Sen sijaan, että ihmiset (etenkin pienituloiset) verotetaan hengiltä kaiken maailman "kulutusveroilla", Suomi voisi panostaa ilmastoa säästävien tuotteiden, tekniikoiden ja käytäntöjen kehittämiseen, joita voitaisiin levittää ympäri maailmaa. Jo jopa vain yksi fiksu idea/keksintö saattaisi vähentää päästöjä maailmanlaajuisesti yhtä paljon ja enemmänkin, kuin mitä koko Suomi tuottaa päästöjä ilmakehään.
Sekään tietysti ei ole kuin pisara meressä, mutta jos miljoona pienituloista ahdistetaan veroilla mahdottomaan tilanteeseen, on negatiivinen vaikutus koko yhteiskuntaan suhteessa paljon enemmän kuin se pisara.
Myös maan talouden kehityksen kannalta ehdottamani malli olisi paljon parempi.
Sekään tietysti ei ole kuin pisara meressä, mutta jos miljoona pienituloista ahdistetaan veroilla mahdottomaan tilanteeseen, on negatiivinen vaikutus koko yhteiskuntaan suhteessa paljon enemmän kuin se pisara.
Myös maan talouden kehityksen kannalta ehdottamani malli olisi paljon parempi.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kaikillle hyväksi Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen, tälle vääryyden ja pahuudenn maailmalle ja sen touhuille ja politiikalle vaihtoehtoon.
Kaikki mahdollisuudet kylllä on. On vain jokaisesta itsestään kiinni, sillä jos tällaiseen kaikkille hyväksi vaihtoehtoa itselleen halua.
Se yksi koulupoika keksi miten muoveja saa kerättyä meristä, mikseivät aikuiset enää nykyään keksi mitään hyödyllistä? Tai meneekö kaikki aika nykyään pienituloisilla arjesta selviämiseen ja parempituloisilta mammonan haalimiseen ja narsistisiin nautintoihin mm. matkailuun. Kun katsoo näitä menestyjien realityjä niin huomaa kuinka tyhjänpäiväistä elämää kermaperseet elää. Ajatukset ovat vain itsessä ja näyttämisessä.
On selvää että tämä luonnevikaisten ohjaama ahnaustalous ja some-selfiesukupolven itsensä tuijottelu on tyhmentänyt niitä joilla olisi varaa keskittyä myös ongelmien ratkaisuun. Älykkäämpi kansanosa on taad orjuutettu kohtuu huonopalkkaiseen pakkotyön ikeeseen henkinsä pitimiksi, ja aika menee siihen eikä päivän päätteeksi enää jaksa toimia.
Matkustelun vähentäminen on se ainut oikea keino. Ei mitkään verot lentoihin auta, vaan pitää lopettaa turhat matkustelut. Jo Eu:n vuoksi matkustelu tuottaa päästöjä niin hemmetisti, että se kun lopettaisiin, niin suomalaisten päästöt vähenisi paljon.
Parempi kun ei tehdä yhtään mitään tuon asian eteen. Ilmaston muutos kun vain parantaa meidän olosuhteita.
No ei aivan. Pahin skenaario on, että golfvirta pysähtyy tai muuttaa reittiä. Sen jälkeen meillä on hyvin kylmä.
Paikalliseen ilmanlaatuun kannattaa aina panostaa.
Sitä voi parantaa ihan sillä laitetaan liikenne sujumaan paremmin, siihen tarvitaan se että pullonkaulat poistetaan ja liikenneohjausta kehitetään sellaiseksi että liikenne sujuu mahdollisimman vähin pysähtymisin. Eli liikennevalot tunnistamaan liikenne määrää risteäviin paikkoihin ja ohjaamaan siten järkevästi liikennettä. Ei taida monikaan risteys tänä päivänäkään vielä toimia niin että se reakoisi fiksusti lähestyvään liikenteeseen, toki jossain näinkin on mutta valitettavan vähän. Arkea on se että risteykseen joutuu aina pysähtymään. Kyllä ihan kotikulmillakin on risteys joka toimii aivan loistavasti toisinaan, kun risteävää tietä ei tule muuta liikennettä niin valot antaa vihreät jo kaukaa ennen risteystä ja pääsee kääntymään sujuvasti, hienoa ja olisipa tälläistä enemmän.
Suomi on jo kaikkensa panostanut. Nyt on kehitysmaiden ja muiden vuoro.
1. Turve, öljy, hiili ja tuontisähkö korvataan ydinvoiman lisärakentamisella
2. Metsiensuojelu ja hakkuiden pitäminen korkeintaan nykytasolla
3. Liha- ja maidonntuotannon maataloustuki pitää puolittaa. Suurinta hulluutta on maitotuotteiden ja lihan vienti tappioilla ulkomaille.
4. Kasvukeskusten asuntotuotanto raideliikenteen äärelle
Tiesittekö,+että+n.+5%+ilmastopäästöistä+on+se+osa-alue+johon+ihminen+voi+vaikuttaa+ts.+jos+kaikki+mahdollinen+"ei+ihan+välttämätön"+vähennetään+n.+300-400+v+takaselle+tasolle+(+lopetetaan+mm.+autoilu,+laivaliikenne,+lentoliikenne,+kaikki+paitsi+välttämätön+tuotanto,+kaikki+paitsi+välttämätön+ruuan+valmistus+ja+tilojen+lämmittäminen+jne.+),+voidaan+ilmastopäästöjä+vähentää+maksimissaan+tuo+5%+kokonaispäästöistä.
Jo+20%+vähennys+ihmisen+aiheuttamista+päästöistä+olisi+tosi+kovan+työn+takana+ja+silloin+ilmastopäästöt+kokonaisuudessa+vähenisivät+1%.
Voihan+se+olla,+että+pienetkin+päästöjen+vähennykset+vaikuttaa+mutta+ei+se,+että+kurjistetaan+miljoonan+suomalaisen+elämää+totaalisesti+jonkin+"pisara+meressä"+mittaluokan+päästön+vuoksi.
Haluttaessa+löytyisi+varmasti+tehokkaampiakin+keinoja+jotka+eivät+tuhoisi+ihmisten+elämän+edellytyksiä.
Suurin+osa+hiilestä+kiertää+ilmakehän+ja+elokehän+välissä.+Tämän+kierron+laskeminen+"päästöiksi"+(johon+tuo+5%+perustuu)+on+keinotekoista.+Ihmisen+hiilipäästöissä+ongelma+on+se,+että+se+hiili+ei+kierrä,+vaan+ainoastaan+kertyy+ilmakehään+(ja+meriin).
Ihminen+on+mitatusti+saanut+toiminnallaan+ilmakehän+hiilidioksidimäärän+(ja+myös+metaanin)+nousuun+esiteollisesta+ajasta.+Vaikutus+siis+ei+ole+olematon.+Fossiilisen+hiilen+vapauttamisen+lisäksi+suuri+merkitys+on+hiilinielujen+(metsien)+tuhoamisella.
Matkustaminen ja lentoliikenne pitäisi kieltää lailla. Jokainen pysykööt kotonaan maapalloa pilaamasta.
Lentoliikenne+on+2%+kasvihuonepäästöistä.
Paskapuhetta, se on liki 10 prosentin luokkaa.
Verottaminen on nimenomaan oikea keino hillitä kuluttamista. Ongelma eivät ole harvat rikkaat, vaan miljoonat pienituloiset kuluttajat. Kukaan ei osta muovikasseja määräänsä enempää. Köyhäkin kuluttaa. Mutta mitä vähemmän köyhällä on ostovoimaa, niin sitä vähemmän köyhä myös kuluttaa. Siksi verottaminen on oikea tapa hillitä päästöjä.
