Tämän hallituskauden merkittävin muutos tavallisen suomalaisen tulojen kannalta on ollut tuloverotuksen keventäminen. Hallitus johdonmukaisesti keventänyt työn verotusta ja pitänyt kiinni linjauksestaan, että kokonaisveroaste ei nouse. Veronkevennykset vaikuttavat valtion verokertymään, jota toisaalta pullistaa työllisyyden kasvu.
– Se on ollut mittaluokaltaan ihan omassa luokassaan.
Veroihin ja etuuksiin tehtävät muutokset vaikuttavat tuloihin melko suoraan, mutta niiden lisäksi monella poliittisella päätöksellä on epäsuoria vaikutuksia tulonjakoon.
– Oikeastaan ihan mitkä tahansa panostukset tai leikkaukset jollekin tietylle toimialalle. Johonkin se raha aina menee ja vaikuttaa vähän eri tavalla eri ihmisiin
Kuluneen hallituskauden politiikka näkyy torstaina julkistettavissa verotiedoissa ainakin siinä, että tuloverotus on ollut aiempaa kevyempää. Toisaalta tulojen kertymiseen vaikuttaa niin moni asia, että poliittisten päätösten merkityksen tarkka arviointi voi olla vaikeaa.
Varmaa on se, että hallituksen politiikalla ei ole vaikutusta siihen, ketkä nousevat ansio- ja pääomatulolistojen kärkijoukkoon. Kärkinimien takana ovat yleensä merkittävät yrityskaupat tai rahakkaat palkkatulot. Esimerkiksi viime vuonna ansiotulolistan kärkipaikkoja piti joukko peliyhtiö Supercellin työntekijöitä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Siis suurenevan Velan myötä, ei tuossa ole mitään kehumista, kun velkasaneeraus odottaa seuraavaa hallitusta !?
Jokainen saa velkaa ottaa kykyjensä mukaan, pitää myös osata veloistaan huolehtia itse.
Mukava elämä lisää velkaa, jos pitää elää yli varojensa. Jos räikein esimerkki; AHlonen lensi yhden matkan yksityissuihkarilla 481 000 € hintaan, ja vielä matkansa oli ihan turha Suomen kannalta. Piti vain " porvareille" näyttää mistä se kana pissaa. Näitä jos olisi lisää, se lisää velkaa.
S Niinistölle käy reittikonekkin, siinä tulee valtava kustannus ero.
Mutta hallitus tasolla velka on nyt leikattu lähes jo pois, eli ensivuoden jälkeen valtio ei lainaa lainkaan, joka nostaa velan määrää. Siis kokonaisvelka astetta ei koroteta. Velkaa otetaan, ja velkaa maksetaan, mutta se ei kasva enään. Urpilainen - Rinne otti vielä velkaa 30 miljardia, se ei enään toistu. Julkisen talouden rahoitusasema lähes tasapainottuu vuoteen 2020 mennessä ja julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen painuu alle 60 prosentin ensi vuonna.
" Valtionvelka oli syyskuun 2018 lopussa 104 282 miljoonaa euroa. Asukasta kohden valtionvelkaa oli syyskuussa 2018 noin 18 926 euroa"
http://velkakello.fi/
Seuraa tuosta sitä velkaantumisen "painumista" nykyhallituksen ihmetekojen surauksena, ja nyt alkaa maailmantalouden veto hiipua, eli tulemme putoamaan nopeasti "vaikka se ei koske meitä".
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html
Niinhän nuo kertovat.
Jaahas "Metsänhoitaja" on matkallaan Kuopiosta kotiin pysähtynyt kusitauolle ja hoitamaan tärkeät ja uudet päivitykset Halosesta kepupalstalle.
Miten h*lvetissä jaksat ja kehtaat vieläkin vinkua Halosen 481 000 maksaneesta lennosta, vaikka kaiken aikaa on ollut parempaakin vinguttavaa tarjolla?
Kun kerran vahvasti ja jatkuvasti elät menneessä ajassa, niin laskepa aikasi kuluksi Vanhasen ja Kiviniemen käyttämien veroparatiisilentokoneiden vuokrat. Tai vertaa Halosen lentoa Vanhasen hallituksen tekemiin miljardien eurojen "hankkeisiin", jotka tuotti vain miljardein eurojen kulut. Voittoa ei tullut. Vingu noista jotain.
Hallituksen ainoa tavoite on ajaa mahdollisimman paljon ihmisiä itsemurhaan!
Liikaa rahaa ?
Sekö sen tekee.
Kun talous on mallillaan, ja meille kaikille on siitä lohjennut ihan mukavasti.
Tuskin nyt monet saaneet Riku Aallon tapaisia 8200 €:n palkankorotuksia kuukaudessa.
Miksi valehtelet, kaikesta jatkuvasti?
Orpo on keventänyt tuloveroasteikkoa yli 41 200 e/v ansaitsevilta.
Helppo keventää, kun kevennysrahat otettiin takaisin leikkauksilla joita tehtiin köyhille, työttömille, vanhuksille, sairaille, yksinhuoltajille, opiskelijoille, vammaisille, jne. Sipilän hallitus on rikkaille reilu, mutta köyhille piru.
Mielenkiintoista, että tuo tuloveroalennus on aiheuttanut maksuhäiriöiden lisääntymisen, ruoka-apujonijen pidentymistä jne. jne.