Protestantit - ainainen riesamme?

JohannaÄllä

Protestanttisuus näyttää yhä tänään saavan elämänsä, voimansa ja intonsa pelkästään katolilaisuuden vastustamisesta. Harva protestantti edes kysyy, mitä ihmettä tällä ollaan oikein saavutettu. Vastaus kuuluu: ei yhtikäs mitään.

Protestanttiset kansat ja alueet kuuluvat maallistuneimpiin koko maailmassa. Täällä Pohjoismaissa 500 pakkoluterilaisuus-vuoden jälkeen useimmat eivät tunne edes koko kristinuskon alkeita, eivät elä mitään kristillistä elämää ja jäykistyvät kauhusta, jos edes kuulevat sanan Jumala. Ns. uskovaiset ovat lähinnä naurettavia hörhöjä. Ei ole kaiketi mikään ihme, että protestanttisuus on silpoutunut tuhansiksi kirkkokunniksi, joista monet eivät ole enää edes kristillisiä.

Katolilaisuus ammentaa voimansa Jumalan elävästä sanasta ja sakramenttien armosta. Näin on ollut jo 2000 vuotta. Kirkko on yhä tänään se sama yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko, jonka Vapahtajamme Jeesus Kristus kerran perusti, ja jolle Pyhä Henki vuodatettiin.

Protestanttien hokema ”yksin Raamattu” tarkoittaa tosiasiassa ”yksin Luther”. Tämä oli 1500-luvun alkoholisoitunut sekopää, älyltään korkeintaan keskinkertainen vihasaarnaaja, sydämetön juutalaisvihaaja, hävytön naisten ja ”noitien” vainoaja, köyhien talonpoikien poliittinen yllyttäjä ja häikäilemätön hyväksikäyttäjä. Tällaisen henkipaton suoraan sanoen saatanallisilla opeilla sitten jatkuvasti yritetään yhä tänään vesittää evankeliumin totuutta ja sen mukaista katolisen kirkon uskoa ja opetusta.

Ajatelkaa hetki, miten vahva olisi katolinen kirkko tänään, jos kyykäärmeen sikiö ja uskonluopio nimeltään Martin Luther ei olisi koskaan syntynytkään! Miten helposti monet eksyneet sielut voisivat löytää pelastuksensa ilman protestanttien light-versioita ja jatkuvaa kiusantekoa.

Ovatko protestantit ikuinen riesamme?

44

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katolistaviisautta

      Eivät kaikki luterilaiset ole yhtä ja samaa joukkoa. Täällä meillä lähetyshiippakunnassa eli Luther-säätiössä on ihan aitoja kristittyjä. En tosin itsekään tajua, mikseivät he liittyisi osaksi katolista kirkkoa.

      Neitsyt Marian kunnioittaminen (minkä muuten Lutherkin tunsi omakseen) tai nykyajan paavius (Luther arvosteli oman aikansa paaviuden ongelmia), olisivat heille varmaan pienempiä ”pahoja” kuin ev.lut. valtionkirkon hyväksymät naispappeus, abortit, avioerot, homoparien siunaukset yms. täysin Raamatun sanan vastaiset touhut.

      • JohtotähtenäJumalansana

        Tässä ei ole kyse "pienempi paha vs. suurempi paha" -asetelmasta, vaan _kaikessa_ pitää toimia Jumalan sanan mukaan. Se tarkoittaa tiettyjä muutoksia roomalaiskatoliselle kirkolle ja tiettyjä muutoksia myös esim. luterilaiselle kirkolle.

        Mainitsemasi "Neitsyt Marian kunnioittaminen" on hyvä juttu, mutta häntä tulee kunnioittaa Jumalan sanan mukaan sopivalla tavalla eikä sellaisilla rituaaleilla ja patsaan kumarteluilla kuin roomalaiskatolisuudessa.

        P.s. En usko että olet lähetyshiippakuntalainen. Puhut sellaisia mitä siellä ei puhuta.


      • JohannaÄllä

        Katolinen kirkko on noudattanut Jumalan elävää sanaa jo 2000 vuotta. Kaikki muut ovat pelkästään halpamaisia light-versioita.


      • katolistaviisautta
        JohtotähtenäJumalansana kirjoitti:

        Tässä ei ole kyse "pienempi paha vs. suurempi paha" -asetelmasta, vaan _kaikessa_ pitää toimia Jumalan sanan mukaan. Se tarkoittaa tiettyjä muutoksia roomalaiskatoliselle kirkolle ja tiettyjä muutoksia myös esim. luterilaiselle kirkolle.

        Mainitsemasi "Neitsyt Marian kunnioittaminen" on hyvä juttu, mutta häntä tulee kunnioittaa Jumalan sanan mukaan sopivalla tavalla eikä sellaisilla rituaaleilla ja patsaan kumarteluilla kuin roomalaiskatolisuudessa.

        P.s. En usko että olet lähetyshiippakuntalainen. Puhut sellaisia mitä siellä ei puhuta.

        En ole lähetyshiippakuntalainen, vaan katolilainen.

        Sekä Marian kunnioitus että paavius ovat kummatkin raamatullisia, vaikka tietenkin perustuvat myös kirkon 2000-vuotiseen traditioon.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        En tosin itsekään tajua, mikseivät he liittyisi osaksi katolista kirkkoa.

        Heh..pedofiilit kirkkoa kohtaan liittyis joss suurin saatna on Paavi !


      • Anonyymi
        JohannaÄllä kirjoitti:

        Katolinen kirkko on noudattanut Jumalan elävää sanaa jo 2000 vuotta. Kaikki muut ovat pelkästään halpamaisia light-versioita.

        Katolinen kirkko on noudattanut Jumalan elävää sanaa jo 2000 vuotta.

        Ai saatana,pedofiili kirkko. Vitun apinat,papisto nussii pikku poikia ja se on tiedetty .Sitten Kanada,oliko 1800 luku,hautasmaa..>Katolinen kirkko hautasi intiiani lapset ja varmaan tapppi sisar musta piru.
        Ei Jumala halua ,että lapsia raiskataan ja tapetaan.
        Kaikesta tästä on todisteet,miten on pahan kirkko ,saatanasta !
        <Mitä nyt teet? Heitätkö volttia vai noppaa?


    • kysynpävaa

      Luther väitti,että hänen elämänohjeenaan oli Pyhä Raamattu eikä kirkon traditio. Hänen tunnuslauseensa oli sola scriptura- "Raamattu ja yksin Raamattu". John Eck, yksi roomalaiskatolisen opin kyvykkäimmistä puolustajista, hyökkäsi Lutheria vastaan juuri tässä kohdin väittämällä, että kirkon arvovalta oli Raamatun yläpuolella. Hän vetosi siihen, että Luther vietti sunnuntaita Raamatun sapatin sijasta. Eck sanoi: "Raamattu opettaa: "Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti, jne. Kuitenkin kirkko on muuttanut sapatin omalla arvovallallaan sunnuntaiksi, eikä sinulla (Lutherilla) ole siihen mitään Raamatun perustetta."
      John Eck, Enchiridion of Commonplaces Against Luther and Other Enemies of the Church,trans.
      Ford L. Battles, 3rd ed. Grand Rapids:Baker. 1979), s.13.

      • JohannaÄllä

        Kun lukee noita jankuttavia viestejäsi, jo luulisi, että Jumala olisi ylenpalttisesti sitten siunannut noita ”oikeaa” sapattia viettäviä adventistejasi. Katin kontit! Koko lafka on ainakin täällä Suomessa kuoleva mummokerho ja muutan hörhön epä-älyllinen kellariseurakunta.

        Katoliset kirkot taas ovat täynnä lapsiperheitä.


      • tässäpä.miettimistä
        JohannaÄllä kirjoitti:

        Kun lukee noita jankuttavia viestejäsi, jo luulisi, että Jumala olisi ylenpalttisesti sitten siunannut noita ”oikeaa” sapattia viettäviä adventistejasi. Katin kontit! Koko lafka on ainakin täällä Suomessa kuoleva mummokerho ja muutan hörhön epä-älyllinen kellariseurakunta.

        Katoliset kirkot taas ovat täynnä lapsiperheitä.

        JohannaÄllä selitätkö tämän ? Ilm.13:15. Ja sille annettiin VALTA antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. 16. JA SE SAA KAIKKI, pienet ja suuret, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä TAI otsaansa.


      • JohannaÄllä

        Me emme selitä yhtään mitään! Mitään oikean raamatuntulkinnan armolahjaa ei ole annettu kenellekään yksittäiselle ihniselle, vaan sille Kristuksen kirkolle, joka on aina ollut, on ja tulee olemaan sama kuin katolinen kirkko.

        Onko tämän ymmärtäminen niin vaikeaa? Jokin Raamatun vapaa ”tulkitseminen” on suoraan saatanasta ja onkin aiheuttanut tuhansien protestanttisten ryhmien syntymisen, kun kukin niistä kuvittelee tulkitsevansa Raamattua ”juuri oikealla tavalla”. Voi tuota teidän eksytystä ja harhaa!


      • kysynpävaa
        JohannaÄllä kirjoitti:

        Me emme selitä yhtään mitään! Mitään oikean raamatuntulkinnan armolahjaa ei ole annettu kenellekään yksittäiselle ihniselle, vaan sille Kristuksen kirkolle, joka on aina ollut, on ja tulee olemaan sama kuin katolinen kirkko.

        Onko tämän ymmärtäminen niin vaikeaa? Jokin Raamatun vapaa ”tulkitseminen” on suoraan saatanasta ja onkin aiheuttanut tuhansien protestanttisten ryhmien syntymisen, kun kukin niistä kuvittelee tulkitsevansa Raamattua ”juuri oikealla tavalla”. Voi tuota teidän eksytystä ja harhaa!

        Rauhaa sinulle veli ja siunausta elämääsi ja kiitos kun jaksat asiallisesti keskustella ihmisten kanssa. Hyvää päivän jatkoa sinulle.


      • JohannaÄllä

        En ole mikään ”veli” enkä sinulle edes sisar. Sen verran typeriä ovat jankutuksesi.


      • Anonyymi
        JohannaÄllä kirjoitti:

        Me emme selitä yhtään mitään! Mitään oikean raamatuntulkinnan armolahjaa ei ole annettu kenellekään yksittäiselle ihniselle, vaan sille Kristuksen kirkolle, joka on aina ollut, on ja tulee olemaan sama kuin katolinen kirkko.

        Onko tämän ymmärtäminen niin vaikeaa? Jokin Raamatun vapaa ”tulkitseminen” on suoraan saatanasta ja onkin aiheuttanut tuhansien protestanttisten ryhmien syntymisen, kun kukin niistä kuvittelee tulkitsevansa Raamattua ”juuri oikealla tavalla”. Voi tuota teidän eksytystä ja harhaa!

        Puhutko Katolilaisuudesta ja et ymmärrä miten se on Saatana kirkko pedofilius.
        Etkö ole kuullu miten paavi-apinan papit käyttää kuoripoikia ja pyllyyn se menee..
        Sitä saatanallista julmuutta katoli SIAT on harrastanut pitkin vitun maapallon elämää ja rottasiimähäntä paavi dementia pedo vaan on hiljaa.Varmaan vetää käteen viagran kanssa kun tietää miten hänkin käytti kuoripoikaa hyväksi.
        Katolilaisuus tietää hyvin lasten persereijän,ennen muuta !


    • enjoy-if-you-can
    • Konservatiivikatol

      Protestantit ja muut harhaoppiset eivät ole ikuinen riesamme. Kun Jeesus Kristus tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet eikä hänen valtakunnallaan ole loppua, pääsemme heistä kertaheitolla eroon.

      Silloin Herramme kysyy heiltä, miksi he vääristelivät kristinuskon totuuden, miksi he eivät noudattaneet Jumalan sanaa, miksi he eivät kunnioittaneet Raamattua, miksi he vastustivat valhetellen hänen kirkkoaan, miksi he ylensivät Lutherin mutta alensivat apostoli Pietarin seuraajan, miksi he edesauttivat maailman pakanallistumista ja miksi he kaikessa juoksivat vain rahan perässä.

      • JohannaÄllä

        Onneksi olet harvinaisen oikeassa!


      • Peruskatolilainen

        Noinhan se menee. Täällä maan päällä protestantit ovat riesanamme, mutta näin ei onneksi ole ikuisuudessa.


      • Anonyymi
        JohannaÄllä kirjoitti:

        Onneksi olet harvinaisen oikeassa!

        Kaikkea pitää arvioida kriittisesti myös vanhoja,kyseenalaistaminen antaa uusia ideoita.


    • täytyy.olla.julma

      Ilm.13:15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet petoa, ne tapettaisiin.
      Mistä maailman kolkasta tälläinen peto lähtee liikkeelle ?

      • JohannaÄllä

        Vastaus: Saksan Wittenbergistä.


    • Peruskatolilainen

      Minusta tuntuu, että protestantit näivettyvät ja vähenevät vähän kaikkialla. Neuvoni heille on: puhukaa hengellisyydestä ja lopettakaa katolisen kirkon iänikuinen vastustaminen.

      • Asky

        Hyvä neuvo. Minusta heidän kirjoituksensa täällä ovat vain tyhmiä.


    • Anonyymi

      On iso harmi, että protestantit puhuvat pelkkää pahaa katolisista (ja ortodokseista). Samoin on iso harmi, että katoliset ja ortodoksit puhuvat pelkkää pahaa protestanteista. Helposti unohdetaan, että meillä on myös paljon yhteistä, tärkeinpänä se, että me kaikki uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.

      Itse olen luterilainen ja arvostan ja kunnioitan katolista kirkkoa ja ortodoksista kirkkoa. Aion käydä katolisessa messussa ja ortodoksisessa liturgiassa, koska ne ovat minusta kiinnostavia ja haluan tietää niistä enemmän. Ehtoolliseen en luonnollisestikaan voi luterilaisena osallistua. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa on asioita, joista olen samaa mieltä. Valitettavasti on myös asioita, joista en ole samaa mieltä ja en näin ollen voi edes miettiä kääntyväni pois luterilaisuudesta.

      Mielestäni on hienoa, että eri kaikkien kirkkojen jäsenet ovat tervetulleita toinen toistensa jumalanpalveluksiin, vaikka meillä ei ehtoollisyhteyttä olekaan. Toivoisin myös eri kirkkojen jäseniltä vähän kypsempää ja asiallisempaa suhtautumista toisiinsa. Puolin ja toisin.

      • Anonyymi

        No minä en hyväksy katolista kirkkoa, ortodoksista kirkkoa enkä luterilaista kirkko kristillisiksi kirkoiksi ollenkaan. Kaikki ovat samojen harhaoppien vallassa, joista kaksi pahinta ovat sunnuntain pyhyys ja sielun luontainen kuolemattomuus. Molemmat opit ovat saatanasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minä en hyväksy katolista kirkkoa, ortodoksista kirkkoa enkä luterilaista kirkko kristillisiksi kirkoiksi ollenkaan. Kaikki ovat samojen harhaoppien vallassa, joista kaksi pahinta ovat sunnuntain pyhyys ja sielun luontainen kuolemattomuus. Molemmat opit ovat saatanasta.

        Tähän kastiin kuuluvat myös monet vapaat suunnat !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän kastiin kuuluvat myös monet vapaat suunnat !

        Niin kuuluvat, enkä hyväksy niitäkään.


      • Anonyymi

        Vihdoinkin asiallinen kommentti! Protestantit enimmäkseen vain räksyttävät. Oma hengellinen taustani on Kansanlähetys, joka korostaa, että meidän on pelastukasemme vastaanotettava Jeesus Kristus omakohtaisena Vapahtajanamme. Hyvä lähtökohta. Mutta Kansanlähetys ei kerro meille, missä ja miten kohtaamme ristiinnaulitun Kristuksen. Ymmärtääkseni tämä tapahtuu messu-uhrissa ja Pyhässä Eukaristiassa l. ehtoollismessussa, selebrantin lukiessa asetussanat, eukaristisen rukouksen ja PaterNosterin. Olen alkanut vakavasti harkitsemaan liittymistä katoliseen kirkkoon informaatiokurssin jälkeen, koska lihaksi ja vereksi muuttuneissa leivässä ja viinissä kohtaamme ristiinaulitun Kristuksen, 1.Kor.1:22-24. Arvoisat katolilaiset, kommentoikaa! Olenko oikeilla jäljillä?


    • Anonyymi

      Aloittajan teksti kertoo kaiken oleellisen siitä, miksi kenenkään ei kannata olla katolilainen ollenkaan.

    • Anonyymi

      "Aion käydä katolisessa messussa ja ortodoksisessa liturgiassa, koska ne ovat minusta kiinnostavia ja haluan tietää niistä enemmän. Ehtoolliseen en luonnollisestikaan voi luterilaisena osallistua. "

      Tämä on väärin. Ehtoolliseen pitäisi saada osallistua kuka tahansa kirkkokuntaan kuulumatta. Ei sille pitäisi asettaa mitään esteitä.

    • Anonyymi

      Johanna ällä: mieti mitä tarkoittaa Uskon Puhdistus. Sitä ei uusittu vaan puhdistettiin. Palattiin takaisin siihen mitä se on ollut ja kuuluukin olla.

    • Anonyymi

      Tappamista ja pakkokäännyttämistä.

      • Anonyymi

        On kyllä järkyttävää kun uskon varjolla tapetaan ihmisiä. Näinhän on tehty kautta aikain.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä järkyttävää kun uskon varjolla tapetaan ihmisiä. Näinhän on tehty kautta aikain.

        Saa aikaan ketkä vain eivät kumartaneet petoa, ne tapettaisiin. Olemmeko menossa noita aikoja kohti ?


    • Anonyymi

      Ilman Kristinuskoa meillä ei olisi upeita katedraaleja....Muuta hyvää Katolilaisuudesta ei tule mieleen.

    • Anonyymi

      Taivaassa on vain yksi seurakunta ja ne koostuu uudestisyntyneistä ihmnisista.
      Tässä linkissä nainen oli 4 vuotta eksyksissä ja etsi pelastusta, kunnen sen löysi ja uudestisyntyi ja lähti lähetystyöhän ja sinne tuli herätystä ja yksi sokeakin sai näön kesken saarnan. https://www.youtube.com/watch?v=O3BexjvIT8s

    • Anonyymi

      Takavuosien L.M:n ja Konservatiivisen sielun äänenpainot ovat kummallisella tavalla heränneet eloon. Sopii käydä katsomassa tämän palstan arkistoista, sieltä löytyy tämä sama sanankäyttö melkein kirjain kirjaimelta.

      Aina riesanamme jne. Ainakaan palstan ainainen riesa ei ole hiljentynyt.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Johannaällä:
      Kun et sitten selitä raamattua niin kenen selityksiä luet (ihan tekssen/teoksien nimet kiinnostaa)? Kuka on ollut selittäjä teoksessa, josta luet selityksen?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pistää kyllä miettimään, että miksi protestantit, jotka aina moittivat ihmistekoista uskonnollisuutta, sitten aina ottavat ei ainoastaan jonkin yksittäisen ihmisen opin täydestä, myös hänen nimensä uskonsa nimeksi (luterilaisuus, lestadiolaisuus, kalvinismi jne.).

    • Anonyymi

      Aloittajan poppoo on valloittanut lukemattomia maita, rikastunut alkuperäisväestön kustannuksella kaikilla asutuilla mantereilla ja rakentanut itselleen ja paaville mahtavia katedraaleja ja tekee tätä yhä. Turha valittaa seuraajakirkkojen touhuista.

    • Anonyymi

      Monikohan protestantti muuten edes tietää Vatikaanin II kirkolliskokouksesta? Siellä oikeastaan vesitettiin katolisuuskin (tai jos myönnytyksiä tehdään, niin sehän oli sen linjausten toteuttamistapa joka asiat vesitti) niin, että en tiedä mitä protestantit enää edes nurisevat. Ehkä ongelma on, ettei VII pannut paavia viralta.

    • Anonyymi

      Koskaan en ole ajatellut kuka on mikä suuntaukseltaan.Mutta Paavin papit,ne saatanan homopapit tietää kaikki,ne pedofiilit kuoripoikineen.
      Katolilaisuus on myös pahaa mitä Kanadan joukkohaudoista aborginaalien suhteen sai lukea kasten hautausmaalta.
      Tässäkin näette PEDON USKONNOSSA,Kuten monessa muussa..ai miksi?
      Kristus ei perustanut yhtään kirkkoa,ei mitään muuta kuin Isän sanan Rakkaus on tärkein !
      Ihmne perkele teki kirkon omien tapojen mukaan !

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      138
      4330
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      334
      2169
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2044
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1871
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1790
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1770
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      479
      1604
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1429
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      476
      1330
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1316
    Aihe