UK jää tulliliittoon EU:n kanssa?

UnionFan

Britannia saattaa jäädä väliaikaisesti tulliliittoon Euroopan unionin kanssa, uutisoi Sunday Times. Jos Britannia jää tulliliittoon, vältetään myös niin sanottu kova raja Irlannin kanssa.

Lehden lähteiden mukaan Britannian pääministeri Theresa May on varmistanut myönnytyksen EU:lta.

Tulliliitossa on kuitenkin ulospääsy-lauseke, jolla voidaan vakuuttaa brexitin kannattajat siitä, ettei ratkaisu ole pysyvä. Tällä May uskoo varmistavansa sen, että sopimus menee läpi parlamentissa, lehti kertoo.

Mayn tiedottaja ei suostunut vahvistamaan lehden tietoja, ja kutsui niitä Sky Newsin mukaan spekulaatioiksi.

Eroneuvottelut Britannian ja EU:n välillä ovat yhä kesken. Erosopimus ja siihen liittyvä tulevaisuusjulistus ovat kokonaisuus, eikä mistään ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu.

Irlannin rajaan liittyvät ongelmat ovat muodostuneet Brexit-neuvotteluissa vaikeimmaksi asiaksi.

Lehden mukaan nyt kaavailtu sopimus pitää avoinna myös sen, että Britannia voisi solmia EU:n kanssa samanlaisen vapaakauppasopimuksen kuin Kanadan kanssa vuonna 2016 tehty sopimus.

Britannian brexit-ministeri Dominic Raab on arvioinut, että erosopimus voisi valmistua 21. marraskuuta mennessä.
STT

0

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        67
        6519
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        27
        4203
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        270
        2607
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        26
        2030
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        30
        1548
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        97
        1397
      7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        304
        1107
      8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        55
        1101
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        77
        1046
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        39
        1031
      Aihe