Vapaa-ajattelijain maailmankuva väärä

Vapaa-ajattelijain Liiton nettisivulta "Tavoitteet", voimme lukea: "Vapaa-ajattelijain maailmankuva on humanistinen, rationaalin, tiedepohjainen ja joustava...."

Kaikissa näissä mainituissa näkemyksissä on kuitenkin sama ongelma. Ne eivät ole absoluuttinen totuus siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Humanismi tarkoittaa ihmisyyteen perustuvaa elämänkatsomusta. Siinä on se ongelma, että kaikki ihmiset ajattelevat eri tavoin ja siksi ei voda tietää, kenellä on totuus. Myöskään ei voida todistaa, että ihmisyhteisön tai valtion tekemät sopimukset olisivat totuus ja oikeita.

Rationaalisuus tarkoittaa järkiperäistä näkemystä. Siinä on se ongelma, että järkeä voi käyttää sekä hyvään että pahaan tarkoitukseen, joten sekään ei kelpaa ihmisen elämänohjeeksi.

Sitten on vielä tiede. Sen ongelmana on se, että se ei osaa kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Esim. aivoja tutkimalla ei voida päästä selville, onko varastaminen oikein vai väärin jne.

Jotta voitaisiin löytää absoluuttinen totuus, tarvitaan ihmisen ulkopuolella ja yläpuolella oleva puolueeton tuomari ja totuuden määrittäjä, joka on riippumaton ihmisen mielipiteistä, ihmisen järjestä, tieteestä, kulttuurista, politiikasta ja muista ihmiskäsitteistä.
Sellainen tuomari voi olla vain Jumala, mutta jonka olemassaolon vapaa-ajattelijat kuitenkin kieltävät. Siksi vapaa-ajattelijain maailmankuva on ja pysyy aina vääränä, valheena ja epämoraalisena.

7

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Japp3rvocki

      Satuolentojen olemassaoloa ei tarvitse kieltää. Ne pysyvät mielikuvituksen tuotteina kieltämättäkin.

      • "Satuolentojen olemassaoloa ei tarvitse kieltää. Ne pysyvät mielikuvituksen tuotteina kieltämättäkin"

        Monet ateistit väittävät, että Jumala on satuolento. He sanovat näin ilmeisesti siksi, että he eivät pysty esittämään mitään todisteita, että Jumalaa ei olisi olemassa. Siksi heidän pitää korvata todisteet jollain muulla väittämällä.

        Mistä ateisti sitten tietää, että Jumala on satuolento? Vastaus: Ei mistään! Hänellä ei ole ainuttakaan todistetta siitä.

        Jotta ateistit voisivat todistaa, että Jumala on satuolento, heidän olisi pitänyt tutkia jokaisen uskovan, joita lienee satoja miljoonia, ajatusmaailma, mielentila, tuntemukset, kokemukset etevän psykologin ja neurologin johdolla. Ja tämä tutkimus olisi pitänyt suorittaa haastatteluineen erikseen jokaisen hengellisen kokemuksen kohdalla ja myös kaikkien niiden miljoonien uskovien kohdalla, jotka ovat eläneet tuhansia vuosia ennen meitä.

        Lisäksi heillä pitäisi olla täydellinen tieto koko universumista ja siitä, mitä se pitää sisällään. Onko siellä miljoonien valovuosien päässä olvilla galakseilla Jumalaa vai ei?

        Lisäksi heidän pitäisi käydä lävitse koko se todistusmateriaali, joka on kirjallisessa muodossa Jumalasta ja todistaa ne vääriksi.
        Tämäkin on vain pieni murto-osa kaikesta siitä, mitä ateistin tulisi tehdä, ennen kuin menee väittämään Jumalaa mielikuvitusolennoksi sai satuolennoksi.

      • Japp3rvocki
        Mark5 kirjoitti:

        "Satuolentojen olemassaoloa ei tarvitse kieltää. Ne pysyvät mielikuvituksen tuotteina kieltämättäkin"

        Todista, että Nalle Puh, Helinä-keiju ja Aku Ankka eivät ole satuolentoja. Jollet pysty siihen, niin sinun on myönnettävä, että he ovat yhtä todellisia kuin sinun Jumalasikin.

      • Japp3rvocki
        Japp3rvocki kirjoitti:

        Todista, että Nalle Puh, Helinä-keiju ja Aku Ankka eivät ole satuolentoja. Jollet pysty siihen, niin sinun on myönnettävä, että he ovat yhtä todellisia kuin sinun Jumalasikin.

        Eh, logiikkani ontuu tuossa. No, pointtini on se, että satuolentoja ei tarvitse todistaa satuolennoiksi. Se riittää, että niitä ei ole todistettu oikeasti olemassa oleviksi. Jumalasta ei ole ensimmäistäkään vedenpitävää todistetta olemassa. Päinvastaisia aihetodisteita kyllä piisaa. Jos olisi olemassa yksi voimakas ja rauhantahtoinen jumala, niin olisi vain yksi uskonto ja sotia ei olisi. Uskontojen moninaisuuden ja ihmiskunnan sotaisuuden muistaen ymmärtää, että näin ei ole. Ehkä sitten on olemassa lukuisia voimattomia jumalia tai ei yhtäkään.

      • Japp3rvocki kirjoitti:

        Todista, että Nalle Puh, Helinä-keiju ja Aku Ankka eivät ole satuolentoja. Jollet pysty siihen, niin sinun on myönnettävä, että he ovat yhtä todellisia kuin sinun Jumalasikin.

        "Todista, että Nalle Puh, Helinä-keiju ja Aku Ankka eivät ole satuolentoja. Jollet pysty siihen, niin sinun on myönnettävä, että he ovat yhtä todellisia kuin sinun Jumalasikin."

        Jumala on antanut ihmisille viisauden tietää, mihin kannattaa uskoa ja mihin ei. Siksi uskomme, että Jumala on olemassa, mutta mainitsemasi satuolennot eivät. Siksi mitään todisteita ei sen suhteen tarvita.

    • "Satuolentojen olemassaoloa ei tarvitse kieltää. Ne pysyvät mielikuvituksen tuotteina kieltämättäkin."

      Olen samaa mieltä! Siksi en uskokaan satuolentoihin, vaan Jumalaan.

    • Hymy nousee huulille aina fundamentalistisen kristityn moittiessa toisia näiden väärästä maailmankuvasta! :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      413
      41292
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      119
      9814
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6290
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      5128
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3955
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      56
      3909
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3538
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3067
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2508
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      21
      2348
    Aihe