Esimerkkinä+autoilun+verot+suomessa.+Yksityisautoilun+osuus+maamme+ilmastopäästöistä+on+luokkaa+5%.+Jos+yksityisautoilu+lopetettaisiin+kokonaan+suomessa,+julkista+liikennettä+jouduttaisiin+lisäämään+ja+kokonaismuutos+olisi+n.+-2,5%.+Koko+maailman+ilmastopäästöistä+suomen+osuus+on+n.+0,15%+joten+koko+maailman+tasolla+vähennys+olisi+0,0038%.+No+entä+jos+yksityisautoilusta+saataisiin+karsittua+veroilla+vaikkapa+puolet,+suomen+tasolla+muutos+olisi+n.+-1,25%+ja+maailman+tasolla+0,0019%.+Tällä+tempulla+n.+1+miljoonaa+suomalaista+joutuisi+luopumaan+autostaan.
Olemattoman+tai+lähinnä+merkityksettömän+päästövähennyksen+vuoksi+vaikutukset+yksilö-+ja+yritystasolla+olisivat+MASSIIVISET!+Pelkästään+verotuottoina+menetykset+olisivat+n.+1,5-2+mijardia/v+ja+muut+menetykset+yritys+ja+yksilötasolla+olisivat+hyvinkin+samaa+luokkaa.
Kannattaako+päätä+hakata+puuhun+turhan+takia?
Suomen hiilidioksidipäästöt on vuodessa noin 44 megatonnia, josta henkilöautoliikenteen osuus noin 5 megatonnia, eli suunnilleen 10 prosenttia. Pienistä puroista on kyse, mutta puroja on monta. Henkilöautoja on liikenteessä reilut 2,5 miljoonaa. Siis keskimäärin joka toista suomalaista kohden on yksi päästöjä aiheuttava henkilöauto.
Verotus on paras keino hillitä kuluttamista. Suomalaiset tuhlaavat energiaa melkoisesti verrattuna keskiverto maailmankansalaiseen. Nimenomaan tuhlareiden on hillittävä kuluttamistaan.
Kaikkien+moottoriajoneuvojen+ja+työkoneiden+yhteen+lasketut+päästöt+ovat+suomessa+n.+19%+kaikista+päästöistä.+Niistä+raskaan+kaluston+osuus+on+reilu+puolet+ja+loput+ovat+sekä+henkilö-+että+pakettiautoja,+mopoja+moottoripyöriä+yms.+kevyempiä+kulkineita+ja+arviolta+niiden+päästöjen+osuus+on+n.+8%,+joista+yksityiskäyttöisten+henkilöautojen+osuus+on+aika+lähellä+5%:a.
>>+Verotus+on+paras+keino+hillitä+kuluttamista.+Suomalaiset+tuhlaavat+energiaa+melkoisesti+verrattuna+keskiverto+maailmankansalaiseen.+Nimenomaan+tuhlareiden+on+hillittävä+kuluttamistaan.+>>
Tottakai+on+mutta+kannattaa+pitää+mielessä+mitä+sillä+kuoliaaksi+verottamisella+saavutetaan.+Itse+epäilen,+että+vanhojen+autojen+kohtuuttomalla+verotuksella+ei+ole+mitään+korrelaatiota+ilmastopäästöjen+vähentämisen+kanssa.+Kyse+on+puhtaasti+keinosta+painottaa+verotuksen+painopistettä+haluitulla+tavalla.
Työnantajien vastuuta on kasvatettava myös. Työpaikat pitää viedä lähemmäksi työntekijöitä. Se on paras tapa saada vähennettyä tyhjänpäiväistä työmatkaliikennettä, joka aiheuttaa merkittävän osan henkilöliikenteen päästöistä.
Aika paljon voitaisiin lisätä etätyötä ja sen esteenä tuskin on työntekijät. Itse olen tehnyt jo reilu 20 v sitten etätöitä, pääosa työpaikalla ja osa kotona. Aika nahkeeta ja epäileväistä on työnantajan suhtautuminen ollut siihen aina, olipa kyseessä sitten julkisen puolen tai yksityisen työnantaja. Pomot ja työnantajat ilmeisesti haluaa, että työntekijät ovat työpaikalla, voi valvoa ettei makseta palkaa turhasta. Itse tosin olen aina tehnyt töitä, joiden tuloksia ei suoranaisesti ole kukaan valvonut.
Paljon tehokkaampi ja tasapuolisempi tapa on kieltäminen.
Suomaa on pohjoinen valtio, jossa on pakko lämmittää asuntoja syksystä kevääseen asti
Tälle lämmittämiselle emme siaintimme vuoksi mahda mitään.
Atomivoimalla tuotettu sähkö on tällä hetkellä päästöttävintä. koska vesivoimaa Suomaasta ei voi enää lisää saada, joka olisi täysin päästötöntä
Kyllä minulla on usko tulevaisuuteen ja uskon että Suomaa menestyy hyvin vaikka ilmasto lämpenee sen jokusen asteen
Mennyt kesä ei johtunut ilmaston muutoksesta vaan tuli siitä huolimatta. Kesä 2019 onkin sitten sateinen ja viileä
Poliisi haluaa ennaltaehkäistä rikoksia.
Yksi rikoksen muoto on ympäristörikos. On vain sopimuksen varaista, mikä saastutuksen määrä on hyväksyttyä. mikä rikollista.
Sopimuksen rajan ylityksen ennaltaehkäisyyn sisäministeriön poliisiosasto haluaisi kiireellisesti laatia lain poliisin oikeudesta päästä potilaskeromuksia tutkimaan.
kannata+puuttua,kuin+vasta+kun+maailman+isot+saastuttajat+edes+yrittää+toimia,suomi+voi+halutessaan+nopeasti+toimia,kun+asiat+selviä+ja+varmoja,+jotta+ei+mennä+perse+edellä+puuhun+kuten+nyt.
pienen+maan+päästöt+on+kuin+sääsken+pieruja+isoihin+saastuttajiin+verrattuna.
herrojen+kiireet+maailmassa+on+jo+täysin+myöhässä,+isoja+ilmaston+muutosongelmia+ei+voi+enää+väistää,ne+on+jo+olemassa+ja+pahenee.
tässäkin+asiassa+suomen+ja+maailman+päättäjät+ovat+olleet+aivot+umpijäässä,....tod.näk.+heillä+ei+edes+ole+aivoja,kun+seuraa+maailman+menoa+laajemmin.+
sodat+tuhoineen+ja+ihmisten+ajo+mamutuksen+sekasortoon+heidän+ääliömäisyyden+takia+on+100%+kusipää+päättäjien+toimintaa.
Suomalainen tuottaa kasvihuonepäästöjä keskimäärin saman verran kuin saksalainen ja selvästi enemmän kuin vaikkapa kiinalainen, ruotsalainen tai ranskalainen. Intialaisen päästöt ovat vain murto-osa suomalaisten päästöistä.
Yhdysvallat ovat suurista maista selvästi suurin pahis. Venäjä on Suomen ja USA.n puolivälissä.
Lopetetaan maataloustuet lihantuotannolle.
Nythän Sipilä selittää otsa kurtussa, miten pitäisi ilmastonmuutosta torjua ja samalla syytää lisää rahaa juuri lihatiloille. Liha ja erityisesti nauta on kasvihuonepäästöjen kannalta huonointa ravintoa. Lihansyönti pitäisi puolittaa, mutta Suomi tukee jopa ulkolaisten lihansyöntiä kun me dumppaamme tappiolla nautaa Japaniin, broilereita Ruotsiin jne.
Maataloustuella taataan halpa ruoka - japanilaisille ja kiinalaisille.
Suomen vaikutus ilmastoon on promillen luokkaa. Selvää on että toimia pitää mutta järjetön melskaaminen asian ympärillä on hulluutta.
Sipilän viha kohdistuu kaupunkilaisiin, oulun mafian chempolis bioöljyn muodossa.
Sipilä jää pois, Terrafamekin näyttää tältä.
https://www.finder.fi/Konsultointipalvelut/Chempolis Oy/Oulu/yhteystiedot/129193
776