somaleita kaupassa

myyjä

Olen töissä ruokakaupassa, mutta yhä jaksan hämmästellä sitä, miten eri lailla eri kulttuurit osaavat käyttäytyä ruokaostoksilla. Minkään muun ryhmän kanssa ei synny kaupassa juuri lainkaan ongelmia, mutta somalit ovat toista.

Eikö heidän kulttuurissaan ole lainkaan käytöstapoja. Somalit metelöivät, suorastaan huutavat kaupassa, heidän lapsensa pudottelevat tavarat hyllyistä, eivätkä vanhemmat nosta niitä ylös, myyjiltä ei kysytä kohteliaasti "anteeksi...", vaan mylväistään jotain härskiä eikä ikinä kiitetä vastauksesta. Kassalla somali ei pidä minkäänlaista kiirettä ostoksiensa kanssa, vaikka takana olisi millainen jono. Inhottavaa on myös se, että somalit tapaavat esimerkiksi ottaa maidon maitokaapista ja jättää sen sitten esim. jauhohyllyyn lämpimään pilaantumaan. Tuntuu, ettei millään ole näille Afrikan kuninkaallisille mitään väliä.

Nämä ovat omia kokemuksiani ja turha syytellä mistään rasismista, sillä olen tämä omin silmin nähnyt ja kerron vain näkemääni.

7

1387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maija

      Somaliassa alkaa tilanne rauhoittumaan päin, lue vaikka alla oleva uutinen:

      http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat/ulkomaat.shtml?2005/02/350594

      Joten, eiköhän aleta tilaamaan palautuslentoja?
      Vai jaksatteko te enää tuollaista moukkamaista käytöstä sietää, ja meidän rahoillamme?

      Omaa mielipidettä en viitsi tähän kirjoittaa, etteivät ala rasistiksi kutsumaan. Olen realisti.

    • yhtä paljon parantamista

      Itse taas olen kiskalla töissä ja olen ollut positiivisesti yllättynyt, miten kohteliaita somalit (ja ulkomaalaiset yleensä) on. Päinvastoin, suomalaiset on niitä huonotapaisia juntteja! Ei tietenkään kaikki mutta niistä huonostikäyttäytyvistä 98% on tätä suomalaista "jalorotuista" kansaa...

      • ratkaisu!

        No sitten sinun pitää varmaan mennä Somaliaan myymään!


    • Niin just

      SOMALEITA KAUPASSA, NO HYVÄNEN AIKA KASVA HYVÄ IHMINEN AIKUISEKSI JA LOPETA TOLLANEN RASISTINEN KITINÄ. KUULE SOMALEITA ON OLLU SUOMESSA JO KOHTA 15 VUOTTA JOS ETT ENNEN SOMALIA NÄHNY NIIN KATO NYT JA KUNNOLLA. KYLLÄSTYTTÄÄ TOLLASET SOMALAIT SITÄ MUSTALAISET TÄTÄ. JOO, JOO.

      • Anonyymi

        Kirjoittaa somalimustalainenvassari.


    • Kulttuurinrikastuttaja

      Suomea niinkuin muutakin Eurooppaa uhkaa pian suorastaan HUUTAVA työvoimapula! Väki vähenee ja ikääntyy vauhdilla samaan aikaan, kun teollisuus ja palvelualatkin tarvitsevat entistä kipeämmin työvoimaa sekä nykyisen toimintansa että laajenemisensa turvaamiseksi! Nyt on jo suorastaan HÄTÄTILANNE, sillä työvoimapula ja väen raju väheneminen alkavat jo PARIN VUODEN PÄÄSTÄ! Eurooppa kaipaa kipeästi niin huippuosaajia kuin tavallisiakin duunareita tekemään niitä töitä, joita Eurooppalaiset eivät joko halua tai voi tehdä! Nyt on pidettävä KIIRETTÄ, ennenkuin esim Kiina, Intia, ja Brasilia ehtivät ratkaisevasti edelle! Esim USA on jo turvannut oman viriiliyytensä ja innovaationsa ottamalla miljoonia siirtolaisia vastaan latinalaisesta Amerikasta! Nyt on Euroopankin siis syytä pitää toden teolla kiirettä, ennenkuin sitä odottavat sekä vakava taloudellinen että henkinen taantuma! Rajat on avattava ÄKKIÄ sekä siirtolaisuudelle että monikulttuurisuudelle, ennenkuin yhtiöt joutuvat taas HUUTAVAN työvoimapulan pakottamina siirtämään lisää tuotantoaan ulkomaille! Nyt on jo KIIRE!!!

      • ac_1889

        No selvästi vitsi koko kirjoitus, mutta tyypillisiä moku-teesejä jotka on helppo ampua alas. Mihin muuten unohtui suomalaisten sisäsiittoisuus?-D

        Toi "työvoimapula" ollaan laskettu niin, että oletetuksena on vanhenevan väestön kuluttavan palveluja/tuotteita samallalailla kuin nyt työelämässä. Mikä ei toki pidä paikkaansa. Samanlaista työvoimapulaa ennustettiin jo 80-luvun nousukautena ja mitenkäs sitten kävikään. Tällä hetkellä suomalaisten työttömyys lienee 9-10% tasoa ja käytännössä täystyöllisyytenä pidetään 3-4%.

        Toisekseen suurinosa Suomeen tulleista maahanmuuttajista työllistää lähinnä tuottamatonta julkistasektoria sosiaalipuolella, joka ruokkii itse itseään ennestäänkin. Eikä niitä suomi-somalia tulkkejakaan loputtamasti tarvita sen 6v mahdollisen sopeutumisen jälkeen? Toinen sukupolvi sopeutuu tutkitusti vielä huonommin. Kuka on niin viisas, että näkee Suomen tarpeet 3. sukupolven päähän?

        "Nyt on pidettävä KIIRETTÄ, ennenkuin esim Kiina, Intia, ja Brasilia ehtivät ratkaisevasti edelle!"

        Me ollaan hävitty tää peli :D


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      22
      2297
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      87
      1413
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1208
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1110
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      889
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      831
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      822
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      202
      799
    9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      17
      792
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      765
    Aihe