Antirasistien salattu ja hirveä historia!!

Moni pitää Antifaa ja antirasisteja ylipäätään hillittöminä kusipäinä ja rikollisina, jotka pyrkivät salaamaan ja vähättelemään mamujen tekemiä törkeitä rikoksia. Nämä "anrkisti" kannattavat joukkovainoamista ja tekevät liukuhihnalta rikoksia, joten te olitte oikeassa.

Mutta ette takuulla tienneet, minkälaiset kusipäät perustivat antirasistisen liikkeen. Varautukaa järkytykseen, kyseinen pätkä on K-18.

https://www.youtube.com/watch?v=8e8inen4k3I

Eli salaliitto tässä on vanha ja tuttu, rasismia ei ole Suomessa, on vain hillitöntä mamujen suosimista ja heidän tekemiensä hirvittävien rikosten salaamista ja vähättelyä!!!!
7126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Miksu ei ollut tehnyt mitään rikosta, hän oli vain värvännyt porukkaa mukaan omaan posseensa. Onko kohtuullista antaa Miksulle 8 vuoden vankeusrangaistus?

    Mitään väkivaltaa ei siis tapahtunut, joten ketään ei olisi pitänyt tuomita!! Tämä on juuri tätä ennalta ehkäisevää rikoksen torjuntaa, jossa ei ole päätä eikä häntää!

    Äänestä

No no Marco. Eikö mielestäsi ole parempi puuttua vaikka kouluampumiseen ennen kuin se tapahtuu.

No sinähän taidat olla väkivallan kannattaja kuten videolta huomaa.

https://youtu.be/8Y2aXAszDCI

Äänestä
  • Vastaan, vaikkei minulta kysyttykään.

    "Eikö mielestäsi ole parempi puuttua vaikka kouluampumiseen ennen kuin se tapahtuu."

    Mistään sellaisesta ei ollut kyse, ainakaan lehtijutun perusteella. Miksu vain halusi värvätä porukkaa omaan posseensa. Ties vaikka Miksu olisi värvännyt heitä paistamaan pullia hyväntekeväisyyskampanjoihin, tämä on juuri sitä ennalta ehkäisevän rikoksen torjunnan järjettömyyttä: syyte tulee vaikka rikosta ei ole tapahtunut!!!

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    Vastaan, vaikkei minulta kysyttykään.

    No nythän hänellä on 8 vuotta aikaa leipoa pullia hinaajien kanssa.

    Eikös ole mukavaa?

    Äänestä

  • Niin 8 vuotta vaneutta ilman mitään todellista syytä, onko tämä oikein?

    Äänestä

  • HolyProphet00007 kirjoitti:

    Niin 8 vuotta vaneutta ilman mitään todellista syytä, onko tämä oikein?

    Kyllä se on oikein; laitetaanko toiset 8 päälle, ja sinä mukaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HolyProphet0007 kirjoitti:

Moni pitää Antifaa ja antirasisteja ylipäätään hillittöminä kusipäinä ja rikollisina, jotka pyrkivät salaamaan ja vähättelemään mamujen tekemiä törkeitä rikoksia. Nämä "anrkisti" kannattavat joukkovainoamista ja tekevät liukuhihnalta rikoksia, joten te olitte oikeassa.

Mutta ette takuulla tienneet, minkälaiset kusipäät perustivat antirasistisen liikkeen. Varautukaa järkytykseen, kyseinen pätkä on K-18.

https://www.youtube.com/watch?v=8e8inen4k3I

Eli salaliitto tässä on vanha ja tuttu, rasismia ei ole Suomessa, on vain hillitöntä mamujen suosimista ja heidän tekemiensä hirvittävien rikosten salaamista ja vähättelyä!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu