Punikki: "Ei ihme jos köyhiä kantasuomalaisia kovasti tapettiinkin 1918, johtihan silloin Suomea ruotsalainen aatelisherra Pehr Evind Svinhuvud af Qvalstad. Sotavoimia johti niin ikään aatelinen vapaaherra Mannerheim."
Tappamisen aloittivat punikit bolsujen tuella. Svinhufvud armahti noin 50 000 punikkia. Mannerheim noin 2 000.
Svinhufvudin suku oli asunut Suomessa ainakin parisataa vuotta. Hän kävi kävi käräjiä suomeksi.
Mannerheimin suku oli samoin ollut Suomessa jo 1700-luvun loppupuolelta ja kiinnittynyt täkäläiseen aatelistoon.
"Mitenkähän näiden suvut olivat aikanaan kartanonsa ja valtavat maa-alueet saaneet, tuskin vapaaehtoisin kaupoin. "
Mannerheimin isoisä osti Louhisaaren kartanon vapaaehtoisella kaupalla. Isä ajoi sen konkurssiin.
Svinhufvudilla ei mitään kartanoa ollutkaan. Suku oli lakimiehiä.Hän osti Kotkaniemen maatilan, jossa oli noin 20 ha peltoa ja 80 metsää.
Punikkien valehtelu on aina yhtä säälittävää. Tieto puuttuu, intoa riitttää.
Herrojen kartanot?
37
487
Vastaukset
- Kiva-että-herroille
riittää kartanoita ainakin punikkien valeissa.
Marskikin sai Kirkniemen kartanonsa eduskunnan osittaisella rahoituksella.
Ukko-Pekalla ei kartanoa koskaan ollutkaan. Siperiassa eleli vuosia.- sieluperaatrina
Ukolla oli suuri kartano Minusisnskin lähellä, sieluja siellä oli yli 300. Siellä eleli monia vuosia leveästi kartanollaan kirjoitellen miten haluaisi enemmän tiluksia ja sieluja.
- Lykkäät-pötyä
Kyse oli vaimon tuomista myötäjäisistä. Se ei tuottanut, vaan oli myytävä.
Marski kävi siellä vain ajoittain. Hänellä oli virkapaikka Pietarissa. - porthan
sieluperaatrina kirjoitti:
Ukolla oli suuri kartano Minusisnskin lähellä, sieluja siellä oli yli 300. Siellä eleli monia vuosia leveästi kartanollaan kirjoitellen miten haluaisi enemmän tiluksia ja sieluja.
Ja 'sieluiksi' yritti Venäjäkin koko Suomen mullanmöyrijöitä muuttaa. Rusthollarit, talolliset ja ruotsinkieliset isännät kieltäytyivät 'Venäjän-mallista'. Suomessa häädetyille oli yleensä turvaverkko. Minä en sitä tiedä pääsivätkö Laukosta häädetyt Lauriloiden tavoin toiseen taloon, vai kuolivatko Venäjän yhdessä takapajulassa soratiellä.
- naakanketale
#Siperiassa eleli vuosia. #
Venäläisten vankina eleltiin vapaasti siviilineä kylissä ja säilyttiin hengissä. Lahtarien leireillä ei elelty, niillä kuoltiin, olipa leiri sitten Suomessa tai Petroskoissa niin sama lopputulos. - todellisuudessa
naakanketale kirjoitti:
#Siperiassa eleli vuosia. #
Venäläisten vankina eleltiin vapaasti siviilineä kylissä ja säilyttiin hengissä. Lahtarien leireillä ei elelty, niillä kuoltiin, olipa leiri sitten Suomessa tai Petroskoissa niin sama lopputulos.Oikeasti venäläiset isännät surmasivat saksalaisten isäntien kanssa tuhansia virolaisia ja latvialaisia 1905. Äärioikeisto oli Venäjän Japania vastaan häviämän sodan jälkeen tsaarin kaatamisen puolella ja halusi Verikoirien muodossa tappaa tsaarin. Vasemmistoa kiinnosti säilyminen Venäjän yhteydessä.
- kalojakinkasvatti
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
Kyse oli vaimon tuomista myötäjäisistä. Se ei tuottanut, vaan oli myytävä.
Marski kävi siellä vain ajoittain. Hänellä oli virkapaikka Pietarissa.Ukko eli Ukko- Pekka, siis kyse ei ole Mannerheimista, ei yhdestäkään heistä, suvussahan on ollut useita ansioituneita tiedemiehiä tms. Ns. Marskin perintötila sijaitsi aivan eri suunnalla kuin edelleen keskisessä Siperiassa oleva Minusinskin alue.
Ukko- Pekka oli kyllä parisen vuotta karkotuksessa Siperian reunamilla, mutta ei hänelläkään siellä mitään maatilaa ollut sieluista puhumattakaan.
Kommenttini oli kyllä ihan tuulesta temmattu, mutta hyvinhän se kalasti!
- ei.se.opi
"Punikkitrollin" aloitukset on aina yhtä säälittävän ala-arvoisia.
- ihan_OK
"Mannerheimin isoisä osti Louhisaaren kartanon vapaaehtoisella kaupalla. "
Osti edelliseltä rosvolta varastettua omaisuutta. Mutta senhän sinä luonnollisesti hyväksyt kun rikas, ehkä ulkomaalainen, vei köyhiltä alkuasukkailta maat ja kalavedet ja pakotti ne sillä tavoin nälällä orjikseen. Hienoa kun sosialisoidaan noin päin että köyhältä rikkaalle, ei mitään tuomittavaa siinä, eihän.- jos.mitään
Tuskinpa siellä kovin montaa kotaa tai muuta rotiskoa oli pystyssä ennen kartanoa.
- naakanketale
#Tappamisen aloittivat punikit bolsujen tuella.#
Punaiset eivät alkaneet yhtään mitään. Lahtarit vaativat ehdotonta antautumista mutta kukapa päänsä pölkylle ihan vapaaehtoisesti laittaisi jos vastaankin voi panna. Mitä tapahtuikaan niin olivat reiluja taisteluja.
#Svinhufvud armahti noin 50 000 punikkia. Mannerheim noin 2 000.#
Ihanko totta, kuka armahtikaan ne n. 27 000 surmattua aseetonta, sitä et mainitse? Nuokin 50 000 sen takia kun USA, Englanti ja Ranska pakottivat. Ilman näitä suurvaltoja kaikki olisi tapettu, siihen lahtari pyrki kiivaasti. Jos lahtari olisi omasta halustaan vapauttanut, ei siis armahtanut, vangit niin se olisi tapahtunut viimeistään silloin kun leireillä alkoi suuri kuolleisuus nälkään, tauteihin, syöpäläisiin ja kurjuuteen. Niin ei tehty vaan jatkettiin joten tarkoituksena oli Lopullinen ratkaisu, palstan natsien kielellä Endverlösung.
Sitäpaitsi, tutkintavangin vapauttaminen ei ole armahdus. Tämä kommentti vain sinun tyhmyytesi paikkaaamiseksi.- porthan
Äärivasemmisto ei olisi kuitenkaan tukenut Voimaliittoa, vaikka herrat eivät sitä olisi lakkauttaneet. Jääkärit olivat ainoa kunnon aktivistien perintöä vaaliva ryhmä jota Venäjän sotateollisuuden palkkarengit parjasivat. Jääkäri ampui venäläistä päähän Viipurissa 1918 ja punakaartista erossa pysynyt työläisaktivisti murhasi santarmin 1906. Oikea vasemmisto on äärikansallista vasemmistoa.
- Valehtelet-taas
Ketale: "Punaiset eivät alkaneet yhtään mitään."
Punaiset tappoivat noin 150 viatonta kansalaista ennen taistelujen alkua.Tappaminen jatkui noin 15-20 päivävauhtia koko sodan ajan.
"Lahtarit vaativat ehdotonta antautumista mutta kukapa päänsä pölkylle ihan vapaaehtoisesti laittaisi jos vastaankin voi panna. Mitä tapahtuikaan niin olivat reiluja taisteluja."
Punikit valmistelivat kapinaa syksystä -17 alkaen ja suurlakko oli tarkoitetu startiksi.
" Nuokin 50 000 sen takia kun USA, Englanti ja Ranska pakottivat. Ilman näitä suurvaltoja kaikki olisi tapettu, siihen lahtari pyrki kiivaasti."
Loputonta valelta.Jo ennen Saksan antautumista oli pääosa vangeista armahdettu.Heitä oli 15.9. jäljellä noin 23 000.
Liitoutuneiden komission tullessa jäljellä oli noin 6 700. Noin 50 000 oli vapautettu.
" Jos lahtari olisi omasta halustaan vapauttanut, ei siis armahtanut, vangit niin se olisi tapahtunut viimeistään silloin kun leireillä alkoi suuri kuolleisuus nälkään, tauteihin, syöpäläisiin ja kurjuuteen.
"
Näin tapahtui. Syyttömiksi todetut vapautettiin heti alkuun, noin 7000.
"Niin ei tehty vaan jatkettiin joten tarkoituksena oli Lopullinen ratkaisu, palstan natsien kielellä Endverlösung."
Valehtelet. Vielä 1919 Mannerheim armahti 2 000 punvankia. - näin-uskon-ja-vannon
Valehtelet-taas kirjoitti:
Ketale: "Punaiset eivät alkaneet yhtään mitään."
Punaiset tappoivat noin 150 viatonta kansalaista ennen taistelujen alkua.Tappaminen jatkui noin 15-20 päivävauhtia koko sodan ajan.
"Lahtarit vaativat ehdotonta antautumista mutta kukapa päänsä pölkylle ihan vapaaehtoisesti laittaisi jos vastaankin voi panna. Mitä tapahtuikaan niin olivat reiluja taisteluja."
Punikit valmistelivat kapinaa syksystä -17 alkaen ja suurlakko oli tarkoitetu startiksi.
" Nuokin 50 000 sen takia kun USA, Englanti ja Ranska pakottivat. Ilman näitä suurvaltoja kaikki olisi tapettu, siihen lahtari pyrki kiivaasti."
Loputonta valelta.Jo ennen Saksan antautumista oli pääosa vangeista armahdettu.Heitä oli 15.9. jäljellä noin 23 000.
Liitoutuneiden komission tullessa jäljellä oli noin 6 700. Noin 50 000 oli vapautettu.
" Jos lahtari olisi omasta halustaan vapauttanut, ei siis armahtanut, vangit niin se olisi tapahtunut viimeistään silloin kun leireillä alkoi suuri kuolleisuus nälkään, tauteihin, syöpäläisiin ja kurjuuteen.
"
Näin tapahtui. Syyttömiksi todetut vapautettiin heti alkuun, noin 7000.
"Niin ei tehty vaan jatkettiin joten tarkoituksena oli Lopullinen ratkaisu, palstan natsien kielellä Endverlösung."
Valehtelet. Vielä 1919 Mannerheim armahti 2 000 punvankia.Ei ole koko maailmassa ollut eikä tule parempaa, inhimillisempää, oikeudenmukaisempaa, tasapuolisempaa, köyhiä ja vihamiehiään enemmän rakastavaa eikä jalompaa hallintoa kuin mikä oli valkoinen hallinto Suomessa 1918. Sen minä ja Valehtelet-taas yhdessä vannomme ja vakuutamme. Joka toista väittää on ihan inha stallari.
- Valehtelet-taas
Valehtelet kuten aina. Totuus on sinulle niin vieras, ettet tunnista. vaikka se pantaisiin pyykkipojalla nenään kiinni.
Olen esittänyt valkoisten ja punaisten toimista 1918 vain tutkittua faktaa. Kymmenet kerrat. Aina ne ovat teille punikeille ja stallareille yhtä outoja. - Komiata
näin-uskon-ja-vannon kirjoitti:
Ei ole koko maailmassa ollut eikä tule parempaa, inhimillisempää, oikeudenmukaisempaa, tasapuolisempaa, köyhiä ja vihamiehiään enemmän rakastavaa eikä jalompaa hallintoa kuin mikä oli valkoinen hallinto Suomessa 1918. Sen minä ja Valehtelet-taas yhdessä vannomme ja vakuutamme. Joka toista väittää on ihan inha stallari.
Ei todella löydy kovempia Venäjän vihollisia kuin Viipurissa huhtikuun lopulla 1918 olleet. Punaisia kuoli olematon määrä Viipurin venäläisiin nähden. Punaisia ei tainnut edes Koirienhautuumalla kuolla kuin 60, jos sitäkään. Punaisista oikeastaan enemmistö ihasteli sitä miten venäläinen luokkavihollinen eli porvari marssitettiin Viipurin läpi varmaan kuolemaansa. Eihän sitä sellaista ollut aikomus punaisten johdon tehdä ja mlni valkoinen vihasikin 'ryssänupseeria' termin 'viattomat slaavit' käyttämisestä. Suomalainen on aina venäläistä tai saksalaista valmiimpi tositoimiin johdon käskiessä. Punaiset ihmettelivät miksi marxilainen analyysi ei pitänyt paikkaansa venäläisen upseerin Viipurissa surmanneen Kajaanin pankinjohtajan pojan kohdalla. Norjassa poliisivoimat olivat oma-aloitteisempia juutalaisten tuhoamisessa kuin punikit ja öahtarit Suomessa venäläisen luokkavihollisen tai rotuvihollisen hävittämisessä.
- Karjalanmäntyt
1918 sota loppu, alkoi valkoinen kansanmurha, lailliset tekotukset, apinan raivolla. Koko Eurooppa ihmetteli, ja Stalin otti oppia ja Hitler.
Sitten käytiin Erkon Talvisota.
Koska välitämme ihmiskunta on erinomainen. Valaistumme tekemällä itsestämme pimeän ylitsevuotavan Bodhisattvan.- waltari
Kirjailija Untolahan hyppäsi itse jorpakkoon, vaikka tuskin sitä oltaisi säästetty. Suurissa kaupungeissa ei oltu yhtä vainoharhaisia, vaikka tuskinpa Tampereella kovin moni olisi Kiannon puolesta 1940 puhunut. Venäläisiltähän nämä asiat oli opittu. Venäjällä tsaarin aikana jokainen eri tavalla ajatteleva oli valtion vihollinen. Mannerheimin oli vaikea kestää arvostelua siinä missä monen muunkin suomalaisen.
- herratjanarrit
Kyllä komeat kartanot olemassaolollaan symboloivat hyvin tehokkaasti rikkaiden etuoikeuksia. Ja rikkauksien esilletuomiseksi ne oli aikanaan rakennettukin, sehän on selvä.
On sinänsä absurdia ensin mahtaillen esilletuoda etuoikeuksiaan ja rikkauksiaan, ja sitten käydä ihmettelemään, jos joku alkaa kyselemään, millä oikeudella moiset rikaudet hankittu? Eritoten jos muut nääntyvät köyhydessä.- TiltunNaapuriviha
Näemmä Tiltu on lopultakin havainnut Venäjän suunnattoman eriarvoisuuden?
Ensin Putinin ja oligarkkikavereiden datsoista:
”Kyllä komeat kartanot olemassaolollaan symboloivat hyvin tehokkaasti rikkaiden etuoikeuksia. Ja rikkauksien esilletuomiseksi ne oli aikanaan rakennettukin, sehän on selvä.”
Ja sitten hän paheksuu yläluokan rikkaudesta Venäjällä köyhän kansan kustannuksella!
”On sinänsä absurdia ensin mahtaillen esilletuoda etuoikeuksiaan ja rikkauksiaan, ja sitten käydä ihmettelemään, jos joku alkaa kyselemään, millä oikeudella moiset rikaudet hankittu? Eritoten jos muut nääntyvät köyhydessä.” - herratjanarrit
TiltunNaapuriviha kirjoitti:
Näemmä Tiltu on lopultakin havainnut Venäjän suunnattoman eriarvoisuuden?
Ensin Putinin ja oligarkkikavereiden datsoista:
”Kyllä komeat kartanot olemassaolollaan symboloivat hyvin tehokkaasti rikkaiden etuoikeuksia. Ja rikkauksien esilletuomiseksi ne oli aikanaan rakennettukin, sehän on selvä.”
Ja sitten hän paheksuu yläluokan rikkaudesta Venäjällä köyhän kansan kustannuksella!
”On sinänsä absurdia ensin mahtaillen esilletuoda etuoikeuksiaan ja rikkauksiaan, ja sitten käydä ihmettelemään, jos joku alkaa kyselemään, millä oikeudella moiset rikaudet hankittu? Eritoten jos muut nääntyvät köyhydessä.”Dildoilijalla venäjädildoja riittää.
Mistä ihmeestä vedit venäjän tähän..kin kartanokeskusteluun? - HerraOnHerraVenäjällä
"Mistä ihmeestä vedit venäjän tähän..kin kartanokeskusteluun?"
SIKSI, että Tiltun teksti sopi niin mainiosti naapurimaahan ja arvasin sen Tiltulaumaa korventavan!
Ja arvasin oikein, huomaan:-D - lyyyk
Kartanot olivat palkkioita sotilaspalveluksesta. Venäjällä niihin tulivat virolaiset ja venäläiset orjat kaupan päälle. Suomessa Adlercreutzin auttoivat Aleksis Kiven perhettä ja Lönnrotia tukivat Laukon isännät. Suomessa Laukon ja muutaman muun häätöjä lukuunottamatta kartanonherrojen ja muiden välit olivat melko hyvät. Suomalaisille ääriaineksille kartanonherra saattoi symboloida Venäjän kätyriä. Romanoveilla oli aina paremmat välit Suomen paroneihin kuin baltiansaksalaisiin entisiin orjan hakkaajiin. Marskista käytettiin nilitystä 'ryssänupseeri' joskus myös vasemmiston parissa. Mannerheim kannatti kaikkien paitsi ruotsinkielisen Hangon luovuttamista 1939 ja oli suorastaan hämmästynyt miten hyvin hänen asteliskaveriensa halveksima tsusha pärjäsi. Kuusinen, Paasikivi ja Sirola olivat kaikki SL:n jäseniä.
- kotimaataan-ikävöi
herratjanarrit kirjoitti:
Dildoilijalla venäjädildoja riittää.
Mistä ihmeestä vedit venäjän tähän..kin kartanokeskusteluun?#Mistä ihmeestä vedit venäjän tähän..kin kartanokeskusteluun?#
Koska sitä suuren isänmaansa asiat kiinnostavat enemmän kuin Suomen pikkuasiat. - herratjanarrit
HerraOnHerraVenäjällä kirjoitti:
"Mistä ihmeestä vedit venäjän tähän..kin kartanokeskusteluun?"
SIKSI, että Tiltun teksti sopi niin mainiosti naapurimaahan ja arvasin sen Tiltulaumaa korventavan!
Ja arvasin oikein, huomaan:-D??Ei oikein ymmärrä dildohuumoria...?
Suomen kartanoiden historia liittyy paljon lähemmin ruotsalais-aikakauteen. Onhan louhisaaren kartano rakennettu jo 1600-luvulla, Flemingin suvun hallinnassa.
