Tyrmäävä tilasto kirkkohallituksen asiantuntijalta

MitenMeidänKäy

Seurakuntalainen.fi kirjoittaa (31.10. 2018)

"Tyrmäävä tilasto: Neljän vuosikymmenen päästä kirkossa ei kasteta enää yhtään lasta

Ristiäiset vähenevät Suomessa parin prosenttiyksikön vuosivauhtia. – Jos kasteiden määrä tippuu samalla tavalla kuin se on tippunut viimeisen 2 vuoden aikana, vuonna 2056 kastettaisiin viimeinen lapsi, sanoo kirkkohallituksen asiantuntija.

Viime vuonna Suomen evankelis-luterilaiseen kirkon jäseneksi kastettiin 33 748 alle yksivuotiasta lasta, kun samana vuonna lapsia syntyi Tilastokeskuksen mukaan kaikkiaan 50 139.

Kasteiden määrä on vähentynyt koko 2010-luvun ajan. Vuonna 2016 kastettiin 69,3 prosenttia syntyneistä lapsista. Vuonna 2017 saman sakramentin sai enää 67,3 prosenttia syntyneistä.

– Pysäyttäviä lukuja ne ovat. Sen takia mietitään erilaisia toimenpiteitä, miten tähän voitaisiin vaikuttaa, sanoo kasvatus- ja perheasioiden asiantuntija Jari Pulkkinen kirkkohallituksesta.

– On selvää, että kasteiden määrä tulee tulevaisuudessa vähentymään, tunnustaa Radio Dein Viikon debatissa keskiviikkoaamuna vieraillut Pulkkinen.

Kirkkohallituksen toiminnallisella osastolla työskentelevän Pulkkisen kanssa Viikon debatissa vieraillut Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä huomauttaa, että kasteiden lukumäärän lasku kulkee käsi kädessä kirkon jäsenmäärän laskun kanssa – mutta kaksi kertaa nopeammin.

Tervo-Niemelän mukaan nopeaa laskua selittävät niin sanotut rakenteelliset tekijät. Kastettavalle ei löydy kahta kummia tai vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, kastetaanko lapsi vai ei, jos esimerkiksi vain toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon."

4

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kgyty

      Joitakin kirkkoon kuulumattomia käy rippikoulun ja saa siinä yhteydessä pienimuotoisen kasteen ja liittyy kirkon jäseneksi.
      Sitähän rippikouluun meno noissa tapauksissa tarkoittaakin. Rippikoulua ei käydä irrallaan ilman kastetta ja kirkkoon liittymistä.
      Kummeiksi saattaa tulla vaikka pikkusisko luokkatoverinsa kanssa jos ovat käyneet rippikoulun ja konfirmoitu.

      • olkk

        Kaste pitää siis ansaita omilla teoilla käymällä rippikoulu.


    • Taika.Jim

      Loppuu taikatemput Taika-Jimiltä.

    • sdfsdsdfsdf

      Suomen evl kirkko on jo tuhoutunut vuoteen 2056 mennessä niin ei mitään väliä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2602
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      327
      2279
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      32
      2022
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1645
    5. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1636
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1529
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1396
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1379
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1335
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1126
    Aihe