Miksi tytöt ovat kovia "jätkiä"?

Siis nykyään. Miksi? Olisikohan tällä ns. naisenergialla jotain osuutta
asiaan? Näiden kovistyttöjen on pakko olla ns. "vahvan uranaisen"
yksinhuoltajuus -tyttäriä.

Uranaiset uhoavat ottavansa tulevaisuudessa valtaansa kaikki johtajien
paikat. Kannattaisikohan hieman alkaa miettimään tarkemmin?

Nykypäivän teinimurhaajat ovat todennäköisesti uraperheiden
tuotosta. Nyt viime vuosina uranaisille on noussut ns. tenansuodattamat
päähän.
13-vuotias teinityttö murhaa uranaisen hänelleen opettaman "saatanan"
eli vanhemman miehen. Nyt vain mies oli senverran vanhempi, ettei
kyennyt puolustautumaan.

Nuoruuden ihannointi on kuin sahaisi oksaa, millä istuu. Vai kuvitteleeko
4-5 -kymppinen uranainen vielä olevansa viehättävä? Jokainen meistä
vanhenee joka sekunti.

Eihän se meidän tytär / poika semmoista.....
Missä pumpulissa päättäjät ovat nuoruutensa eläneet?
Onneksi osalle kansalaisia on lapsuudessa säädetty rajat ja opetettu
käyttäytymismallit. Muuten täällä kaikki kyttäisivät tilaisuutta kammeta
este pois edestä vaikkapa murhaamalla!
1225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

60-luvulta alkaen kasvatus lopetettiin, joten nyt vaikutukset tuntuvat 3. ja 4. polvessa.
Onneksi KKO sentään vapautti Kuttulan johtajan tuomiosta,jota joku uraäiti vaati sekopäälapsen saatua läpsyn poskelle. Tässä rupeaa kohta kaipamaan muslimikultturia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuri takaisin kirjoitti:

Siis nykyään. Miksi? Olisikohan tällä ns. naisenergialla jotain osuutta
asiaan? Näiden kovistyttöjen on pakko olla ns. "vahvan uranaisen"
yksinhuoltajuus -tyttäriä.

Uranaiset uhoavat ottavansa tulevaisuudessa valtaansa kaikki johtajien
paikat. Kannattaisikohan hieman alkaa miettimään tarkemmin?

Nykypäivän teinimurhaajat ovat todennäköisesti uraperheiden
tuotosta. Nyt viime vuosina uranaisille on noussut ns. tenansuodattamat
päähän.
13-vuotias teinityttö murhaa uranaisen hänelleen opettaman "saatanan"
eli vanhemman miehen. Nyt vain mies oli senverran vanhempi, ettei
kyennyt puolustautumaan.

Nuoruuden ihannointi on kuin sahaisi oksaa, millä istuu. Vai kuvitteleeko
4-5 -kymppinen uranainen vielä olevansa viehättävä? Jokainen meistä
vanhenee joka sekunti.

Eihän se meidän tytär / poika semmoista.....
Missä pumpulissa päättäjät ovat nuoruutensa eläneet?
Onneksi osalle kansalaisia on lapsuudessa säädetty rajat ja opetettu
käyttäytymismallit. Muuten täällä kaikki kyttäisivät tilaisuutta kammeta
este pois edestä vaikkapa murhaamalla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu