Miehen raiskannut pakolainen vaatii vaimoa

Vaimo_ihmisoikeus

"48-vuotias kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut pakistanilainen Said K. vaati oikeudessa vaimoa itselleen. Hän myös tunnusti raiskanneensa miehen Stuttgartissa.

Said K. oli asunut Tuttlingenissa pakolaiskeskuksessa vuodesta 2015 alkaen. Pakistanilainen sai kuulla jo helmikuussa 2016, ettei hänelle myönnetä turvapaikkaa.

Toukokuussa Said ilmestyi Tuttlingenin kunnantalolle asutus- ja integraatiovirastoon ja alkoi purkamaan tuskaansa nauloin ja ruuvein terästetyn laudan avulla. Yksi syy Saidin riehumiseen oli se, että viranomaiset eivät olleet suostuneet järjestämään hänelle vaimoa.

Said rikkoi ensin virastossa yhden ikkunan ja tietokoneen, minkä jälkeen hän siirtyi ulos pahoinpitelemään pysäköityä autoa. CDU-poliitikko Bernd Mager ryntäsi paikalle ja yritti rauhoittaa riehuvaa pakolaista, mutta sai itsekin iskuja vastaansa. Mager onnistui pitelemään riehuvaa pakolaista poliisin tuloon saakka".

https://www.kansalainen.fi/saksa-pakistanilainen-miehen-raiskannut-turvapaikanhakija-mellakoi-ja-vaati-itselleen-vaimoa/

Schwäbische Tuttlingen kertoo, että oikeudenkäynnissä käsiraudoissa pidettyä pakolaista syytettiin omaisuuden vahingoittamisesta, laittomista uhkauksista, naisen vainoamisesta, poliisin kimppuun hyökkäämisestä – sekä miehen raiskauksesta.

Said K. hymyili, kun raiskaus mainittiin oikeudenkäynnissä. Pakolainen sanoi raiskanneensa miespuolisen huonetoverinsa, koska tämä ei ollut antanut hänen katsoa televisiota.

https://www.schwaebische.de/landkreis/landkreis-tuttlingen/tuttlingen_artikel,-asylbewerber-greift-mitarbeiter-an-weil-er-keine-frau-bekommt-_arid,10959231.html

18

486

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rajat.auki

      SDP:n vaalivoiton jälkeen tämäkin epeli saa Suomesta kodin.

      • Kokoomuksen_Orpo

        haki Ruotsin rajalta Suomeen yli 32000 perusteetonta matua että muijan juuri perustamalle lakitoimistolle riittäisi hommia, Kokoomuksen hallituskaudella on Suomeen tullut enemmän turhiksia kuin koskaan.


    • yk.sopparit

      sdp vaalivoiton jälkeen näitä epeleitä on miljoonittain.

      • ehkeisittenkään

        nykyisen kepu ja kokoomixerin aloittaessa suur matutuksen 2015.


      • unohditkotarkoituksella
        ehkeisittenkään kirjoitti:

        nykyisen kepu ja kokoomixerin aloittaessa suur matutuksen 2015.

        Olihan 2015 myös persut hallituksessa.
        Heille kuuluu myös kunnia asiasta.


    • Sattuuhan niitä erreyksiä.

      • beechi

        Varsinkin pimeässä, kun väriä vaikea erottaa ja tietysti sukupuolta.


    • VapausJaTurvallisuus

      Kumpi on teille tärkeämpää : terroristiton Suomi vai työtön Suomi ?
      Näillä perusteillako teette valintanne seuraavissa vaaleissa?

      Jos äänestätte viher-puna-vasemmistoa niin saatte ehkä töitä pienellä palkalla mutta tappelette niistä terroristien ja joukkoraiskaajien kanssa.
      Jos tämä EI ole arvomaailmanne mukaista niin äänestäkää ENSIN valtaan sellaiset ihmiset jotka ajavat suomalaisten asiaa turvallisen maan palauttamiseksi. Mitä hyötyä siitä on jos teillä on tilillä rahaa mutta kaikki lapsenne ovat raiskatut??

      Emme halua Suomeen anarkistien suosimaa kulttuuria joka palaa luolamies-aikaan raiskaamaan kaikki iltaisin lenkkeilevät naiset ja kaduilla leikkivät lapset.

      Sinä feministi ! Mieti siis tarkkaan arvostatko oikeasti vapauttasi turvallisessa Suomessa vai haluatko sen muuttuvan uuden kulttuurin mukaiseksi terrorin ja joukkoraiskausten pelkäämisen paikaksi.
      Jos yhtään tunnet kulttuuria niissä maissa joista nuo niinsanotut turvantarvitsijat saapuivat niin TIEDÄT että niissä pelätään nimenomaan joukkoraiskauksia , naisten kivityksiä, itsemurhapommittajia jne . Jos et tykkää tuosta uudesta kulttuurista niin äänestä mieluummin niitä, jotka kieltävät sen kulttuurin tuonnin Suomeen.

      • Kokoomuksen

        Orpo päästi maahan yli 32000 kerralla turvallisesta Ruotsista.


    • PS_up

      Muistakaa ensi kevään vaaleissa äänestää perussuomalaista!

    • saksankipuilut

      Ihanaa - antaa saksan kärsiä ja ottaa kontaktia. Ne itse kerjäämällä kerjäsi kipua ja nyt sitä saa.

      täähän auttaa saksan nousevaan "taas" ongelmaan ja tähän uudempaan.
      lääkkeenä VÄESTÖNVAIHTO

      Kaikessa syyllinen on aina ollut johto. Johto mokailee ja loukkaa itse ensin ihmisoikeuksia.
      Niin oli viimesodassa ja niin on tälläkin kertaa.
      Ei kansa lähde sotaan pystymetsästä.

    • aattelinvaan

      eiköhä noil "pakolaisille"seväks tullu,mitteee mieltä suomalaiset on.ei siin vaalit paljoo auta.se mik on se on.

    • ihmisarvovaatii

      Tottahan viranomaisten täytyy turvapaikanhakijalle vaimo hankkia.

      Onhan se nyt törkeää rasismia kun on tullut tänne täyshoitoon ja elätettäväksi loppuiäkseen, niin sitten saa vain Kela Gold kortin, discorahat ja asunnon, mutta ei vaimoa. Palvelua pitää välittömästi parantaa ja jokaiselle turvapaikanhakijalle pitää myös hankkia vaimo, sehän on ihmisoikeus.

    • n.se.sellasta

      Evoluutio on tehnyt melkoisia oikkuja kehittäessään ihmislajia. Tuollaisia huteja on sitten jäänyt matkan varrelle. Mikko Kekäläinen voisi mennä itkemään se kanssa samaan selliin.

    • ainoa.puolue

      Näitä Matti Putkosia on vijalti peruissa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1060
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      978
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      874
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      816
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      4
      684
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      637
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      633
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe