitelty perustuslain edellyttämällä tavalla eduskunnassa, eikä eduskunta voinut näin ollen – Ruotsin valtiopäivillä hyväksytyn vastaavan sopimuksen tavoin – lisätä edellytykseksi Suomen oman kutsun joukkojen ja aseiden maahantulolle, enempää kuin kiellon ydinaseiden tuomiselle maahamme.
Onko tämä Sauli Niinistön sopimuspaperi samaa luokkaa kuin Rytin vuoden 1944 paperi, joka ei kestä(nyt) perustuslaillista käsittelyä? Muutamat suomalaiset asiantuntijat ovat useampaankin kertaan huomauttaneet, että suomalaiset voivat uskoa, että muut uskovat kun Suomi sanoo, että eipäs ollakaan enää mukana. Tämä ei ole enää realistista silloin, kun ensimmäiset pommit alkavat putoilla. Suomen rooli on silloin täydellä varmuudella ajopuun rooli.
Afganistanissa Karzai pani hanttiin USA:n tukikohtavaatimuksille, ja niinpä siellä sota vielä jatkuu suomalaisten sotilaiden taistellessa urhoollisesti USA:n sotilaiden rinnalla.
Ja edelleen trolli jatkaa samaa iänikuista vääntöään isäntämaasopimuksesta, joka tuhanteen kertaan on todistettu olevan hoidettu Suomen lakien mukaisesti, ja joka oli eduskunnan tiedossa ennen allekirjoitustaan. Ja tuhannen kerran oikeuskanselri totesi sopimuksen hoitoprosessista seuraavaa:
"Isäntämaatukea koskevan pöytäkirjan oikeudellisesta luonteesta on eduskunnalle toimitetussa
aineistossa edellä kuvatulla tavalla todettu, ettei kysymyksessä ole valtiosopimus ja ettei se sisällä
Suomelle uusia velvoitteita suhteessa Suomen jo aiemmin tekemiin Naton kanssa tehtävään
yhteistyöhön liittyviin valtiosopimuksiin. Minulla ei käytettävissä olevan aineiston perusteella
ole aihetta arvioida asiaa toisin, varsinkaan kun otetaan huomioon, että yhteisymmärryspöytäkirjan 12.2 kohdan mukaan pöytäkirjaa ei voida rekisteröidä YK:n peruskirjan 102 artiklan mukaisesti (”This MOU is not eligible for registration under 102 of the Charter of the United Nations”). Näin ollen minulla ei ole aihetta epäillä kenenkään valvontavaltaani kuuluvan menetelleen lain tai virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, kun yhteisymmärryspöytäkirjaa ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti."
Miksi kuuntelisin Baltian maita?
Jotka vapaaehtoisesti liittyivät ryssän alle....
Baltian maat eivät halunneet liittyä Neuvostoliittoon. Tukikohtasopimuksissa oli artikla jossa Neuvostoliitto lupasi ettei uhkaa niiden itsenäisyyttä.
Jonka jälkeen neukut alkoivat miehittää koko maata, puuttua maan asioihin ja rikkoivat kaikki tehdyt sopimukset! Sama olisi saattanut käydä Suomellekin jos Talvisotaa ennen olisi päästy sopimuksiin!
Joo ja huolella on kuunneltukin, siksi emme liity koskaan natoon.
"emme liity koskaan natoon. "
Se riippuu Venäjästä. Suomi hakee Naton jäsenyyttä jos turvallisuustilanne vaikeutuu . Sanoi Sauli Niinistö.
Niinistö sanoi myös ettei Suomi voi luopua Nato-optiosta. Se palvelee turvallisuutta koska Venäjä tietää että meillä on se käytössämme.
Baltian maat siis käyttivät viidenneksen valtion menoista puolustusmenoihin mutta muuten oltiin valmiit antamaan kaikessa periksi.
Suomessakin puhutaan "uskottavasta puolustuksesta" mutta suhtaudutaan välinpitämättömästi siihen että venäläiset on ostaneet maata lähes kaikkien strategisten kohteidenympäriltä.
Mikään määrä sotilaallista voimaa ei suojele politiikan ja yhteiskunnan epäonnistumiselta.
Maanpuolustustahdon täytyy näkyä kaikessa toiminnassa. Ei armeijasta eikä Natostakaan ole apua jos muu yhteiskunta antautuu Venäjälle.
Maan myynnissä venäläisille on vaarallista antautumishenkeä.
Turhaa ja lapsellista höpinää, mitä näistä maaplänteistä suurvalta hyötyisi?
Vastavuoroisesti Suomalaisille on myönnetty oikeus omistaa maata Venäjällä.
Suomalainen voi omistaa maata Venäjällä VAIN lähialueilla!
Mitä Suomen maa-alueisiin tulee niin jos sijainti on arveluttava olisi kauppaan saata viranomaisten lupa. Nyt sellaista ei vielä vaadita!
"Venäjä on pohjimmiltaan heikko roistovaltio ja sellaisena sitä pitäisi myös kohdella"
Eli vastustettava sen aggressiivisia pyrkimyksiä kaikin tavoin. Eikä hokea vain "uskottavaa puolustusta".
Mutta myydä maa stratekisten kohteiden ympäriltä.
Venäjä hyödyntää demokratioiden heikkoudet mutta demokratiat eivät hyödynnä Venäjän heikkouksia.
Siksi Venäjää ei ole saatu kuriin.
Heikkokin roistovaltio voi olla vaarallinen jos sille annetaan mahdollisuus siihen. Jossakin asiassa ollaan kovana mutta jossakin toisessa asiassa antaudutaan.