Työläinen vai sotilas? Epigeneettistä ohjelmointia

Meitä on aina kehotettu tutkimaan muurahaisia, kuinka ne ahkeroivat ja elävät uhrautuvasti toisiaan puolustaen. Muurahaisyhdyskuntien elämää tutkineet ihmiset ovat ihmetelleet, miksi joistakin muurahaisista kasvaa pienikokoisia työläisiä ja osasta puolestaan suurikokoisia sotilaita. Evoluutiouskovaiset luulevat, että DNA kontrolloi sitä, millaiseksi muurahainen kasvaa.

Nykytiede on selvittänyt monimutkaiset epigeneettiset mekanismit muurahaisten fenotyypin takana. Työläisillä ja sotilailla on täsmälleen identtinen DNA. Sataprosenttisesti. On siis selvää, että DNA ei sanele sitä, kasvaako muurahaisesta pienikokoinen, ahkera työläinen, vai aggressiivinen pesäänsä ja kuningatarta puolustava sotilas. Tästä merkittävästä eroavaisuudesta vastaavat epigeneettiset tekijät ja mekanismit.

Mikäli muurahaisyhdyskunta elää uhan alla esim. luontaisten vihollisten takia, ohjelmoi kuningatar kehittyviä muurahaistoukkia epigeneettisesti siten, että niistä kasvaa sotilaita. Jos puolestaan yhdyskunta tarvitsee enemmän ravintoa, ohjelmoi kuningatar enemmän työläisiä. Ohjelmointi voidaan toteuttaa joko ravinnolla toukkavaiheessa tai feromoneilla siinä vaiheessa, kun muurahainen on vielä nuori yksilö. Ohjelmointi välittyy muurahaisen solujen histonimarkkereihin, jotka kontrolloivat sitä, miten kromatiini muotoutuu, taipuilee ja miten DNA:ta luetaan transkriptioon. DNA:n lukemista kontrolloivat siis epigeneettiset tekijät. Muurahaisten tapauksessa yksi ainut histonien epigeneettinen markkeri, asetylaatio, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten solun mekanismit lukevat DNA:ta.

Histonimarkkerit ovat biologinen tietokanta ja ne periytyvät sukupolvien yli. Niiden periytymisestä vastaavat koodaamattomat RNA-molekyylit, kuten miRNA:t ja lncRNA:t. Näitä on mm. miehen siemennesteessä kymmeniätuhansia erilaisia. Ne välittävät yksilön ominaisuudet seuraaville sukupolville. Epigeneettisen ohjelmoinnin vuoksi geneettisesti identtisillä kaksosilla voi olla erivärinen iho, silmät ja hiukset.

Ohjelmoitava fenotyyppi todistaa suunnittelusta ja luomisesta. Vastaavia epigeneettisiä mekanismeja on lähes kaikissa eliöissä ja ne kumoavat evoluutiouskovaisten naurettavat teoriat satunnaisista mutaatioista, valinnasta ja kuvitellusta kehityksestä. Ei täällä mikään kehity. Muutosta voimme kyllä havaita, mutta muutoksen taustalla ovat nerokkaat epigeneettiset mekanismit. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.

p.s. Jos joku väittää, etteivät epigeneettiset informaatiokerrokset periydy sukupolvien yli, kannattaa aluksi tutkia histonimarkkereiden epigeneettistä periytymistä (hakusanat: epigenetic inheritance histone markers lncrnas). Näitä tekijöitä ei ollut otettu huomioon mm. eräässä tuoreessa populaatiogeneetikkojen tekemässä tutkimuksessa, joka yrittää väheksyä epigeneettisen informaation periytymistä ja sen merkitystä. Tutkikaa itse niin tulette viisaammiksi.

Linkki ketjussa.