Suomessa on lisää tilaa vesivoimalle 1700 MW

Inssi_

Suomessa voidaan tuottaa puhtaasti energiaa kotimaisesti, jota käyttää sähköautoihin. Öljy täytyy tuoda ulkomailta. Eli ensin ostetaan se öljy ja annetaan se raha pois, ja sitten vielä otetaan ne kaikki päästöt kotimaahan. Yhtälö on järjetön.

Lähtökohtani on insinöörinä, toimiiko jokin asia teknisesti. Näin, että sähköautojen tekniikka on muihin verrattuna ylivoimainen. Siihen me olemme menossa, siitä ei ole kysymystäkään.
Nyt hän on varma, että tämä tulee tapahtumaan, kunhan suuret autoyhtiöt alkavat toden teolla saada sähköautojaan markkinoille, kuten odotettavissa on.

Tämä juna on lähtenyt liikkeelle, eikä sitä voi enää pysäyttää.
Kalliit hinnat alkuun sähköautoille, mutta tulee siitä tasoittumaan ajan myötä.
Tietenkin kun meillä ollaan kylmässä ½ -vuotta antaa haasteita.

Talvivaara alkaa tekemään uutta tehdasta näiden akkuihin liittyen. Ristiriita ollut lähinnä vihreillä he ajaa sähköauotoilua, muttei kaivosta siihen liittyen. Nämä ei toimi ilman akkuja, ja niiden kaivostuotteita. Talvivaara voi myös tuottaa uraania, joka sähkön polttoaineena ydinvoimaloissa, joita täytyy oloihimme tehdä lisää mm Ruotsi jo teki periaate päätöksen 8- uudesta ydinvoimalasta, vaikka heillä on vesivoima hyvällä tolalla.

Maailma muuttuu ja se on puhdas energia, jota vesivoima ja ydinvoima edustaa. Haittansa on kaikella, mutta niistä saatu ote mm ydinvoimaan. Hassuinta mitä kuulee, ettei maailman puhtain vesivoima ole suosiossa puhdasta energia politikkaa ajavilla.
Haittansa silläkin, muttei meillä se olisi haittana, kuin vain vihreillä kokouksissaan -poliittisena vastustamisena. Tuulivoima on niin hankala laji, ettei se ole kokonaisvaltaista, vaatii runsaisiin katkoihin sijaissähkön tuotantoa -vesialtaat.

8

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JäiköPuheeksiVain

      Tuleva senaattori?
      21.3.2014 18:13

      Vihervasurille tulee pää pipiksi kun aletaan oikein puhumaan energiasta.
      Jotenkin se sähkökin pitää sinne pistorasiaan tehdä.

      Vihervasurit on ulkona energia asioista kuin lumiukot-.

      Seuraava hallitus paneutuu kyllä asiaan.
      Jos itsenikin valitaan kansanedustaksi ( olen ehdolla )
      Takaan että asiaan paneudutaan ja asia panna vireille, ei jää puheeksi vain.

      Alkaa kausi olemaan lopuillaan.
      Kysynkin mitä olet tehnyt asian eteen muutakin kuin tuota samaa aloitustasi laittanut tänne kymmeniä ja kymmeniä kertoja

    • Sähköautot ovat kuitenkin edelleenkin bens-autoja saastuttavampia, kymmenenkin käyttövuoden jälkeen. Sähkö siis ei ole toistaiseksi se "juttu" jota ilmaston kannalta on oleellista autoissa käyttää.

      • Vesien lisävaljastaminen taas ei ole oman luontomme kannalta suotavaa.


    • Listainssi

      "Listoillehan tuossa pääsi verotaulukkoon
      Metsänhoitaja_
      1.11.2018 22:55

      Palkkaeläkkeitten päälle metsä tilan tuottoa oli senverran paljon, että tulot meni ihan jourutaulukoihin asti.

      Samoin esim. ruokaöljyjä siitä vain raakana pullosta, juuri sitäkin rypsiöljynä otin ruokalusikallisen, kuten tapana päivittän".

      Inssi-metsänhoitajalla menee hyvin, kun pääsi rikkaiden listalle. Ei sitä muuten olisikaan varaa hörppiä rypsiöljyä päivittäin.

      • iihhahaaa

        100% kylmäpuristettu rypsiöljy sisältää runsaasti erityisesti hevosen tarvitsemia linoli- ja alfalinoleenihappoja.Sisältää luontaisesti E-vitamiiniä.Käytetään hevosille energianlähteenä sellaisenaan lisättynä väkirehuun.
        Varmaan "majuri" nukkuukin kengät jalassa turpa pitkin tyynyä.


      • Hörppy.risiiniöljyä
        iihhahaaa kirjoitti:

        100% kylmäpuristettu rypsiöljy sisältää runsaasti erityisesti hevosen tarvitsemia linoli- ja alfalinoleenihappoja.Sisältää luontaisesti E-vitamiiniä.Käytetään hevosille energianlähteenä sellaisenaan lisättynä väkirehuun.
        Varmaan "majuri" nukkuukin kengät jalassa turpa pitkin tyynyä.

        Majuri on panomiehiä, tarvii paukkuihin ainesta.


      • Ja.sill.viissiin
        Hörppy.risiiniöljyä kirjoitti:

        Majuri on panomiehiä, tarvii paukkuihin ainesta.

        30 cm.


    • KAs..kas

      KAs..kun ei viherpoistaja ole poistanut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      956
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      602
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe