Ehdotin muutama vuosi sitten tunnelille maanpäällistä vaihtoehtoa, jossa vanhan Kekkostien päälle olisi rakennettu Kansi™, jonka päälle grynderit olisivat kyhänneet asuntokupliaan.
Kysynkin nyt kuinka olisi käynyt ruuhkien? Vanha tieinfra ei olisi siis muuttunut lainkaan, mutta taivasta ei enää tien päällä olisi näkynyt. Grynderitkin olisivat saaneet haluamansa.
Kysynkin nyt kuinka olisi käynyt ruuhkien? Vanha tieinfra ei olisi siis muuttunut lainkaan, mutta taivasta ei enää tien päällä olisi näkynyt. Grynderitkin olisivat saaneet haluamansa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Eli Vaitinaron liittymälle ei olisi tehty mitään? No, ruuhkat olisivat vähintään samanlaiset kuin nyt.
Se olisi pitänyt käsitellä valtuustossa samanaikaisesti tunnelin kanssa
jaa miksi? onko siinä jotain vikaa?
Väittävät, että ongelmat johtuvat Vaitinaron risteyksestä, milloin ne eivät johdu liikennevaloista
Täällä moni väittää, että tunneli aiheuttaa ne ongelmat. Kukaan ei tosin ole vielä kertonut, että miten.
Tunnelin suurin ongelma on 200 miljoonan eypon tussuttaminen turhaan. Niillä rahoilla olisi pidetty monta mummoa ja kirjastoa pystyssä. Nyt vaan velkaannutaan ja viimeinen sammuttaa valot, kun sähkölaitoskin on myyty ulkomaisille pääomasijoittajille.
Mutta eihän tuo 200 miljoonaa tee kuin 50 miljoonaa per demarihuo..korjaan..akkaa kohden. Toivottavasti heiltä saadaan velat perittyä ja vielä korkojen kanssa.
Niin no, jos ymmärryksen taso on tuollainen, niin varmasti on elämä vaikeaa.
Tunneli pilasi liikenteen sujumisen, ei selittelyitä.
Miten?
Kun liikenne ei suju, vai mitä arvelisit
Yhden sanan mittainen kysymys, ja et tajunnut sitä. Wau. 😮
Vaivaako tyhmyys?
Kansi™ aiheuttaa ihmisissä pelkotiloja ja ahtaanpaikan kammoa. Ehdotan tunnelin korvaajaksi LentoRatikkaa™, jolla liikennöinti sujuisi ilman ruuhkia.
LentoRatikka™ voisi olla täydellinen vaihtoehto tukkeutuneelle tunnelille. LentoRatikka™ voisi lentää jopa 400km/h nopeudella ja poistaisi näin kaikki pullonkaulat.
Kuulostaa liian helpolta ja halvalta ratkaisulta Tampereen kaupungille. Mitä isompi, massiivisempi, näkyvämpi ja kalliimpi, sitä parempi. Lisäksi, piti saada rantaa ja kanavia, joita kansi ei olisi tuonut.
Joo. Ja se olisi tullut liian halvaksi. Pitäähän täällä jollain saada elvistellä.
Kanteen olisi mennyt kauhea määrä sementtiä ja se ei sovi ympäristötietoisen kaupungin imagoon. Sementti aiheuttaa 6 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä.
Ja eiköhän siihen olisi mennyt jokunen kilometri harjaterästäkin. Ei se rautakaan aivan päästötöntä ole. Rautaruukin päästöt ovat viisi prosenttia Suomen kasvihuonepäästöistä, kaiken terästeollisuuden kolme–neljä prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä.
Paljonko Areenan kanteen menee sementtiä?
Haloo!? Näitä jälkiviisaita riittää. Tunneli on jo rakennettu. Pitäisikö se tulpata ja rakentaa uusi väylä? Höh höh höh. Vali vali vali.
Ei tulpata vaan tuplata, eli rakentaa ylätie tunnelin päälle. Yläkerran väki eli herrat ajaisivat Mersuillaan ylempää reittiä ja alamaiset ( neljä naisdemaria) skoodilla ja muilla itäkipoilla kellariväylää pitkin.
Kolme kerrosta olisi optimi määrä. Ylätiellä herrat, keskellä keskiluokkaiset ja pohjalla kalojen seassa muu roskasakki.
Voisihan sen sulkea. Mikä siinä. Hullumpiakin asioita on maailmassa tehty. Niin kuin koko tunneli alunperinkin. Päälle piti saada asuinalue ja rakenuksia. Se oli koko tunnelin syy alunperin. Kukaan ei vaan sitä sanonut. Sijoittajille asuntoja. Tampereelle muuttaa nuoria tulottomia. Ei heillä ole siellä varaa asua.
Tunneli mahdollistaa vakaan asuntokehityksen keskustaan. Hinnat pysyvät tavallisen tallaajan saatavilla. Vanhojen kerrostaloasuntojen omistajat menettävät ansiottoman arvonnousun on tietysti katkeruuden paikka. Aika moni vanha talo on huputettu remonttiin kilpailun kiristyessä asuntomarkkinoilla.Asunnon tasoa on pakko nostaa,muutoin ei mene kaupaksi. Vanhuuden pesämuna on muuttunut taakaksi.
"mahdollistaa vakaan asuntokehityksen keskustaan. Hinnat pysyvät tavallisen tallaajan saatavilla"
Sain tästä lauantai-aamuksi hyvät naurut.
Tarjonnan lisääntyessä hinnat pysyy kohtuudessa. Se on ihan peruskauraa taloudessa. Tampereelle muuttaa näkemyksesi mukaan parempaa väkeä,asunnot ei jää tyhjiksi. Vanhat elementtirakennukset ovat purkukunnossa. Tiedossa on jo muutaman talon purku,alkusoittoa vasta.
Kyllä poju hintakartellit on perusviljaa
Kannattais perustaa hintakartelli maaseudulle.
Mikä estää?
Jaa näinkö se menikin. Eli tunneli tehtiin siksi, että asuntojen hinnat laskisivat ja ratikka siksi, että ne nousisivat. Näin säilyy tasapaino vihreän "ajattelun" mukaan.
Ratikkareitille rakennetaan kymmenilletuhansille uusia asuntoja. Hinnat seuraavat kysyntää ja tarjontaa. Korpitöllit ovat kohta ilmaisia. Asunto on takuuvarmasti myytävissä 40 vuoden kuluttua täyteen hintaan,kun ratikka on ja pysyy siinä vieressä. Eli se on halpa kun ajattelet tulevaa myyntiarvoa. Ratikka reitin varrella oleville omistajille kävi tuuri. Lottovoitto.
Oletteko huomannu, että ratikasta on jäänyt se PIKA -etuliite pois. Ihan hyvä sikseen, kun ei tuo rakentaminenkaan kovin pikaista ole. Metro maanalaisena Santalahdesta Hakametsään olisi tullut halvemmaksikin ja olisi kulkupelinä nopeampi.
Tampereen kaupunkisuunnittelu on arkkitehtuurin prostituutiota.
Terveisiä+Espooseen.+Siellä+ollaan+juuri+nyt+erimielisiä+siitä,+aletaanko+metron+alikapasiteettia+purkaa+rakentamalla+lisää+kääntöraiteita+tunneliin+vai+lisäämällä+jo+käyttöön+palautettua+kallista,+rinnakkaista+bussiliikennettä.+Kuitenkin+metron+kapasiteettia+saisi+lisää+50+%+samoilla+palkkakustannuksilla+pidentämällä+junia+alkuperäiseen+pituuteen.+Ihmiset+matkustavat+ahtaille+asemalaitureille+katutasosta+ennätyspitkillä+rullaportailla.+
Ollaan+tyytyväisiä+pinnalla+kulkevaan,+järkevään+Tampereen+raitiotiehen.+Se+valmistuu+aikanaan+ja+hyvä+tulee.