Sipilän GCM sopimuksesta kansanäänestys Sveitsissä

Sveitsissä vaaditaan kansanäänestystä GCM-siirtolaisuussopimuksesta.

https://www.kansalainen.fi/sveitsissa-vaaditaan-kansanaanestysta-gcm-siirtolaissopimuksesta/

Sveitsin liberaalipuolueen parlamenttiryhmä on asettunut vaatimaan maahansa kansanäänestystä GCM-sopimuksesta. Puolueen mukaan kyseessä on sen luokan sopimus, että kansan tulee sanoa mielipiteensä sen allekirjoittamisesta.

Liberaalipuolueen mukaan ei riitä, että hallitus ja parlamentti käy keskustelua, jonka pohjalta tehdään päätös, vaan kansalle tulee antaa viimeinen sana tässäkin asiassa, kertoo Hans-Peter Portmann FDP-puolueesta.

– Jos kansa äänestää tästä siirtolaispaketista, saadaan lopullinen selvyys siitä, onko tällä sopimuksella vai Sveitsin oikeuskäytännöillä etuajo-oikeus mahdollisten riitatilanteiden kohdalla, kertoo Portmann.
496
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta Suomalaiset ovat niin tyhmiä ettei ne vaadi mitään vaan antaa hallitus viedä meitä kun pässi teurastukseen?

1Äänestä

Suomen asuntovelallisten ja vuokratorpparien energia ei riitä tällaisiin asioihin. Pennin venyttäjien ajatukset menee pennin venyttämiseen.

1Äänestä

Kyllä suomalaiset ymmärtävät, kuinka vahingollinen GCM-sopimuksen allekirjoittaminen on.

Hallitus luulee olevansa kansan yläpuolella. Tämä hallitus tullaan historiassa tuomitsemaan enemmmän tai vähemmän laittomaksi.
Tästä huolimatta ollaan valmiita myymään Suomi.

Kenelläkään ei ole oikeutta allekirjoittaa tuota sopimusta ilmankansanäänestystä!

Äänestä

Keskitytään nyt vain siihen ilmastonmuutokseen jossa Suomen 5 miljoonalla asukkaalla on ratkaiseva rooli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Äs_ei_suomessa kirjoitti:

Sveitsissä vaaditaan kansanäänestystä GCM-siirtolaisuussopimuksesta.

https://www.kansalainen.fi/sveitsissa-vaaditaan-kansanaanestysta-gcm-siirtolaissopimuksesta/

Sveitsin liberaalipuolueen parlamenttiryhmä on asettunut vaatimaan maahansa kansanäänestystä GCM-sopimuksesta. Puolueen mukaan kyseessä on sen luokan sopimus, että kansan tulee sanoa mielipiteensä sen allekirjoittamisesta.

Liberaalipuolueen mukaan ei riitä, että hallitus ja parlamentti käy keskustelua, jonka pohjalta tehdään päätös, vaan kansalle tulee antaa viimeinen sana tässäkin asiassa, kertoo Hans-Peter Portmann FDP-puolueesta.

– Jos kansa äänestää tästä siirtolaispaketista, saadaan lopullinen selvyys siitä, onko tällä sopimuksella vai Sveitsin oikeuskäytännöillä etuajo-oikeus mahdollisten riitatilanteiden kohdalla, kertoo Portmann.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu