Viimeinkin takaisin kotiin

(eli suuri muistelo tuolta n.12 vuoden takaa,mutta eipä ole asiaoiden tila juuri muuttunut pitkästä kaukaisuudesta näihin viime kesien matkoihin nähden)

Vihdoinkin taas kotimaassa. K-Pohjanrinne sulkee ovensa vartin päästä, joten on tankattava nopeasti, ja tehtävä muutama pikainen varastontäydennys myymälässä. Viehättävä kassaneiti jaksaa vielä hymyillä iloisesti pitkän työpäivän rasituksista huolimatta.
Syyskuinen ilta hämärtyy nopeasti, vaikka aurinko on vielä näkyvissä hetken. Ylämäkeen on poljettava kaasua reippaasti, mutta mäen päällä vaihdetaan viimein viitoselle. Nyt aukeavatkin hienot näkymät oikealle Muotkatuntureille, joiden huiput kylpevät kaukana matalan ilta-auringon oranssinkeltaisessa valossa. Varjot syvenevät.
Yllättävän monia henkilöautoja on vielä pysäköitynä Kevon reitin parkkipaikalle. Keli on suosinut jo monta päivää telttapatikoijia, jotka nauttivat syksyn viimeisistä lämpimistä päivistä.
Edessä on jyrkkä pilvirintama, Pirskatti enteileekö se sittenkin vielä sadetta ehtooksi!
Myöhäisestä ajankohdasta johtuen ruskamatkaajat ovat valloittaneet parhaat leiripaikat, joita alustavasti tapailin, joten on jatkettava edelleen matkaa.
Taivaan hanat aukeavat Kaamasmukkan paikkeilla, ja maaston muodot katoavat pimeään. Ajovalon voimaton hehku yrittää valaista tien mustaa pintaa, mutta märkä imee kaiken näkyvän. Sade kiihtyy, ja Inarin tiellä ajetaan sen mukaisesti varoen.
Siidan pihassa on muutama matkailuajoneuvo varhaisella yöpuulla, ja kalasatama on hiljainen. Ainoa elo on aallonmurtajalla vilkkuva varovainen merkkivalo. Myös keskustan matkailuhotellin terassi ammottaa tyhjänä. Matkamuistomyymälä ja Kuukkelikin on jo suljettu tältä päivältä ja kylä huokuu rauhaa. Mutta vielä hetki niin yritetään seuraavalle tutulle leiripaikalle.
Tuttu risteys ilmestyy niin kuin aina, yllättäen, ja tie kääntyy järven pohjukan kohdalta oikealle. Pari kilometriä hiekkatietä, ja ollaan perillä. Pysäköin rantamännikköön uimarannan reunalle.
Sadekuuro on laantunut sen verran että iltatoimet voi hoitaa ulkosalla. Mukanani on aina tervaksia, joten saan laadittua pienen kynsitulen vanhalle nuotiopohjalle, ja asettelen istuimet nuotiopiiriin.
Järven pinta on tyyni. Vastarannan venelaiturilta kodan seutuvilta kuuluu matkailijoiden huutelua, kun veneet tuovat heitä vesiltä rannalla odottavalle bussille. Kauempana järven toisella rannalla häämöttää Kalkuselkä ja maston punainen valo. Sitten laskee hiljaisuus ja järven pinta katoaa pimenevään yöhön. Pienestä matkaradiosta soi kotimainen viihdemusiikki, ja välillä toimittajat jutustelevat rattoisasti.
Iltauinti 9-asteisessa vedessä on virkistävää pitkän matkan päälle ja grillimakkara, vaikka se onkin melkoisen brutaalia nautintoainetta, maistuu iltapalaksi. Palanpainikkeena pari kotimaista olutta, sekä lämmikepullon konjakki tekevät tehtävänsä Oivallisesti. Tässä vaiheessa tuntuu, että maailmalta on pelkästään saatavia.
Eteläisen Suomen ruuhkassa pääasioikseen kuljeskelevalle harhailijalle tällainen hiljaisuus on jotenkin erikoista. Maastosta ei kuulu kertakaikkisesti sitten yhtään mitään. Ainoastaan nuotio pitää omaa elämäänsä, liekki lepattaa ja savukiekurat pyörähtelevät veikeästi tyynessä illassa ja hento aalto hioo kevyesti hiekkarantaa. Tänne ihminen katoaa huomaamattomaksi, kuin tuo nuotion mitätön haiku iltataivaalle, mikä onkin pidemmälle mietittynä kiinnostava, lähes houkutteleva ajatus...
Huomenna on kuitenkin lähdettävä kohti etelää. Pirskatin Pirskatti sentään!
Pieni mutka Ivalon kaupoilla, sillalta viimeinen huikkaus joelle, ja lounas ehkäpä Karhunpesäkivellä, ja sitten vaihteeksi Kittilän kautta matkaan.
Jälleen kerran tuntuu siltä, että jonain päivänä, kun tänne taas palaa, saattaa paluu ollakin lopullisempi. Mikäpä täällä olisi oleskellessa pidemmältikin, noin vaikka koko ammatiksi asti.
Nuotio sammuu, ja on aika siirtyä sisätiloihin yöpuulle. Kello on kaksi yöllä. Radio jää hiljakseen esittämään kotimaista haitarimusiikkia...