virkaan.
Piispa Teemu Laajasalo vihki lehtorin virkaan Lähetysyhdistys Kylväjän aluekoordinaattorin Katariina Leskelän sunnuntaina 4.11. ordinaatiomessussa Helsingin tuomiokirkossa.
– Tuntuu hyvältä, että Kylväjä kutsui minut työhön ja antoi vokaation lehtorin virkaan. Vihkimisen yhteydessä vastasin neljä kertaa ”tahdon”. Yksi näistä kysymyksistä kuuluu: ”Tahdotko julistaa evankeliumia puhtaasti?” Juuri siinä kiteytyy minun tärkein tehtäväni: pitää esillä ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, rististä ja ylösnousemuksesta. Tähän tehtävään saan lähteä nyt rukouksin ja siunauksin varustettuna, kiittää Leskelä.
– On hienoa, että kirkossamme vihitään lehtoreita. Evankeliumin palveluvirka nähdään näin laajempana ja monipuolisempana kuin pappisvirka. Iloitsemme mahdollisuudesta tukea Katariinaa hänen kutsumuksessaan. Vokaation perusteella hänen tehtäviinsä kuuluu yhteydenpito seurakuntiin, lähetystilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, saarnaaminen, raamattuopetus sekä muu lähetysjärjestön ja seurakuntien yhteyttä rakentava toiminta, kertoo lähetysjohtaja Pekka Mäkipää.
Kylväjän puolesta Leskelää oli tehtävään siunaamassa lähetysteologi Jukka Norvanto. Messuun osallistui myös Kylväjän lähettikuraattori, lehtori Elisa Wathén. Wathén vihittiin lehtoriksi tasan kymmenen vuotta sitten, ja hän on edellinen Helsingin hiippakunnassa vihitty lehtori. Piispa Laajasalo iloitsi mahdollisuudesta vihkiä uusi lehtori kirkon työhön.
Katariina Leskelä työskentelee Kylväjän aluekoordinaattorina Tampereen hiippakunnassa. Kylväjän kotipaikka Tikkurilassa kuuluu Helsingin hiippakuntaan.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/harvinainen-lehtorinvihkimys-helsingin-hiippakunnassa-10-vuoden-tauon-jalkeen/

Vastaukset 8
Vanhimmat
Onnea ja menestystä Leskelälle.
Vihkijä oli silti luottokorttipiispa ja kirkko on edelleen luopio kirkko. Leskelällä ei mitään iloittavaa.
"Leskelällä ei mitään iloittavaa. " Paljoinkin on iloittavaa ja toivottavasti myös kuulijoilla, jotka löytävät Jeesuksen elämäänsä.
”Tahdotko julistaa evankeliumia puhtaasti?” Juuri siinä kiteytyy minun tärkein tehtäväni: pitää esillä ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, rististä ja ylösnousemuksesta. "
Mutta WAU!
Lehtorin virkahan Raamatussa tiheään esiintyykin.
Yhtä usein kuin nainen papin virassa?
Niin. Ja pappihan on Raamatussa aina joku muu kuin Aaronin sukua.
On myös lehtoreita, joilla ei ole mitään naispappeutta vastaan.