Alustavan tuloksen mukaan irlantilaiset haluavat jumalanpilkkalain pois laista. Kansanäänestyksessä tulus tuli äänin 951,650 vastaan 515,808 eli hiukan alle kaksi kolmannesta kannatti maallisempaa lakia.
Hieno edistysaskel sananvapaudelle.
Ja myös uskonnonvapaudelle! Sillä uskonnonvapautta ei ole suoja pilkalta tai kritiikiltä, vaan osa uskonnonvapautta on vapaus kärkevästikin arvostella myös toisia uskontoja.
Hieno edistysaskel sananvapaudelle.
Ja myös uskonnonvapaudelle! Sillä uskonnonvapautta ei ole suoja pilkalta tai kritiikiltä, vaan osa uskonnonvapautta on vapaus kärkevästikin arvostella myös toisia uskontoja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Asia esille Suomessa, seuraavan hallituksen ohjelmaan. Tässä perusteita:
"Suomi ei voi kansainvälisissä toimielimissä täysimääräisesti puuttua muissa maissa tehtäviin uskontoperusteisiin ihmisoikeusrikoksiin, koska Suomella itsellään on rikoslaissaan uskonrauhapykälä, jossa kielletään ”Jumalan pilkkaaminen” ja uskonnon ”pyhänä pitämien” oppien loukkaaminen. Kuolemantuomioita tai ankaria ruoskarangaistuksia käyttävät maa sanovat, että ”onhan se teilläkin rikos”. Koska vihapuhe ja julkisrauhan rikkominen on kielletty, se antaa suojaa myös uskonnollisille ja ei-uskonnollisille ihmisille ja yhteisöille."
Wikipediaan on jo ehditty laittaa tulokset: https://en.wikipedia.org/wiki/Thirty-seventh_Amendment_of_the_Constitution_Bill_2018#Voting
Yksi alue on hieman poikkeus, ja siellä laki haluttiin kumota niukalla 51,5 prosentin enemmistöllä. Muuten sitten jakauma on melko tasainen 56,0 .. 76,5 prosenttia Jos tulkitsen oikein, niin Dublin on maallisempi kuin muu maa. Erot ovat samantapaisia kuin Suomessa tutkimukset vaikkapa tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisestä.
Pääkaupunki yleensä edelläkävijänä. Näkyy myös Helsingin lukemissa koko maahan verrattuna.
Näinhän se on. Kaupungeista tiettävästi kristinusko ensimmäisenä levisi, ja niistä nyt ensimmäisenä leviää maallistuminen.
Mitä tämän pitäisi tarkoittaa vapaa-ajattelijoille onkin sitten eri asia.
Palataan tähän itse Irlannin osalta. Oliko tuo kansanäänestys sitova vai neuvoa-antava? Missä vaiheessa itse pykälien suhteen mennään?
Irlanti, Tanska... Koska Suomi?