Kartanoiden todella piti aikanaan olla ympäröivää rakennuskantaa selkeästi komeampaa, koska niiden tarkoitus oli ilmentää omistajansa valtaa ja vaurautta.
Mikä tuossa on vaikea ymmärtää? - huhtikuu18viipuri
Wikipedia väittää Eljas Erkon kerran sanoneen Mannerheimista 'Mannerheimin oli täysi ryssä, joka ei koskaan siitä taudista parantunut'. Punaisten ja valkoisten keskitason johtajilla oli tavoitteena kansallissosialistinen Suomi. Kartanonherrat vakuuttivat hädissään valkoisille olevansa suomalaisia, vaikka suku oli palvellut Venäjää. Minä en sitä tiedä ajateltiinko Urjalan suojeluskunnassa 'ryssäläisyyden tarttuneen' Honkolan isäntään Alaskassa.
- TuttuJuttu
herratjanarrit kirjoitti:
??Ei oikein ymmärrä dildohuumoria...?
Suomen kartanoiden historia liittyy paljon lähemmin ruotsalais-aikakauteen. Onhan louhisaaren kartano rakennettu jo 1600-luvulla, Flemingin suvun hallinnassa.
Kartanoiden todella piti aikanaan olla ympäröivää rakennuskantaa selkeästi komeampaa, koska niiden tarkoitus oli ilmentää omistajansa valtaa ja vaurautta.
Mikä tuossa on vaikea ymmärtää?"Mikä tuossa on vaikea ymmärtää?"
Se, että Tiltua kovin nyppii:-D - komiata
herratjanarrit kirjoitti:
??Ei oikein ymmärrä dildohuumoria...?
Suomen kartanoiden historia liittyy paljon lähemmin ruotsalais-aikakauteen. Onhan louhisaaren kartano rakennettu jo 1600-luvulla, Flemingin suvun hallinnassa.
Kartanoiden todella piti aikanaan olla ympäröivää rakennuskantaa selkeästi komeampaa, koska niiden tarkoitus oli ilmentää omistajansa valtaa ja vaurautta.
Mikä tuossa on vaikea ymmärtää?He olivat sotilaita ja kunkkujen alaisia. Valtaa heillä ei ollut estää edes torpparia lähtemästä. Venäjällä ja Virossa ei Alfred Kairamo olisi saanut edes vuoden 1861 jälkeen kutsua Laukon isäntää käytännössä ali-ihmiseksi. Punaiset valittelivat termin 'epäkansallinen' käyttöä 11 vuotta myöhemmin Laukon häädöistä.
- historiantutkija
Virolainen Hans Kalm menetti kartanonsa punikeille ,lähti suomeen valistajaksi ,että kaikki punikit lahtiin muuten ne rosvoaa kaiken, enstennä isoimmat kartano rakennukset.
- Lykkäät-pötyä
Virossa ei ollut etnisillä virolaisilla mitään kartanoita. Kalm oli tavallinen tsaarin armeijan sotamies joka äänesti jaloillaan päätyen lopulta Suomeen.
- suvaitsemattonna
Mikä ihmeen etninen virolainen ? - taatusti kalmilla oli kotikartano virossa, jonka punikit ryösti tai poltti - touhusi sitte sisällisodassa Suomessa valistusupseerina ja telotuspäällikkönä - myöhemmin opiskeli amerikassa homeopaattista lääketiedettä ja lääkärinä tais kuollakki joskus 60 luvulla.
- 12340a
Taatusti et kykene osoittamaan hänellä olleen koskaan kartanoa Virossa.
Yhdysvalloissa hän oli kahteen eri otteeseen, muutti takaisin suomeen kuitenkin pysyvästi 1957 ja kuoli Jyväskylässä 1981. Ei siis tainnu kuollakki joskus 60 luvulla... - Hanssin-Jukka
Kalmin vanhemmat, isä Jüri Kalm ja äiti Anu, omaa sukua Kobbil, olivat maanviljelijäsukua ja asuivat Viljandin maakunnassa (Viljandimaalla). Hans Kalmin syntymäkoti oli Kõon kunnan Kotsaman kylässä.[1]
Kalmin koulunkäynti näyttää olleen hajanaista. Hän sai opetusta ensin kotikuntansa pitäjänkoulussa (vrt. kansakoulu), sitten Paidessa maakuntakoulussa, josta valmistui 1909. Hän kävi Virossa myös lukiota ja merikoulua sekä Suomeen siirryttyään Päivölän maamieskoulua Sääksmäellä ja Mustialan maanviljelysopistoa. Maatalousteknikon tutkinnon Kalm sai Mustialasta 1914. Välillä Kalm suoritti asepalvelusta Venäjän armeijassa.[2]
Asepalvelukseen ja Venäjän itärintamalle
Kalm kutsuttiin asepalvelukseen heinäkuussa 1914. Oranienbaumin sotakoulussa hän saavutti vänrikin arvon. Komennukset veivät häntä Kronstadtiin, Hatsinaan ja lopulta rintamalle, ensin esikuntatehtäviin ja sitten komppanianpäälliköksi.
Kalm toimi muun muassa Riianlahden rintamalla, jonka toisella puolella sotivat hänen tulevat aseveljensä, suomalaiset Jääkäripataljoona 27:n jääkärit. Kalm palveli Venäjän armeijaa loppukesään 1917 asti, jolloin hän karkasi rykmentistään vallankumousaatteiden levitessä armeijan yksiköissä. Venäjän armeijassa Kalm ehti saavuttaa kapteenin sotilasarvon.
Kotiseudulleen palattuaan Kalm pyrki muodostamaan virolaista armeijaa ja tulikin nimitetyksi pataljoonankomentajaksi. Hän riitaantui osassa Viroa valtaan päässeen bolsevikkihallinnon kanssa. Uhaksi koetun Kalmin kotitalo poltettiin, mistä hän tuli kantamaan kaunaa lopun ikänsä. Kalm kosti talon polttajille, mutta joutui tapahtumien seurauksena pakenemaan Virosta Suomeen joulun 1917 aikoihin.
Suomessa Kalm hakeutui yhteyteen opiskeluaikaisten ystäviensä kanssa. Vallitsevassa tilanteessa hänestä tuli Lapin ja Pohjois-Suomen asutuskomitean työntekijä, todellisuudessa tulevan sisällissodan valkoisen puolen sotilaskouluttaja salanimellä Jussi Kontio.[3]
- niinsetaisolla
Anteeksi ,lääkärin toimesta eläköity 60 luvulla - nyt täytyy kaivella kirjallisuuta ,ku joskus muistan lukeneeni ,että talo oli jonka punikit ryösti , ja sitte kostoretkelle suomeen .
- 12340a
Netistä löytyy ainakin Arno Forsiuksen tiivistelmä Kalmista, Forsius on sitä tehdessään hyödyntänyt myös Jaakko Heinämäen Kalmia käsittelevää kirjaa. Kirjan nimi saattaa olla simppelisti Hans Kalm, sekin selviää kyllä kun vaikka hakusanoilla Hans Kalm on ensin hakeutunut Forsiuksen tekstiin!
- Anonyymi
-----Mannerheimin isoisä osti Louhisaaren kartanon vapaaehtoisella kaupalla.------
Mitenkähän se myyjä oli sen kartanon saanut eli ansaiinut ja mistä m-heimien suku sai niin isot rahat? Kansaa ryöstämällä ja orjuuttamallapa tietenkin.- Anonyymi
Tai sitten yksinkertaisesti ”perimällä”! Kaikissa maissa on rikkaita ja köyhiä! Millä rahoilla uskot Putlerin rakennuttaneen itselleen Palatsin Mustan meren rannalle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643235Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433087- 422447
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1002197- 311903
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271800- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851405- 391290
- 811132