SDP ja Kokoomus - toivon mukaan ei Kokoomus
Koittakaa nyt katsoa SDP:stä niitä vasemmistolaisia. Unohtakaa Urpilaiset ja Tuppuraiset. Eivät he ole kokoomuslaista parempia - päinvastoin -ovat vielä luokkapettureita.
Jos SDP ja Kokoomus toimivat yhdessä, niin politiikka, jota noudatetaan on ilman muuta oikeistolaista politiikkaa. Suomi pääsi kehiittymään hyvinvointivaltioksi sen vuoksi, että Kekkonen ei päästänyt Kokoomusta hallituksiin. Syynä oli, että Kokoomus oli ulkopoliittinen riski. He olisivat saattaneet aiheuttaa Venäjän hyökkäyksen Suomeen.
Toinen hyvä puoli asiassa oli, että SDP oli tuolloin vielä vasemmistolainen puolue ja halusi kehittää Suomesta sosiaalivaltion yhdessä Maalaisliiton kanssa. Maalaisliittokin oli nykyiseen Kepuun verrattuna vasemmistolainen. Se sopi molemmille: Maanviljelijät saivat tukiaisia ja työläiset parempaa sosiaaliturvaa. Elettiin hyvinvointivaltion nousua.
Kaikki muuttui , kun Koivisto päästi Kokoomuksen pannasta ja päästi sen hallitukseen. Siitä alkoi saavutetun hyvinvointivaltion purku. SDP on osallistunut Kokoomuksen toimiin täysin rinnoin.
On unohtunut, kenen asialla ollaan.
Maailmassa ja Suomessakin on rahaa niin paljon, ettei kukaan pysty sitä laskemaan. Raha on vain kasaantunut yksiin käsiin. Eikä sitä sieltä vähävaraisille jaeta. Se on Wall Streetin laki. Vähävaraisien tuloja vain leikataan sekä veroja alennetaan, jottei jaettavaa synny. Se on sitä itse tehtyä kurjuutta tietylle yhteiskuntaluokalle. Se kuuluu kapitalismiin - ideologiaan.
Uusliberalismissa ei armopaloja jaella. Kaikki pelaavat omillaan tai kituuttavat onnettomalla sosiaaliturvalla. vailla työtä. Koko työttömyydenkin käsite on muuttunut. Yhteiskunta ei ole nykyään syyllinen työttömyyteen, vaan se on työtön itse. Mitenkähän tuokin asia on saatu heittämään häränpyllyä. Pahinta on se, että poliitikot ovat juuri tuota mieltä - heistä ei ole työttömän puolustamiseksi. Onko heistä kukaan elänyt 1980-luvulla, niin että ymmärtäisivät, mitä puhuvat. He ovat tämän uusliberalistisen ajan kasvatteja, jossa kielikin on uusliberalistin kieltä.
Aivopesu on niin hienovaraista, että itse kohde ei huomaa mitään. Tai hänellä ei ole vertailukohteita, koska on tämän ajan kasvatti eikä paremmasta tiedä. Pitää tätä aikaa kuin normina.
Kommentoi

Vastaukset 11
Vanhimmat
>>Suomi pääsi kehiittymään hyvinvointivaltioksi sen vuoksi, että Kekkonen ei päästänyt Kokoomusta hallituksiin. Syynä oli, että Kokoomus oli ulkopoliittinen riski. He olisivat saattaneet aiheuttaa Venäjän hyökkäyksen Suomeen.<<
Urho Kekkonen päästi kokoomuksen kolmeen hallitukseen, vielä niinkin myöhään kuin 1964-1966. Kekkonen ei pitänyt kokoomusta ulkopoliittisena riskinä. Ei myöskään Mauno Koivisto, vaikka ei päästänyt kokoomusta hallitukseen Kekkosen kauden jatkeeksi vuosina 1982-1987.
Syynä kokoomuksen hallituspaitsioon vuosina 1966-1987 oli yhtäältä se, minkä itsekin totesit, että "SDP oli tuolloin vielä vasemmistolainen puolue ja halusi kehittää Suomesta sosiaalivaltion yhdessä Maalaisliiton kanssa." Nekin demarit, jotka pitivät enemmän kokoomuksesta kuin maalaisliitto-keskustasta, taipuivat punamultaan, koska pelkäsivät, että SDP menettää kannatusta SKDL:lle, mikäli se ryhtyy veljeilemään suurpääoman puolueen kanssa.
Toisaalta kokoomuksen oppositioasemaan vaikutti se, että porvaripuolueet eivät olisi voineet tuohon aikaan muodostaa keskenään enemmistöhallitusta. Nimittäin vuosina 1966-1970 eduskunnassa oli vasemmistoenemmistö ja välittömästi sen jälkeen 1970-1975, kun eduskunta oli jo porvarienemmistöinen, SMP kieltäytyi lähtemästä hallitukseen samoista syistä, miksi Timo Soini kieltäytyi vaalivoittonsa 2011 jälkeen viemästä perussuomalaisia hallitukseen. Tuskin Veikko Vennamo oli valmis hallitukseen SMP:n vuoden 1975 vaalitappion jälkeenkään. Piti päästä lihomaan uudelleen oppostiossa. 1970-80 -lukujen taitteessa porvarihallituksen muodostamisen ongelmana oli myös Kristillinen liitto, joka halusi purkaa keskiolutlain ja aborttilain ja lisäksi muodostaa ulkopoliittisen erityissuhteen "Jumalan omaisuuskansaan Iisraeliin".
Selitä mitä selität mutta syy Kokoomuksen hallituspaitsioon 1966-1987 oli se että Suomen hallituksen kokoonpano piti hyväksyttää Moskovassa.
Se että Kokoomus tätä ennen kelpasi hallitukseen johtui SDP:n disponsibiliteetista ja Tannerista.
Kokoomuksen oikea paikka olisi ikuinen oppositio. "Sivistyspuolueen" jäljiltä Suomen talous on ollut aina kuralla. 2000-luvulla puolueiden ehdoton ykkönen velanotossa. Kokoomuksen tähtiajatus kun on, että on tärkeämpää ajaa verotusta alas kuin huolehtia siitä, että valtio kykenee suoriutumaan velvoitteistaan. Siksi Kokoomus pyrkii ajamaan velvoitteita alas.
Miksi Sipilän hallitus on edistänyt tasaverotusta? Sehän selvästi vie verotusta hyvätuloisia suosivaksi ja pienituloiset joutuvat maksamaan suhteellisesti enemmän veroja tuloistaan.
Miksi valtiolla ylipäätään tulisi olla muita velvoitteita kuten aivan välttämättömät esim. autorisoitujen väkivaltakoneistojen eli armeijan ja poliisin ylläpito.
Huolehtikoot ihmiset vapaassa kansalaisyhteiskunnassa itse asioistaan.
Niin, sinun aatemaailmaanhan ei mahdu sellaiset asiat kuin hyvinvointiyhteiskunta ja yhteiskuntavastuu. Suomi ei ole USA ja toivottavasti asiat pysyvät sellaisina. Kuka haluaisi asua niin polarisoituneessa valtiossa kuin mitä USA on? Ai juu, sinä.
"Huolehtikoot ihmiset vapaassa kansalaisyhteiskunnassa itse asioistaan"
Aika erikoinen näkemys oikeistolaisellekin demarille. Outo keskustalaisellekin, siis maataloustuetkin haluaisit pois. Ei kokoomuslainekaan rohkenisi noin sanoa vaikka joku niin ajattelisikin.
Mikä siis on todellinen poliittinen näkemyksesi? Jokin ismi , fasismi, anarkismi vai muu, ehkä narsismi ? Humanismi se ei kuitenkaan ole, ei altruismi, eikä sinulla liene aihetta egoismiinkaan, joten kyseessä lienee
oooops! On katkennut tuo, joka minun piti sanoa. No, ei se mitään, ei se kovin tärkeää ollut.
Mutta kun otin esille nuo ismit, niin ehkä kuitenkin sinua parhaiten kuvaava ismi olisi tämä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Höpsismi
Kapi jo houraa !
No mitäpä olisit siihen tuumannut, jos Kapi olisi linkannut nämä?
http://hikipedia.info/wiki/Keskusta
http://hikipedia.info/wiki/Juha_Sipilä
Aikamoinen rimanalitus Kapi. Minua ei luonnehdi mikään ismi. Mielipiteitäni ja tämä ero on tärkeä ymmärtää luonnehtii ihmisten kannustaminen vapauteen ja vastuuseen.
SDP, Kokoomus. Riittäkö jos lisätään RKP ja Kristilliset. Persuja ei missään nimessä eikä Vihreitä. Voi kun demareissa ois Lipposen kaltainen pomo.