Naisen kasvoille kaasua sumuttanut mamu kiinni

"Helsingin poliisi otti tiistaina 30.10.2018 Espoossa kiinni vuonna 1988 syntyneen Suomessa asuvan ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään anastaneen torstaina 25.10.2018 iltapäivällä Helsingissä Johanneksen kirkon kohdalla naiselta laukun sumuttamalla jotakin kaasua naisen kasvoille".

https://rikosuutiset.fi/poliisi-sai-kiinni-naisen-kasvoille-ryostossa-kaasua-sumuttaneen-ulkomaalaisen/

Laukun anastamista tutkitaan ryöstönä, koska omaisuuden anastamisen yhteydessä uhriin on kohdistettu väkivaltaa. Tekijää seuraamaan lähteneiden osalta tekoa tutkitaan pahoinpitelynä, koska käytetty kaasu on aiheuttanut kipua uhreille. Poliisin tietojen mukaan kukaan osallinen ei saanut tapahtuman yhteydessä vakavia vammoja.

Lisätietoja antaa tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mikko Halme, p. 02954752
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kiinni_jäi_kulttuuri kirjoitti:

"Helsingin poliisi otti tiistaina 30.10.2018 Espoossa kiinni vuonna 1988 syntyneen Suomessa asuvan ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään anastaneen torstaina 25.10.2018 iltapäivällä Helsingissä Johanneksen kirkon kohdalla naiselta laukun sumuttamalla jotakin kaasua naisen kasvoille".

https://rikosuutiset.fi/poliisi-sai-kiinni-naisen-kasvoille-ryostossa-kaasua-sumuttaneen-ulkomaalaisen/

Laukun anastamista tutkitaan ryöstönä, koska omaisuuden anastamisen yhteydessä uhriin on kohdistettu väkivaltaa. Tekijää seuraamaan lähteneiden osalta tekoa tutkitaan pahoinpitelynä, koska käytetty kaasu on aiheuttanut kipua uhreille. Poliisin tietojen mukaan kukaan osallinen ei saanut tapahtuman yhteydessä vakavia vammoja.

Lisätietoja antaa tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mikko Halme, p. 02954752

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu